tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kuvapläjäys mereltä

Justiina on siis vihdoin kunnossa ja käy ja kukkuu todella hienosti. Perjantaina suunnattiin merelle heti,  kun päästiin töistä. Tarkoitus oli ajaa Bromarvin lähelle, Möön saarelle, mutta valitettavasti joku oli ehtinyt ennen meitä. Rannassa pönötti jo yksi vene. Suunnitelma B siis käytäntöön. Vieressä on toinen saari, nimi on muistaaksen Lammassaari, ja kas, sielläkin oli vene. Onneksi oli vielä Lillakrokholmen  jäljellä, ja se oli miehittämätän, joten suuntasimme sinne.  Tällä saarella olemme olleet aikaisemminkin, viime kesänä teltan kanssa.
Rantautuminen sujui melkoisen helposti, ja köydet riittivät lähimpään puuhun, kun yhdistettiin keula ja peräköydet yhdeksi. Täytyykin muistaa ostaa lisää köyttä. Remukin hyppäsi veneestä melko sujuvasti. Ensin steppaili hermostuksissaan "etukannella", mutta lopulta uskaltautui loikkaamaan rantaan. Rempulahan on melko kömpelö ja pelkää mm. portaita, joten hänelle kaikenlainen "korkealta" hyppääminen tuottaa vähän hankaluuksia.
Ilma oli kuin morsian ja ilta oli mitä mukavin. Grillausta, punaviiniä, oleskelua... Melkein kesälomatunnelmat, vaikkei lomaa vielä ollutkaan. Remu ui ihan mahdottomat määrät. Taisi koiruus viettää aikaa enemmin meressä kuin maalla. Ensimmäistäkään keppiä ei tarvinnut heittää, koira uiskenteli ihan itsekseen. Rantaan nouseminen tahtoi toisinaan tuottaa vähän ongelmia, liukkaan kallion vuoksi, mutta aina se sopiva paikka sieltä löytyi.
Yö oli vähän kostea. Märkä koira ja kaksi henkeä pienessä veneessä: ei mitkään ihaantelisimmat olosuhteet, mutta kaasulämppärillä saimme pahimmat kosteudet pois nukkumaan mennessä.
Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja herra Tee halusi saman tein ajelemaan. Itse oli väsynyt ja otin vielä unet, kun jatkoimme matkaa. Kierrettiin Ulkoluoto ja Ramsö saari. Poikettii Niksaaressa kioskilla hakemassa kahvia ja ulkoiluttamassa Remua.
Myöhään iltapäivällä palasimme kotiin ja loppuilta menikin huilatessa. Ja nahkaa rasvatessa... herra Tee poltti itsensä pahasti. Eipä tajuttu laittaa aurinkorasvaa, vaikka sellaistakin olisi ollut mukana. Merellä aurinko on kyllä niin petollinen!

Tänään onkin sitten pitkästä aikaa estetunti ponitallilla, joten seuraava postaus onkin taas hevosaiheinen :)

Tässäpä vielä kuvapläjäystä viikonlopun reissusta:











PIeni musta piste keskellä kuvaa on Remu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti