maanantai 1. syyskuuta 2014

Mahtavia ahaa-elämyksiä

Tänään oli kyllä niin mahtava päivä ratsastuksien osalta, että oksat pois!! Valtavia ahaa elämyksiä, jonka jälkeen tuntui, että homma sujui kun tanssi!

Mulla oli siis vapaapäivä ja tarkoitus oli raivata taas huushollia, joka on ollut ihan levällään. Jotenkin unohduin jatkuvasti läppärin ääreen. Katselin youtubesta valmennusvideoita ja eksyin blogeihin, jotka koskevat ratsastusta. No, tulihan se huushollikin siinä sivussa sitten raivattua...

Lähdin tallille hyvissä ajoin, tarkoituksena ratsastaa ensin tunti itsenäisesti ja sitten estetunti perään. Tiesin että allani olisi tänään ihana Mortti. Tätä olikin odotettu!
Päätin tehdä itsenäisiä puomiharjoitteluja. Ihan vaan siksi, että ne puomit eivät ole yhtään mun juttu. Menin ensin lotran ravipuomeja. Tarkoituksena oli mennä puomit ravissa, tasaisessa tahdissa keventäen. Yleensähän menen  puomit aina kevyessä istunnassa, mikä ei sinänsä ole väärin, mutta halusin opetella tämän toisenkin tavan. Tavoitteena oli vielä pitää katse tiukasti menosuuntaan, eikä alas. Parin kerran jälkeen tämä sujui jo melko mallikkaasti!.

Sitten se iänikuinen laukka... Laukkasin ensin molempiin suuntiin ilma puomeja. Tässä vaiheessa "pienten" tunti oli jo alkanut, mutta kenttä on suuri joten mahduin hyvin tekemään omia juttujani joukossa.

Ja tässä tulee se tämän päivän mullistava ahaa elämys, joka oikeasti avasi minulle maailman:
ULKO-OHJA!!

Meillä on ollut Susannan ja Riikan kanssa tämä "en roiku sisäohjassa" projekti, joka sitten laittoi minut kiinnittämään huomiota myös siihen ulko-ohjaan, ja kas vain. Tajusin että eihän se ole juurikaan "tuella". Ja tämän kun tajusin, alkoi laukat Mortin kanssa sujua kuin tanssi. Ihan käsittämätöntä. Pitkä matala laukka, kaula ojossa muuttui pyöriväksi ja voimakkaaksi, perä pyrki alle! Ihan käsittämätön muutos! Satukin oli sivusilmällä huomannut, vaikka en tuntiin osallistunutkaan. Meni kuulkaa oikeat ja vasemmat, ihan tuosta vaan, letkeästi pyörien. Ihan mahtavaa!!  Kertakaikkisesti hevonen TARVITSEE sen ulko-ohjan tuen siihen hommaan. Ei tullut yhtään olo, että mortti "kaatuisi" sisälle, ohjattavuus oli hyvä ja laukka tuntui ihan mahtavalta! JEEEE!

Menin vielä laukkapuomeja muutaman kerran ympyrällä, ja nekin sujui ihan ok. Lisäksi olin laittanut kolme puomia kolmen metrin välin, jotka kerran yritin laukata. Välit olivat kuitenkin vähän miten sattuu, ja totesin että annetaan nuo puomit nyt olla.

Sitten alkoi varsinainen estetunti. Alussa mentiin n 60 cm "rataa" johon kuului nuo samat ravipuomit normi esteiden ohella. Haaste oli saada hevonen hyvälle lyhyelle ja rennolle raville parin hypyn jälkeen ja vielä ravipuomien jälkeen pysähtymään. Me onnistuttiin tässä aivan loistavasti. Ekalla kerralla käytiin vähän "keskustelua", toisellä kerralla mortti taipui kuskin tahtoon.
Loppupuolella mentiin rataa ilman ravipuomeja, korkeus 80 cm. Koko estetunnin mortin laukka oli ihan toista luokkaa, mitä se on ennen minun allani ollut. Hetkittäin jopa "outoa", kun laukka pyöri, mutta maisema ei vaihtunutkaan niin tiuhaan.
Uskomattominta oli se, että tänään tiesin jokaisella hypyllä, mistä hyppy lähtee! Tähän astihan on jäänyt arvailujen varaan, mihin se osuu ja koska hyppätään. Nyt tiesin. Minä vain näin sen! Vielä en osaa säätää askelta enne estettä, mutta se, että tiedän mistä hevonen loikkaa on mulle ihan mahtava saavutus. Tiesin, koska lähtee kaukaa ja tiesin myös koska osuu juureen. Minä tiesin, osasin katsoa ja arvioida!! Arvatkaa mikä helpotus hyppäämiseen. Ehkä vielä opin säätämään ajoissa askelta.

Harmikseni ei ollut ketään ottamassa videota tunnista. Olisi ollut kiva nyt verrata noihin edellisiin, väitän, että meno oli ihan toisenlaista. Lisäksi mulla on nyt uusi liivi, joka helpottaa huomattavasti hyppäämistä. Kysyin myös käsistä, eivät kuulemma tänään heiluneet länkkärityyliin :D

Tästä on hyvä jatkaa. Tällä viikolla onkin pelkkiä estetunteja. Mortin selkään en pääse ainakaan pariin viikkoon. Huomenna ja ylihuomenna polle on "varattu" ja ensiviikon tamma viettää ansaittua huilia laitumella. Saas nähdä onko huomenna Ladyloikkaa.




2 kommenttia:

  1. Hyvä Marika! Jesh, tähä me pyritään! Hitto se ratsastus helpottuu kummasti ku uskaltaa pitää sen ulko-ohjan.

    VastaaPoista
  2. Jeeeee! Hieno juttu Marika! Vau, onnistumisesta tulee niin makee fiilis ja pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti