keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Käsi rentona ja hiljaa

Blogin kirjoittaminen on nyt vähän hakusessa... En tahdo saada aikaiseksi ilmeikästä tekstiä, vaan postauksista tulee tylsiä selostuksia tuntien kulusta. Kirjoittelen ensin muistiinpano-tyyppisesti ja lähden siitä muokkaamaan, ja teksteistä ei tahdo millään tulla mitenkään mielenkiintoisia. Kuviakin on kovin vähän... Sissi edestä, Sissi takaa, Sissi vasemmalta ja oikealta... . Sitten postaukset jäävät roikkumaan puolivalmiina, ja julkaisu venyy ja venyy.

Samalla meiningillä nyt kuitenkin edetään, kun muutakaan ei tunnu syntyvän. Joten tässä tätä taas tulee:

Lähdin maanantaina tallille jotenkin ihan hölmöllä aikataululla, tai sitten muuten vaan kupeksin alkuvalmistelujen kanssa. Tarkoitus oli mennä puomitreeniä itsenäisesti, sitten pitää puolen tunnin tauko ja jatkaa vielä estetunnille. Bongasin siis puomiharjoituksen täältä.

Kävin ensitöikseni maneesissa harppomassa puomit paikoilleen. 17,5 m väli (4 laukkaa) ja ympyrälle puomit, yhden laukka-askeleen välillä. Tämän tiesin olevan minulle haastava, joten laitoin vain kolme puomia, eli puolikas ympyrän kaari tultiin ilman puomeja. Vielä lisäksi linja 21 m välillä .

Lämmittelyä tein osittain ohjeen mukaisesti, mutta osa ajasta kului taas mörköpäädyn ihmettelemiseen. Muutenkin aika kului nopeasti ja varsinaiselle puomitreenille ei oikein jäänytkään sitten kunnolla aikaa.
En oikein tiedä minkä mittainen Sissin laukka on. Tai olen luullut sen olevan ihan hevosen mitoissa, vaikka onkin poni. Yleensä tunneilla Mortin ja Sissin askelmäärät ovat olleet kutakuinkin samat. Lady taas on isolaukkainen ja Mortille ja Sissille sopivat välit ovatkin Ladylle monesti vähän ahtaampia. Puomien välit mittasin siis ihan harppomalla ja niistä taisi kaikista tulla vähän pitemmät mitä oli tarkoitus. Tuohon ns 17,5 m väliin meillä tuli ensin 6 askelta, mutta laukka oli aika surkeata. Sujuvalla mukavalla laukalla tultiin viidellä askeleella, vaikka todellisuudessa olisi pitänyt tulla neljä. Olin luultavasti mitannut välin vähän pidemmäksi ja lisäksi Sissin laukka on varmaan lähempänä tuota kolmea, kuin 3,5 metriä.
Ympyrä ei sujunut sitten ollenkaan. En osannut asetella puomeja siihen oikein, tai sitten en osannut ratsastaa niitä (todennäköinen syy..). Laajensin ympyrää kerran vielä lopussa mutta ei onnistunut sittenkään. Mentiin sitä sitten ravilla, parempi sekin. Sissi kun mielellään livahtaisi ohi tilaisuuden tullen, olkoon askellaji mikä tahansa. Paristi tultiin tuo 21 m väli mutta kaikki säädöt jäi siinä tekemättä.

No, tuo tuli testattua ja seuraavalla kerralla olen viisaampi. Lasken Sissin laukat 3 metrin jaolla (tai 3 tätiharppausta) ja varaan enemmin aikaa koko hommaan. Ehdottomasti haluan yrittää uudestaan ja keskittyä koko harjoitukseen kunnolla paremmin alusta loppuun.

Pidettiin välillä vähän taukoa, kun maneesiin tuli muita tuntilaisia ja palasin sen jälkeen estetunnille. Ratsukoita oli runsaasti ja tädin oli kyllä vaikea välillä keskittyä, kun oli mukamas ahdasta. Tuntui, että aina joku oli edessä, tai sitten minä olin jonkun edessä. Kaiken lisäksi tunnilla oli tallin pienin ja isoin ratsu ja kaikki siltä väliltä :D. Hienosti Satu sai meille silti harjoitukset aikaan niin, että ehdittiin kaikki mukavasti hypätä. Itseasiassa tultiin myös tuota samaa ns. "17,5 m" linjaa esteinä. Meillä meni ensin ihan penkin alle. Laukka ei pyörinyt ja passattiin jopa ravilla esteelle. Jossain vaiheessa minulta lähti jalustinkin ja Sissi kiemurteli ravilla estettä kohden. Ajattelin, että mennään nyt kuitenkin sitten vaikka tällä tyylillä, niin Sissipä tuumasi, että ei mennä kun istutkin siellä miten sattuu. Luikahdettiin siis ohi. Seuraavalla kierroksella tajusin vähän "laulattaa" laukkaa pitkällä sivulla ensin ja johan lähti pyörimään. Monta hyvää hyppyä saatiinkin sitten aikasieksi.
Sain kuulla Sadulta jatkuvasti, rentouta käsi, käsi hiljaa, ja silloin hyppy menikin aina mukavasti. Sehän on jo videoista todettu, että vatkaan kättä, varsinkin jos joudun ratsastamaan eteen ennen estettä. Jos imu on hyvä niin käsi pysyy paremmin paikallaan. Pitääpä nyt muistaa toistella tuota mantraa: käsi hiljaa ja rento käsi, aina jatkossakin.

Lopussa loikattiin linja vielä 70-80 korkeudessa ja mukavasti loikkattiinkin. Istuin kuulemma näillä korkeuksilla paljon maltillisemmin enkä lähde sukeltamaan. Käsikin pysyy paikallaan. Kas kummaa! Täytyy sanoa että imu oli lopussa hyvä ja tuntui keposelta edetä linjaa. Ehkä siksi käsikin pysyi rentona ja istunta varmana.

Tuli muuten tosiaan mittausvirhe. Tallin isolaukkaisellekin (Lady) tuo 4 aiheutti jättiloikan linjan loppuun, kun ratsastaja tuli rauhallisella laukalla. Kun Lady vähän lämpeni, ja yritti höökiä linjan läpi vauhdikkaammin, mitä ratsastajalla oli tarkoitus, väliin sopi mukavasti se neljä.

Sellasta menoa viikon alussa. Tiistaista ja keskiviikosta tulossa vielä omaa juttua. Heip.

2 kommenttia:

  1. Ois kiva saaha pätkää kouluhommistaki joskus. :) Mutta siis, on tää estehommakin kyllä aika mielenkiintosta lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt ollut tosi paljon estetunteja. Koulutunnit on sattuneet osumaan juuri niille päiville, kun en ole työaikojen vuoksi päässyt. Ensiviikolla pitäisi keskiviikkona kuitenkin olla koulua, mutta tuskin saan silloin ketään kuvaamaan, joten tiedossa vain siitäkin tekstiä.

      Poista

Kommentoi rohkeasti