maanantai 19. toukokuuta 2014

yllättäviä muotoja ja metrin loikka

Blogin päivittäminen on ollut nyt ihan retuperällä. Laitetaanpa tähän vaan "kohokohtia" ratsastuksista, ennen kuin ihan vallan jäävät unholaan. Eli pitkä postus siis tiedossa.

Maanantai 12.5

Viikko sitten maanantaina taisin mennä Mimmillä. Tunti sisälsi paljon avotaivutuksia ja eteenpäin ratsastusta. Minulle on vieläkin jotenkin epäselvää, miten hevosta ratsastetaan oikeaoppisesti istunnalla eteenpäin, mm. käynnissä?? Kertokaappa viisammat. Sain huomautuksia, että se ei saa näkyä ulospäin ja lantiolla "vatkaaminen" ei auta asiaa. Todettakoon tässä kohtaa, että Mimmi on ihan reipas käyntinen. Treenattiin myös hevosen suoristamista. Vinouden tunnistaminen tuottaa mulle kans hankaluuksia.
Kuitenkin Mimmi haki mukavasti muotoa käynnissä, pitikin sen ja ravissakin onnistuttiin hetkittäin, mutta laukassa on vielä tekemistä. Jälkeen sain eräältä kokeneemmalta ratsastajalta vinkin, että ulkopohkeen on oltava kokoajan kiinni. Hän oli itsekkin sen tajunnut vasta ratsastettuaan pitkään Mimmillä. Eli jos mulla ne sisäpohkeet ei mee läpi, niin taitaa se ulkopohjekkin vaan unohtua ;)

Kaikenkaikkiaan kiva tunti, hikistä kouluvääntöä, niin kuin Melkkilän koulutunnit aina, ja niistä minä tykkään. Sain muutaman ihan kohtalaisen sujuvan avotaivutuksen aikaiseksi käynnissä sekä ravissa. Pitäisi vaan muistaa hellittää siitä taipuneen puolen ohjasta välillä.


Tiistai 13.5

Tiistaina olikin sitten estetunti ponitallilla ja sain alleni Mortin! Harjoiteltiin rataa kasikymppisenä, ja mortilla se korkeus ei juurikaan hetkauta, vaikka vielä en ole sitä montaa kertaa ratana hypännyt. Katse unohtui taas täysin, vaikka niin olin mielessäni valmistautunut ennen tuntia keskittyväni siihen.

Mutta arvatkaapa mitä! Tunnin kohokohta tuleekin tässä! Niin se tätitiratsastaja sitten loikkasi sen metrisen tunnin päätteeksi!! Hypyn jälkeen piti kysäsistä opettajalta, että olihan tuo nyt sitten jo se metri, nimittäin yhtään korkeampaa en kyllä uskalla hypätä. Ja olihan se!
No onhan se hassua, että innostuu mokomasta metrisestä kuin pikkulapsi, mutta jotenkin se on ollut mulle sellainen rajapyykki. En ole koskaan edes ajatellut, että hyppäisin sitä korkeampaa, enkä varmaan tule hyppäämäänkään. Nyt tiedän, että kaikki "minun" korkeudet on jo kerran ylitetty ja enään en kysele tunneilla, että mitenkä korkea tuo nyt on ja että uskallankohan hypätä. Metri loikattu, ja se siitä. Nyt kaikki korkeudet on testattu ja enempää en kaipaa. Nyt vain sitten siihen tekniikkaan keskittymistä, kaikissa korkeuksissa.


Keskiviikko 14.5

Keskiviikkona Melkkilässä oli allani pitkästä aikaa pieni simpsakka suomenhevonen Leevi. Jo alkulämpässä tein paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksiakin, jos vaikka auttaisi siihen etupainoisuuteen. Ja auttoihan se. Leevi ei juurikaan painanut kuolaimelle ja oli edestä melkosen köykäinen. Saavutus sinänsä.
Tehtiin laukassa täyskaartoja, siitä vielä laukkaväistöllä uralle ja siitä ravin kautta nopea laukanvaihto... ja sama juttu toisessä päässä. Siinä vaadittiinkin koko keskittymiskyky, että en törmäillyt muihin, kun oli vastaantulevaa liikennettä. Leevillähän on toivottoman surkea nelitahtinen laukka ja töitä sai tehdä urakalla mutta laukat kuulkaa vaihtuivat joka kerta ja väistötkin menivät kohtuu mukavasti, ottaen huomioon, että niitä en ole montaa kertaa vielä tehnyt ja en ainuttakaan Leevillä. Tyyli oli varmasti omintakeinen... Mutta hyvä tunti kaikenkaikkiaan!


Maanantai 19.5

Vielä tämänpäiväisestä tunnista. Oli siis hyppytunti ponitallilla ja alla "luottoponi" Vaavi. Muutaman esteen rataa jossa lähinnä harjoiteltiin askeleita, eli mentiin välejä eri askelmäärillä. Lyhentäminen onnistui aika mukavasti. Pääsin yhden välin mukavasti viidellä ja lyhentämällä kuudella, mutta neljä ei onnistunut millään. Jotenkin en osaa sovittaa askelta ekaan hyppyyn. Jos se tulee liian juureen, hypystä tulee pieni ja en saa venutettua välissä askelta riittävästi. Jos taas hyppy lähtee kaukaa, se tulee luonnollisesti alas taas liian läheltä ekaa estettä ja sittenkään en saa venytettyä askelta. Eli ekan hypyn pitää lähteä juuri oikeasta kohdasta, riittävällä vauhdilla, ja tämä ei onnistunut.
Sitten jäin miettimään taas  laukkoja, koska homma jatkui pienenä ratana. Kaarteessa jäin siis ihmettelemään, että onko nyt oikea laukka ja katse unohtui taas täysin. Hulluinta tässä on se, että poni on niin "automaatti", että jos nyt sattuu tulemaan väärällä laukalla alas niin viimeistään kaarteessa vaihtaa laukan itse, vaikka en pyytäisi. Tavallaan huono juttu tällaiselle opettelevalle kuskille mutta toisaalta, siinä ehtii keskittyä siihen muuhun hommaan. Ja jos vain muistaa johtaa esteen päällä, niin poni tulee ihan oikeassa laukassa alaskin sieltä esteeltä.

Tässä tulee sitten se tunnin "kohokohta":
Loppuraveilla totesin opettajalle, että poni alkoi jossain vaiheessa kulkemaan pää jotenkin "normaalia" alempana. Poni oli yskinyt tunnilla jonkin verran ja pyysin katsomaan että ravaako se nyt jotenkin hassun oloisesti tai mikä sitä oikeen vaivaa. Ope totesi että eeeei, ihan nätissä muodossa se kulkee... Siis MUODOSSA! Ai että tunsin itseni tolloksi! Vaikka tätä ponia olen ratsastanut paljon, niin koskaan en ole sitä saanut myötäämään kaulastaan ja jotenkin en nyt hoksannut, että yhtäkkiä estetunnilla me kipsutellaankin kivasti muodossa :D kyllä mua nauratti...ja vähän hävettikin. Minä kun luulin että sillä on jotakin huonosti, kun kulkee vähän eritavalla kuin ennen. Mitenkä mä voin olla niin tollo??

Että semmosta. Keskiviikkona ponitallille koulutunnille ja perjantaina kevään viimeinen tunti melkkilässä :)

Piti kirjoitella vielä tämän päivän raekuuroista ja ukkosesta, kivasta korituolista jonka löysin fb kirpparilta ja sen sellasesta, mutta ehkäpä huomenna. Moikka

3 kommenttia:

  1. Joo, mulla on sama tuo, että miten sitä oikeasti ratsastetaan eteen kunnolla käynnissä? Ravissa nyt jonki verran saan sitä eteenpäin, mutta kuulemma pittäis olla vähä energisempää, tätä on nyt taas hiottu ja alkaa sitä energisyyttäki löytyä taas pitkästä aikaa.

    Ja toinen vielä tuo kaulasta myötääminen, hitto se on hieno tunne ko alakaa sujumaan! Mullon ollu kauheasti vaikeuksia tuon oman luottohepan kanssa siitä, takaosalla kantanu ja polkenu hyvin talvesta lähtien ja oikeestaan vasta pääsäisen aikaan sain sen menemää täydellisessä peräänannossa, hetken aikaa. Nyt on taas saavutettu se piste, onneksi! Mutta se on niin hevoskohtasta, toiset kulkee alla helpommalla.

    onneksi näissä hommissa kuitenki pystyy kehittymään ja ottamaan oppia nii toisista hevosista kuin toisista ratsastajistakin ja onneksi on hyvä opettaja. Ja onhan tässä vielä vuosia eessä oppia paljon asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo takaosan polkeminen kait se tärkein juttu on. Minulle tuottaa vaikeuksia tunnistaa selästä tuo peräänanto. Ainoastaan laukassa kykenen sen kunnolla tuntemaan. Muotoa on tullut hetkittäin eri hevosilla ja yleensä se ei juurikaan ole ollut pysyvä, mutta kai sitä tässä vielä oppii :)

      Poista
    2. Oppii sitä! Laukassa se peräänanto tosiaan on paljon helpompi tunnistaa, en tiedä miksi, onko se siitä ku se on hevoselle luonnollisin askellaji vai miksi?

      Poista

Kommentoi rohkeasti