sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Edistystä ja satulan vaihto

Se on tädin "ratsastusloma" lopuillaan. Tammikuussa olen kyllä päässyt ratsaille juurikin niin paljon kun huvittaa. Täytyy sanoa, että tämä kuukausi on ollut omaa luokkaansa! Olen omalla tavallani taas päässyt toteuttamaan haaveitani ja tästä on taas hyvä jatkaa siihen normi arkeen. Kuukauteen ei ole tarvinnut nuousta aamulla, ei ole ollut velvoitteita, ei "pakollista ohjelmaa". Kotonahan piisaisi aina tekemistä ja tein niistä tekemättömistä töistä oikein listan - yhtäkään kohtaa ei ole vielä merkitty tehdyksi. Kuukausi meni ihan käsittämättömän nopeasti!

Huomaan keskustellessani ratsastavien tuttavieni kanssa, kommentoivani kaikkiin aiheisiin "me Sissin kanssa..." Joku saattaisi luulla, että omistan hevosen. Vaikka tarkoitus oli vähän harjoitella kuukauden aikana Riksellä ratsastamista, kertaakaan en kyseisen hepan selkään kiivennyt, vaan suurimman osan ratsastin Sissillä. Ponista on tainnut tulla tätiratsastajan "lempilapsi".





Maanantai

Maanantain tuntimme peruuntui ja ratsastelin sitten pääasiassa itsekseni, Sissillä tietenkin. Ihan vaan harjoiteltiin laukkaa ja sen sellaista, ei mitään sen kummempaa.
Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota satulaan. Sissillä on muistaakseni Pessoa-merkkinen penkki ja minusta tuntuu, että se aina valuu oikealle. Meidän alkuaikoina Sissillä oli Wintec "lainassa", kun ilmeisesti oma satula oli taas hetken käytössä toisella hevosella. Wintec on minulle jotenkin sopiva ja ponitallilla usealla hevosella onkin tämä käypä perussatula käytössä.


Tiistai

Tiistaina osallistun "pienten" tunnille ensin Sissillä ja sitten hyppytunnille Mortilla. Pienten tunnilla mentiin ensin laukkapuomeja ja sitten pientä jumppasarjaa. En jostain kumman syystä ole montaa kertaa elämässäni mennyt jumppasarjaa ja se jännitti ihan hirveästi. Pelkästään puomeina homma oli jo hakusessa. Lähdin aina "hyppäämään" puomeja ja ei siitä oikein tullut mitään. Mullahan on tää hassu puomikammo, siis laukkapuomi.
Pieninä esteinä homma oli vähän helpompi mutta jänskätin aina, miten saan askeleen osumaan siihen ekalle esteelle. Sehän tavallaan ratkaisee koko homman. Jos ekalle osuu hyvin, loppu sujuu vähän niinkuin itsestään, tai pitäisi sujua. Huomasin, että ekan hypyn jälkeen jätin homman ponin harteille, heitin ohjat pois! Poni jäi ihan yksin loikkimaan loput jumpasta ja minä vaan roikuin kyydissä!

Seuraavalla tunnilla oli Mortti alla ja Mortin satulahan on se Wintec. Huomasin heti, että satula tuntui "tutulta" ja istui alleni todella hyvin. Ajattelin, että johtunee hevosesta varmaan, ei niinkään satulasta. Tehtiin samaa jumppaa kuin pienten tunnilla ja keskityin hommaan oikein kunnolla. hoin ääneen lähestymisessä, että "istu, istu, istu" -ja minähän istuin! Nätisti lähestymisessä ja nousin pieneen kevyeen istuntaan vasta jumpalla ja vihdoin ja viimein pidin ne ohjat tuntumalla koko sarjan läpi, tietysti kevyesti myötäen (jumppa oli siis tosi matala). Elämäni ensimmäinen oikeasti onnistunut jumppasarja, mahtavaa!! Hypättiin vielä ympyrän kaarella kahta estettä johon tuli kolme askelta väliin. Se ei sujunut ihan viimesen päälle mutta kohtuullisesti sekin meni. Aloin kakistelemaan ensin, kun esteet nousi pikkuhiljaa 80 korkeuteen, mutta sitten muistin, että allani on pomminvarma tätikuljetin, rauhoituin ja annoin mennä. Mortti kiikuttaa minut kyllä yli virheistäni huolimatta. Kaikenkaikkiaan todella hyvä tunti ja oli kyllä mukava päästä välillä Mortilla hyppäämään! Olen niin tyytyväinen onnistuneesta jumppasarjasta!


Keskiviikko, estetunti

Keskiviikkona meillä oli ystäväni kanssa kahdestaan estetunti, hän Mortilla ja mInä Sissillä. En odottanut ihmeitä. Mielessäni kummitteli etukenot ja sukeltamiset ja nousevat kädet... Päätin koittaa Sissillä Wintecin satulaa, ihan vaan varmistaakseni, valuuko sekin oikealle ja tuntuuko olo selässä vielä huteralta. Heti alkulämmittelyssä huomasin, että satula oli miljoonasti parempi alleni kuin se Pessoa! Sain istuttua kunnolla alas ja olo tuntui tukevalta. Yhtään ei tullut sellainen olo, että alkaisi valumaan oikealle!

Harjoiteltiin ensin linjaa. Kolme estettä ja väliin tuli 4 askelta, sellaista normilaukkaa, kun olivat puomeina. Sitten pikkuhiljaa esteiksi ja siinä saikin sitten harjoitella sitä satulaan istumista välissä, koska pitikin alkaa vähän ottamaan kiinni väleissä, että askeleet passaa. Ja minähän kuulkaan istuin! "Mörköpäädystä" kun lähestyttiin ekalle esteelle, niin homma oli aina hankalampi. Usein ajauduttiin myös linjalla pikkuhiljaa toiseen sivuun ja viimeinen este linjalla mentiinkin paristi tolppaa hipoen! Sanoinkin, että jos tultaisiin toisesta suunnasta, lähestyminen olisi helpompaa ja saisin suoran linjan ehkä onnistumaan, ja niinhän siinä kävi.
Sitten hommaa vaikeutettiin. Tultiin samaa linjaa, mutta keskimmäisen jälkeen käännyttiinkin ympyrälle ja ympyrällä oli toinen este. Tässä pääsi siis tosiaan harjoittelemaan sitä kaarteen ratsastamista, jossa minulla onkin ollut suuria vaikeuksia. En ole saanut istuttua alas ja laitettua painoa kunnolla sisälle. Pienen hapuilun jälkeen onnistui! Sitten piti muistaa pitää käsi hiljaa, että laukka pysyy, sekin alkoi onnistumaan! Sitten se katse. Tähän asti tiet olivat olleet mitä sattuu ja askel ei passannut, koska tuijotin vaan hypättävää estettä, vielä siinä esteen päälläkin. Katse menosuuntaan hypyssä ja esteen päällä jo seuraavalle esteelle ja AVOT! Johan läks kulkemaan! Ei mitään oppikirjamenoa vieläkään, eikä se tuntunut mitenkään luontevan helpolta, kun ei tule tuolta takaraivosta vielä, mutta SELKEÄÄ parannusta entiseen. Ei pelkkää räpiköintiä, vaan nyt minusta tuntui, että oikesati uskalsin ratsastaa Sissiä kokoajan! Ihan mahtavaa!
Satulan vaihto oli ehdottoman hyvä juttu. Se Pessoa ei vaan kertakaikkiaan ole minulle sopiva. Nyt homma luisti ihan toisella tavalla!! No ei pelkästään satulan takia mutta kyllä sekin vaikutti. Sovittiin Sadun kanssa, että voin käyttää tästälähin Wintecciä.

Odotan maanantain estetuntia ihan intona!



Vielä koulutunti perään

Menin vielä koulutunnin Vaavi-ponilla, ja olipas se mukavaa. Muutaman kerran poni yritti ottaa singahdus vaihteen päälle, mutta päättäväisesti pidin ohjista kiinni, enkä antanut vetää päätä alas, koska siitä olisi saattanut seurata pukki. Vaavi on mahtava poni myös sileällä. Tekee nöyrästi mitä pyydetään, mutta sitten kun alkaa reipastua lämmetessään, ponista tulee vähän ilkikurinen. Mielellään ottaisi omia pieniä singahteluja ja se tapahtuu niin salakavalan huomaamattomasti, että siinä saa olla tarkkana kokoajan. Olen jo pikkuhiljaa oppinut tuntemaan "persauksissani" koska Vaavi kerää "ruutia" alleen. Se on sellainen pieni jännittyneisyys takana, perä ikäänkuin vähän nousee ja siitä lähetään sitten ja mahdollisesti rodeotyyliin, jos ratsastaja ei ole tarkkana. Mutta tätipä oli! Sileällä poni ei pääse yllättämään niin helposti kuin esteillä ja tätä tapahtuukin ainoastaan talvella.


Torstai

Torstaina kävin vielä itsenäisesti ratsastamassa Cacrulla ja tässä ruunassa asuu kyllä todellinen kouluponi! Osaava sellainen. Lopussa harjoiteltiin muutamaa puomia laukassa, sillä minun olisi tarkoitus hypätä Cacrulla tiistain tunnilla. Saapa nähdä miten käy. Missio on saada poni ensin kulkemaan omalla moottorilla, sen jälkeen uskon että homma sujuu ihan ok.

Ehkä tätitiloikkarista kuoriutuu kuitenkin ajan kanssa "the estetäti"?


2 kommenttia:

  1. Jee, nyt täällä on tekstiä. :) Olenkohan tästä lähtien se innokkain blogisi lukija? No, taidan olla. :D Kuulostaa kyllä hienolta miten kehityt hurjaa vauhtia koko ajan eikä pienet rodeot sun muut hetkauta mitenkään. Susta kyllä tulee varmasti se the estetäti eikä mikään loikkija vain. :)
    Mulla on puomeilla sama homma. avipuomit menee ja laukassa voi mennä yksittäistä puomia tai puomikasaa, mutta jos puomit on laukkapuomeina peräjälkeen niin kääk. Myös jos ristikon edessä on jokin ponnistuspuomi niin kauhua on se. En jotenkin osaa luottaa, että se askel sopisi vaan olen aina ihan varma, että Tahvo kompuroi siihen puomiin tai osuu sen päälle ja kavio muljahtaa.
    Hienolta kuulosti tuo teidän hieno jumppasarja. Mun pitää kans aina hokea ääneen jotakin mikä nyt sitten onkaan korjattavana niin paljon paremmin saa sitten sen korjauksen tehtyä. Puomeilla ja ristikolla katseen suunta juurikin on aina sinne jonnekin pohjamutiin, vaikka olen huomannut, että paremmin sujuu jos katsoo jonnekin kauemmaksi, mieluummin vaikka reilusti horisontin yläpuolelle...

    No, näihin höpötyksiin ja tunnelmiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellisuudessa minä olen se arkajalka joka säikähtää niistä pukeista ja hötköilyistä! Sileällä koen kuitenkin pärjääväni, joten kuten! Joku muukin siis pelkää laukkapuomeja! Minäkin luulen aina että hevonen astuu puomin päälle ja loukkaa. Jotenkin pienet esteet on helpompia!

      Poista

Kommentoi rohkeasti