Esteitä, koulua ja maastoa. Vihdoin myös video.

Tässäpä kooste taas tämän viikon ratsasteluista.

Viikko aloitettiin estetunnilla, ja ensimmäistä kertaa päästiinkin kentälle! Hyppyhevosena minulla oli Vaavi-poni. Vaavillahan on periaatteessa todella lyhyt laukka, ja kentällä kun on valtavasti tilaa, niin tuntui, että jokaiselle esteelle oli kilometritolkulla matkaa. Tehtiin ihan muutaman esteen harjoituksia ja kyllä oli kivaa! Haeskelin vähän oikeanlaista istuntaa hyppyhommeleihin tällä ponilla ja lopussa se alkoikin löytymään.
Hypättiin linjaa jossa hevoset ottivat kolme laukkaa väliin ja Vaavin kanssa tultiin se aika mukavasti neljällä. Lopussa linja korotettiin 80 + 90 korkeaksi ja vaikka vähän ensin nieleskelin, niin päätin tulla sen mukisematta. Sainkin ponin pyrkimään paremmin eteen (kun näissä korkeuksissa tädille tulee aina olo, että jaksaako se nyt varmasti liihottaa sen esteen yli) ja komeasti loikattiin linja, ottaen väliin sujuvat kolme askelta. Se ei varsinaisesti ollut tarkoitus, mutta tuo kolme tulikin sitten siihen ihan luontevasti. Huolissani kysyin, että eihän tuota tarvitse hypätä toiseen kertaan? Ei tarvinnut. Mieleen hiipi nimittäin epäilys, että ehkä hypyn sujuvuus olikin vain hyvää tuuria....

Tiistaina oli myös esteitä, tällä kertaa hypättiin maneesissa. Alla taas sama hyppypolle. Nytpä oli kuvaajakin mukana, joten lopussa on tarjolla vähän videon pätkää. Olin tyytyväinen tuntiin, vaikka muutama hyppypaikka oli taas hakusessa ja pientä sukelteluakin esiintyi. Käsi on kuitenkin jo vähän petrannut, eikö? Vaavilla on kyllä niin mukava hypätä, koska kieltoa ei kovinkaan helposti tule. Hyvä esimerkki on tämä kuva.

Vahvasti näyttää siltä että tuossa olisi kielto, mutta eipä ollut. Lähestyminen ei oikein onnistunut. Laukka sammui kaarteessa, ja tässä sorruin taas kädellä pumppaamiseen. Lähestyminen meni sitten sitä myötä ihan pipariksi ja loppujen lopuksi poni hyppäsi esteen käytännössä paikaltaan. Hetkeksikään mieleeni ei tullut, että kieltäisi. Itse olen tuossa jo kovaa vauhtia menossa yli, ennen aikojaan. Tämä todistaa taas sen, että jos täti ei handlaa hommaa, Vaavi paikkaa ja ratkaisee asiat niin kuin parhaiten taitaa. Tuo poni on kyllä super!

Lopussa päästiin taas testaamaan ysikympin ylitystä, mutta harmikseni siitä ei tullut videolle pätkää. Jälleen kerran sain kuulla, että hyppään paljon paremmin kun edessä on vähän korkeampi este. On se kyllä jännä. No, ehkä ensi kerralla saadaan asiasta tallennettakin.

Samaan iltaan mahtui vielä koulutunti Ladyllä. Homma olikin sitten täysi katastrofi! Etenkin laukkojen osalta. Ihan jo alkeiskurssin aloitus kävi taas jälleen kerran mielessä.
Ladyllahan on mahtava säätövara ravissa. Hevosen saapi käytännössä ravaamaan vaikka paikallaan ja lisäys lähtee kuin raketti eteenpäin, jos homman vain osaa. Meillä tuo lyhennys jäi ihan ponnettomaksi ja lisäyksessä täti jäi ihan kyydistä.
Laukka olikin sitten täydellinen pohjanoteeraus. Se ei pyörinyt ja putoi helposti lyhentäessä raville. Minulla meni taspaino ja homma levisi täysin käsiin. Ladyn laukka on vaan niin iso ja outo, että en sitä hallitse, en sitten millään. Pelkkä laukkaaminen on haastavaa, saatika minkäänlaisten tehtävien suorittaminen siinä ohessa. Ei kyllä ihme, että en koskaan oppinut hypäämään tällä tammalla. No eihän se nyt aina noin vaikeaa sentään ole ollut, mutta nyt oli! Lopussa taisi jo hevonen, sekä ratsastaja olemaan niin väsyneitä, että laukkaympyrätkin mentiin kylki edellä ja oikeastaan en enää saanut kokonaista ympyrääkkän aikaiseksi, saatika puomitehtäviä, jotka meille oli laitettu. Sisäpohkeessa ei vain riittänyt voima/tekniikka/ratsastustaito.
No, ei se mitään. Ehkä seuraavalla kerralla menee paremmin, ehkä....

Loppuraveilla sitten hevonen alkoikin hienosti myötäämään niskastaan. No, minä olin lopettanut yrittämisen ja väkisin vääntämisen ja rennon letkeästi keventelin menemään loppuraveja. Siinä se hevonenkin sitten rentoutui ja alkoi luottamaan. Tuohon tunteeseen kun pääsisi kesken tuntiakin!

Viikon päätteeksi lähdimme keskiviikkona maastoon. Ensimmäistä kertaa läksin Mortilla. Ihan mukavaa vaihteluahan se maastoilu on, mutta siltikään en niin hirveästi innostu. Hevoset kyllä innostuu senkin edestä. Jotenkin minua häiritsee se tunne, että olen tavallaan sen etuhevosen armoilla. Totuus on se, että jos haluaisin saada hevosen pysähdyksiin jostain kumman syystä kesken laukkapätkän, niin ei onnistuisi, niin kauan kun edellä menijä pinkoo eteenpäin. Hevonen ei siis ole täysin omassa kontrollissani ja siitä tunteesta en,pidä.

Viikonloppuna on koulukisat Melkkilässä ja Vaavi sekä Cacru ovat tulossa kisoihin mukaan. Pakkohan se on mennä katsomaan. Muutama muukin tuttu siellä on, joten kisakatsomossa täti taas könöttää ensi sunnuntainakin!

Tässä tämä video. Edelleenkin hytkyn, hötkyn ja häärään siellä selässä ihan liikaa, mutta katseen kanssa olen vähän petrannut. Nenu ei jää tuijottamaan aina sitä puomia hypyssä, vaan välillä jo hakee sitä seuraavaa estettä. Takaraivosta tämä ei kyllä tule, vaan ihan ajatuksen kanssa yritän sitä päätä käännellä menosuuntaan, vaikka helppoa se ei kyllä ole. Silti videosta paistaa taas liika yrittämisen meininki. Miten ihmeessä saisin vakautta tuohon ratsastukseen?