keskiviikko 27. toukokuuta 2015

sileällä


Tiistaina meillä oli koulutunti, ja Satu oli tarjonnut minulle Ladya. Se vaan passasi.
Ratsastettiin tunnilla pääosin kulmaharjoituksia. Kentälle asetettiin puomit kulmiksi, jotka sitten kierrettiin sisäpuolelta "puomeja nuollen" ja joissain harjoituksissa kierrettiin puomikulmat ulkopuolelta. Lady kyllä taittuu mukavasti noihin kulmiin.
Oikeanlaisen asennon ja istunnan hakeminen tuotti taas päänvaivaa. Yritin sekä jalustimilla ja ilman. Ladylla on kuitenkin niin korkea ravi, että en kyennyt ratsastamaan riittävän ponnekasta ravia ilman jalustimia joten jalustimilla oli yritettävä. Pieniä myötäyksen merkkejä oli ilmoilla tunnin loppupuolella, mutta mitään kunnollista ei saatu sen saralla kuitenkaan aikaiseksi. Jossain vaiheessa pollekin sitten hermostui ja alkoi nykimään päätään ja protestoimaan koko hommaa. Saatoin ehkä taas vähän häärätä ja yrittää liikaa.
Laukannostot eivät olleet ihan katastrofaallisia, mutta sanotaanko näin, että parempiakin ollaan saatu aikaiseksi. Se laukasta raville tai käynnille pudottaminen olikin sitten ihan oma lukunsa! Tultiin kulma käynnissä, käynnistä nostettiin suoraan laukka ja laukasta pudotettiin suoraan takaisin käynnille, ennen seuraavaa kulmaa. Huhhuh, kyllä on vaikiaa tällä hepalla! Askel on niin pomppu laukan jälkeen, että ei siinä auta uudenkarheat gripitkään (ovat muuten hyvät, suosittelen). Todella vaikeaa istua tiiviisti satulaan ja koittaa saada pehmeä siirtyminen. Muutama jotensakin kohtuullinen siirtymä saatiin kuitenkin tehtyä.

Harjoiteltiin myös väistöjä. Leiska väistää tosi helposti ja pienillä avulla, mutta eteneminen kuitenkin sammui ja helposti ja meidän väistöt oli hetkittäin jo suoraan sivulle, eli aivan liian jyrkkiä.

Joka tapauksessa tunnista jäi taas hyvä maku suuhun, vaikka meidän suoritukset eivät todellakaan olleet sieltä parhaimmasta päästä. On nuo kouluhommelit vaan mukavia, kun on sellainen "tekemisen meininki"!

Aasikorva Lady

maanantai 25. toukokuuta 2015

Ei kahta ilman kolmatta

Niinhän siinä kävi, että jälleen tänään tuli onnistumisia Sissiloikassa! Jo kolmas tunti peräjälkeen! Pysyttiin kiltisti edelleen niissä 50 cm korkeissa esteissä ja sinnikkäästi otin lähestymiset istuen satulassa, ja kas, jälleen paikat löytyivät melkoisen mukavasti! Ei meidän meno vieläkään mitään rentoa ollut, mutta väitän, että jännitys oli enää vain n.50 % siitä, mitä se on viime aikoina ollut. Nyt tuntuu että alkaa helpottamaan, juuri kun ratsastuskausi on lopuillaan.

Huomenna on tiedossa koulutunti (mahtavaa!!) ja sen ratsastan Ladylla. Ladylla on kiva mennä koulua, vähän korkesta ravista ja minulle hankalasta laukasta huolimatta. muutenkaan noissa koulutunneissa en ole juurikaan kranttu, ratsastan niillä tunneilla mielelläni lähes millä vaan. Välillä on kiva mennä nuorella, välillä konkarilla,ponilla, hevosella.... kaikki kelpaa!

Keskiviikkona on sitten yhdistetty koulu-/estetunti. Mennään siis sileän harjoituksia ja hypätään vähän lopussa. Ja saan kun saankin Mortin alle tälle tunnille!

Jätetäänpä tämä postaus tällä kertaa lyhyeksi. Loppuun muutama kuva, jonka nappasin kotimatkalla. Varsat (nuoret) laiduntaa.







tiistai 19. toukokuuta 2015

Loikitaan loikitaan...

Maanantaina oli tiedossa estetunti. Koska tiesin Mortin olevan varattu, arvasin että minulle olisi valikoitunut Sissi. En ollut mitenkään super innoissani, kuten arvata saattaa. On se kuulkaa metkaa. Tekee mieli hypätä, mutta siltikään ei. Taitaa kuitenkin nyt olla eniten kysymys siitä, että jännitän lähinnä Sissillä hyppäämistä, tiedä sitten...

Alkulämmittelyissä otettiin ravilla eräänlaista loivaa kiemuraa, niin että se toteutettiin lähinnä väistättämällä pois pitkältä uralta ja takaisin. Sissillä oli jarrut päällä aluksi, mutta väistöt kyllä sujuivat ihmeen hyvin. Tehtiin samaa loivaa kiemuraa vielä laukassa. Nyt ei väistetty, mutta tultiin kaarre tavallaan vastalaukassa. Nekin sujuivat aika mukavasti. Sissin laukka oli melko pyörivää, ei mitään eteenpäin höökimistä. Vähän minua häiritsee se, että kun pidän raippaa mukanani, poni kulkee enemmin nenu taivasta kohden. Ilman raippaa laukka ei välttämättä ole niin eteenpäin pyrkivää, mutta poni on jotenkin rennompi.

Aloitettiin yksittäisillä harjoitushypyillä, lähestyen ravissa. Ai että minä inhoan noita ravilähestymisiä! Eka meni ihan plörinäksi. Hyppypaikka on ihan arpapeliä ja jännityin kamalasti. Toisella kertaa Satu muisti huutaa että käsi harjaan (edellisellä kiekalla käteni olivat taas nousseet johonkin taivaisiin) ja tällä kertaa ylitys tulikin letkeästi, samoin seuraava. Sain juonesta kiinni. Hypättiin seuraavaksi kahden esteen linjaa. Ekalla kerralla tädin persaus jäi taas yläilmoihin esteiden välissä, mutta seuraavalla meni jo paremmin. Kyllä siihen tarvitaan vaan kaikki tahdonvoima, että sen ahterin saa siellä penkissä pysymään. Ylös nouseminen satulasta, jo metrejä ennen estettä, tulee ihan refleksinomaisesti ja siitä on kyllä vaikea päästä irti. Kerrottakoon nyt, että meidän hyppykorkeudet olivat koko tunnin luokkaa 50 cm, eli niistä olisi käytännössä voinut "ravailla" yli..

Seuraavaksi hypättiin rataa, joka koostui neljästä esteestä ja kahdeksasta hypystä. Hohhoijaa, mitähän tästäkin taas tulee! No, rata oli aika selkeä ja koska se oli johdonmukainen, pystyin keskittymään itse ratsastukseen ja lähestymisiin. Täytyy sanoa että meidän rata meni yllättävän mukavasti! Kaikki paikat eivät osuneet ihan nappiin, mutta hyppyjen määrään nähden melkoisen hyvin ja sain jopa istuttua penkissä suurimman osan matkasta! En hätääntynyt heti, jos askel ei aivan sopinut, vaan jatkoin vain seuraavalle esteelle. Ehdottomasti homma luisti paremmin kuin viimeaikoina! Olin todella tyytyväinen. Sama rata tultiin vielä myöhemmin uudestaan. Pessimistinä tietysti ajattelin, että ensimmäisen kerran onnistuminen oli tuurikauppaa, joka ei tietenkään toistuisi. Mutta toisin kävi! Yhden voltin pyöräytin välissä, kun laukka ei vaihtunut. Laukan vaihdossa kesti taas iät ja ajat, kun en ottanut ponia tarpeeksi kiinni, mitta jatkettin kuin jatkettiinkin siitä aika sujuvasti loppuun. Ihan yhtä hyvin kuin ekalla kerralla!
Maanantain onnistuminen teki kyllä hyvää hyppymotivaatiolle. Toki olin edelleen jännittynyt, mutta itsevarmuus nousi ihan piirun verran. Väitän, että istuin tällä tunnilla huomattavasti paremmin kuin pitkään aikaan. Harmi kun ei ole videota, josta voisi vielä tarkistaa asian.

Tässä meidän rata



Tänään jatkettiin edelleen esteloikan merkeissä. Mortille oli tälläkin kertaa ratsastaja, joten Sissi alle ja menoksi. Taas jännitti, ihan mahdottomasti. Hypyt jatkuivat edelleen ihan hyvin, kuten maanantainakin. Oikein kun pinnistin, niin sain kuin sainkin taas lähestymisessä pidettyä sen ahterin jakkarassa. Silti olin hermoraunio. Alkutunnin jälkeen meinasin jo sanoa, että eiköhän meidän hypyt olleet siinä, mutta maltoin mieleni ja jatkoin tunnin loppuun. Se kyllä kannatti, koska lopputuntikin sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Pari viimeistä hyppyä sain jopa vähän rentouduttua!

Eikös sitä sanota, että ei kahta ilman kolmatta? Eli maanantaina edelleen estetunnille Sissillä. Josko vielä tulisi jonkin sortin onnistuminen. Olen nyt kovasti toivonut, että pääsisin joskus Mortillakin hyppäämään, mutta aika taitaa nyt loppua kesken. Maanantainahan tamma on taas varattu joten Sissi tuntia pukkaa. Koulutuntikin Mortilla kävisi, kunhan nyt jotain pääsisi tamman kanssa tekemään. Pahoin kuitenkin pelkään, että meidän yhteiset ratsastelut jäävät kyllä syksyyn. Ensiviikolla on nimittäin viimeinen ratsastusviikkoni, jonka jälkeen aloitan kesätauon! Tarkoitus ainakin olisi. Katsotaan miten siinä sitten todellisuudessa käy. Ratsastustauko tekisi tosiaan hyvää ja jää sitten välillä aikaa vähän muullekkin.

Tänään ratsastettiin vielä osa heppasista ekaa kertaa kesälaitumelle. Vaavin jalka on taas kunnossa, joten kipusin tietysti ponin selkään. Kamera oli mukana ja Jenni näpsikin muutaman otoksen. Odotimme villiä menoa, niinkuin viimevuonnakin (jolloin tietenkään ei ollut kameraa mukana) mutta mitä vielä. Koko ryhmä jämähti paikalleen syömään, ketään ei kiinnostanut villi ja vapaa kirmailu! Pah!
Täti ja huppuponiini


ps. miten tämä bloggeri muuttaa nämä kuvat nykyään näin kököiksi?




perjantai 15. toukokuuta 2015

Viikon ylä- ja alamäet

Hepskukkuu.
Viimeinen postaus oli vähän mollivoittoinen. Hommasta on toivuttu, joten leuka maassa jatketaan kohti uusia pettymyksiä. Ei vaan, loppuviikon ratsasteluista tulee tässä, niin hyvässä kuin pahassa.

Tiistaina satoi vettä, jei! No sehän tarkoitti sitä, että maastotunnit vaihtuivat maneesiin ja koulutunteihin! Tallilla naurettiin, että olin ainoa ihminen, joka innoistui niin kovin sateesta...
Tietysti osallistuin sekä klo 18 että 19 tunnille. Koska olin maastoon toivonut luottopollea, Moppe the friisiläistä, nakki napsahti sitten koulutunnillekin. Moppehan se sitten oli alla sielläkin. Jälleen kerran en Mopen kanssa odottanut saavani ihmeitä aikaiseksi, joten hommaan suhtauduin taas vähän pilke silmäkulmassa. Alkuvalmistelujen jälkeen (tarkoittaa siis muutamaa pissa- ja kakkataukoa, Moppella, ei tädillä) homma alkoi luistamaan ihan mukavasti. Muistin heti alkutunnista, että en jää jatkuvasti naputtelemaan pohkeella vaan muistutan aina tarvittaessa ja annan Moppelle vähän aikaa reagoida, ruuna herra kun ei ole sitä salaman nopeinta laatua. Itseasiassa meillä meni tunti aika mukavasti. Moppe oli melkoisen reipas ja teki selvästi parhaansa. Moppessa on jonkunlaista ihanaa rehellisyyttä. Yrittää minusta aina parhaansa vaikka ei nyt olekkaan mikään liitokavio. Taas piti olla tarkkana ulko-ohjan kanssa ja sen kun muisti niin hepo alkoi jopa polkemaan jonkin verran alle. Sen huomasi kun korkeista korkein ravi jollain tavalla pehmeni tunnin edetessä. Siellä oli jo vähän helpompi istua.

Laukat meillä ei nyt tuottaneet mitään kummallisempia tuloksia. Laukattiin ja Moppe pysyi laukassa kohtuulisen hyvin. Tehtiin eräänlaista kahdeksikkoa lyhyen sivun suuntaisesti, jossa piti ravin kautta vaihtaa laukka risteyskohdassa. Pitkältä sivulta kun lähdettiin kääntämään kahdeksikolle, meillä luisui aina ulos. Ulkopohkeeni siirtyi aivan liian taakse ja menetti tehonsa. Mutta hauskaa meillä taas oli ja tunnin jälkeen oli hyvä mieli.

Seuraava tunti olikin sitten tallin toinen "iso askelinen", nimittäin Lady. Koulutunneille en aina toivo hevosia, lähes kaikilla on kiva mennä, joten kelpuutan Sadun valinnat. Tähänkin tuntiin olin tosi tyytyväinen. Mielestäni sain Ladylla aikaiseksi mm. oikein hyviä kulmia ja vaikka nyt ei videota ja kuvia ole, minulla oli tunne, että istuin kohtalaisen hyvin koko tunnin, vaikka Ladyn kyytikään ei ole sieltä tasaisemmasta päästä. Ladylla on valtava säätövara ravissa ja hetkittäin jäin lyhentämään ravia jo ihan liikaa.
Tälläkin tunnilla tehtiin laukan vaihtoja ravin kautta. Nekään eivät sujuneet ihan mallikkaasti mutta joka kerta tuli toivottu laukka! Hankaluuksia tuotti se, että Lady vaihtaa laukan laukassa, ja nyt harjoiteltiin nimenomaan ravin kautta vaihtoa. Lady ei olisi millään malttanut otta sitä ravipätkää välissä, kun tajusi homman juonen, vaan pyrki mielellään tarjoamaan vaihtoa suoraan laukasta. Harjoiteltiin vielä sitten omatoimisesti niin, että malttaisi vaan puotella raville, ilman uutta laukan nostoa.

Nuo tämän viikon koulutunnit olivat kyllä aivan mahtavia. Puurtamista, puurtamista, puurtamista, hiki päässä, mutta kertaakaan ei tarvinnut jännittää eikä pelätä.

Keskiviikonkin maasto vaihtui sitten myös maneesiin ja vielä viimemetreillä koulutunnista esteiksi. Nyt ei Mortilla ollut ketään ratsastajaa, mutta tamma vietti huilipäivää joten vaihtehtona oli sitten vain Sissi. No eipä mitään, tiedossa oli pieniä esteitä ja tekniikkaharjoittelua.
Suoraan sanottuna koko tunti oli yhtä helvettiä. No, ei se oikeasti sitä ollut, mutta minä jännitin niin että sydän pamppaili melkein ylös rinnasta. Mentiin linjaa johon tuli 5 sujuvaa laukka-askelta väliin. Jos ekalle sain osumaan, isuin siinä välissä nätisti satulaan. Mutta ans olla, jos ekalle oli pientäkin haparointia, takapuoli ei satulaan laskeutunut välissä, ei sitten vaikka ääneen sitä huusin siinä mennessä. On se jukolauta kumma ahteri!!
Hommaa vaikeutettiin vielä laittamalla puomi linjalle. Hyppy, 2 laukkaa, puomi, 2 laukkaa ja hyppy. Ei tullut mitään. Se puomihan siinä se kaikkein pelottavin oli. Tutuksi tulleella jockey tyylillä mentiin, koko lotra. Jossain vaiheessa tuntia alkoi kiukuttamaan niin kovin, että mielessä kävi jättää koko homma kesken ja tokaista, kiitti mulle riitti! Sitkeästi kuitetnkin jatkoin loppuun, hammasta purren.

Hyödyllinen harjoitus kuitenkin oli se, kun tehtin linjalla esteiden välissä voltti laukassa. Se periaatteessa pakottaa istumaan, jos meinaa ponin saada kääntymään rivakasti. Tämä oli ehkä tunnin paras harjoitus. Pitäisi muistaa treenailla tuota itsenäisesti puomeilla.

Että sellasta ylä- ja alamäkeä tällä viikolla. Ensiviikolla sitten loikitaan, taas. Ilmoitin keskiviikkona heti estetunnin jälkeen, että en taida ensiviikon estetunneille tulla, vaan ratsastelen itsenäisesti. Tänään lähetin kuitenkin Sadulle viestin, "Mitähän mä oikein ajattelin, hyppykammot hiiteen. Tietysti tulen ensiviikon estetunneille". Vastaus oli: "sitähän minäkin" . Saattoi olla, että tiesi jo etukäteen viestiä tulevan.

Moppe. kuva: Janina Julin

torstai 14. toukokuuta 2015

että semmoiset kisat...

Tämä postaus on nyt viivästynyt ja viivästynyt. Kynnys julkaisemiseen on ollut päivä päivältä korkeampi. Osasyynä on se, että mieleni on tehnyt jättää kisavideot kokonaan pois, vastoin periaatteitani. Koska kuitenkin olen blogissani lähtenyt linjalle, että julkaistaan hyvät ja huonot hetket, niin pitkin hampain nyt sitten pistän kuitenkin molemmat videot teidän nähtävillenne, kaikesta huolimatta. Olisi ollut helppo hehkuttaa, selässä pysyttiin ja muistin radan. No kyllähän se toteutuikin, juuri ja juuri. Loput onkin sitten mitä on...

Vaikka olen aina sanonut, että minulla olisi kilpailuviettiä ja intoa kisailuun, on pakko kuitenkin tunnustaa, että ainakaan estekisat eivät vain yksinkertaisesti taida olla minua varten. Jännitän aivan liikaa. Kertakaikkiaan unohdan ne vähäisetkin opit ja koitan vain selvityä radan läpi, tavalla tai toisella. Tämä välittyy kyllä videoista, valitettavasti. Uskomatonta, että pienen pienet leikkimieliset tallin harjoituskisat voivat nostattaa aikuisessa tätiratsastajassa tällaisia tunteita. Melkein naurattaisi, jos ei ottaisi niin päähän.


Mutta aloitetaanpa alusta.
Lähdimme Janinan kanssa tallille jo hyvissä ajoin, jotta ehtisimme tankata radan päähän ja laittaa hevoset valmiiksi. Yllätyksekseni rata olikin tänä vuonna helpompi kuin viimevuonna. 50 cm luokassa esteitä oli vain kuusi, ja 70 cm luokassa sama rata, johon oli lisätty seitsemäs este. Huh, viimevuonna hypeltävää tuli nimittäin uusinnan kanssa 12 estettä. Miinus puolena nyt oli se, että radassa piti ratsastaa heti aikaa. Arvosteluna oli: ensin ratkaisee virhepisteet ja sen jälkeen aika. Uusintaa ei ollut. Tuo ajan ratsastaminen on minulle lähes mahdotonta. En vain yksinkertaisesti muista/kykene radalla kääntää pienillä teillä, ellei joku huuda sivussa että "käännä, kännä, käännä". En omista kisamoodia.



Olin ainut, joka ratsasti Sissillä 50 cm luokan, joten aloin laittamaan ponia heti kuntoon. Aikaa oli hyvin, jotin koitin harjata huolellisesti. Pikkuhiljaa tallille valui porukkaa ja tunnelma oli iloinen. Puomiluokka alkoi ja tästä eteenpäin tuntui, että homma olikin sitten täyttä kaaosta. Siis tuntui! Todellisuudessa oli varmasti ihan normaali kisatilanne, mutta minusta se tuntui häsläämiseltä ja lähes kaoottiselta.
Havahduin, että luokat etenevät todella nopeasti ja pian pitäisikin jo olla lämmittelemässä. Vaikka valmennettavat olivat avustamassa kaikenlaisissa hommissa, oli kaikilla jäänyt huomaamatta, että Mortti seisoo karsinassa yltäpäältä ravassa ja olisi tulossa samaiseen 50 cm luokkaan, erään rämäpäisen pikkutytön ratsastamana. Tyttö oli kyllä paikalla, mutta eihän tuo ylettänyt edes harjaamaan hevosta kunnolla, joten nopeasti aloimme porukalla laittamaan vielä Morttia kuntoon. Yhteispelillä se sujuikin sitten kuitenkin melko nopsaan. Avustin vielä Janinan Cacrun selkään ja samassa hoksasin, että kummallakaan ei ollut raippaa mukana. Ei kun raippoja metsästämään. Lopulta löysin sitten yhden ja läksin viemään sitä Janinalle. Hän hyppäisi kuitenkin ennen minua. Janina oli kuitenkin jo lämmittelemässä ja raippakin oli jo jostain löytynyt. Lämmittelyssä vaihdettiin jo kiertosuuntaa ja minulla oli poni vielä tallissa! Keräsin jo valtavaa paniikkia. Ehtisinkö saamaan Sissille kunnon laukkaa edes aikaiseksi, saatika hyppäämään ainuttakaan lämmittelyestettä??

Lopulta pääsin sitten itsekkin verkkaamaan. Oma aikansa meni taas jalustimien säädön hakemisessa. En käyttänyt nyt omiani, koska Sissillä oli muitakin ratsastajia, ja tiesin että omiin hihnoihini ei ole tehty lisäreikiä, joten lyhyemmille ratsastajille reijät eivät tulisi riittämään. Verkka-alue oli aika pieni ja siellä oli minun mittapuun mukaan aivan liikaa ratsukkoja. Tottunut kisailija siellä kyllä varmasti pärjäsi, mutta kokemattomalle verryttelyalue tuntui ahtaalta. Jatkuvasti olin jonkun edessä, tai joku minun edessä. Sain tehtyä muutamia laukan nostoja, mutta en kunnolla laukattua. Olin kireä ja jännittynyt kuin viulunkieli, ja niin oli ponikin! Ihmekös tuo. Tilanne tuntui mielestäni aivan kaoottiselta ja olin jo lähes epätoivoinen ja aivan totaalisessa paniikissa. Yritin huudella estettä, mutta koska kentällä tuuli jonkun verran, aina tahtoi käydä niin, että joku ei kuullut ja jouduin perumaan lähestymisen.
Lähdin kuitenkin vasta puolessa välissä ja loppujenlopuksi ehdin ihan hyvin ottamaan harjoitushyppyjä. Mutta peli oli menetetty jo tässä vaiheessa. En kyennyt enään rentoutumaan ja rauhoittumaan.

Sitten tuli vihdoin vuoroni. Sen tietää miten siinä kävi, siinä mielentilassa. Pysyin kyllä kyydissä, mutta suoritin radan ihan jäätävässä jockey asennossa, könöttäen etukenossa metrejä ennen esteitä. Poni höökäsi menemään kyllä hyvällä imulla mutta jännittyneenä, niin kuin ratsastajansaki. Ja kävi kuulkaa aivan samalla tavalla kuin viime vuonna. Viimeisen esteen jälkeen meinasin pudota. Jalustin irtosi ja tasapaino heitti. Mutta maalilinja ylitettiin ja ihmeen kaupalla pysyin selässä. En tietenkään ollut tyytyväinen suoritukseen, mutta helpottunut siitä, että en pudonnut ja eka suoritus oli ohi. Rata oli puhdas ja sijoitus taisi olla 9. Lähtijäitä oli 17 ja 7 sijoittui. Missään vaiheessa radalla en muistanut edes ajatella aikaa, joten tultiin pitkillä teillä. Ainut mikä taisi vähän pelastaa, oli Sissin hyvä vauhti.



Sittenpä oli vielä edessä 70 cm luokka Mortilla. Nyt vasta tajusin, että tässä radassa oli kaksi okseria, ja viikolla emme olleet harjoitelleet ainuttakaan okserihyppyä. Eli Mortin kanssa olimme okserin hypänneet viimeksi joskus talvella. No, nyt saatoin kuitenkin hieman huokaista. Mortti hyppää satavarmasti, vaikka paikaltaan. Kieltoa ei tarvitse pelätä, vaikka lähestyminen olisi huono.
Edelleen tuntui että lämmittely oli kaaosta, mutta saatiin kuitenkin tulemaan ihan hyvin harjoitushyppyjä. Pari ekaa lähti vähän kaukaa. Varauduin Mortin pikkuaskeleeseen ja nyt se jäikin pois ja hyppy tulikin tavallaan "oikeasta kohdasta".
Lähdin taas suurinpiirtein puolessa välissä luokkaa. Edelleen olin jännittynyt, mutta en ihan niin pahasti kuin Sissin kanssa. Luulin että alkurata meni olosuhteisiin nähden hyvin. Kuvittelin, että lähestyin rennosti (tai no, niin rennosti, kun siinä tilanteessa nyt pystyin). Olin kuulemma kuitenkin könöttönyt ihan yhtälailla radan alussakin. Jotenkin en sitten vain tunnistanut sitä selässä.
Kolmannen hypyn (okserin) jälkeen tultiin kuitenkin ristilaukalla alas ja siinä kohtaa pakka levisi käsiin. En ehtinyt ajatella korjaamista ja aloin jännäämään hyppääkö Mortti ristiltä. Vaikka olisihan minun pitänyt tietää, että ongelmaa ei ole. Linjalla vetelin taas jockey asennossa ja toiseksi viimeiselle okserille tultiin miten tultiin. No olisin kuitenkin kelpuuttanut tämän suorituksen jotenkin, mutta....
Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että melkein leikkasin viimeisen hypyn videolta pois. Ajattelin että en millään kehtaa julkaista videota kokonaisuudessaan. En kertakaikkiaan tiedä mitä siinä tapahtui! Hävisikö taspaino, karkasiko jalustin vai mitä?? Vai olinko vain niin helpottunut, että viimeistä viedään?? Käytännössä makaan loppumetrit Mortin kaulalla! Suoraan sanottuna en muista vikaa hyppyä edes hypänneeni! Saatika tuolla tyylillä. Sijoitus oli 14. lähtijöitä luokassa oli 19.





Suorituksen jälkeen olin täyttä hymyä. Olin niin helpottunut. Kuvittelin tämän viimeisen suorituksen menneen edes jollain lailla, kunnes katsoin sen videon kotona. Minulla ei ollut mitään käryä tuosta viimeisestä hypystä! Kiukutti. Olenko minä tosiaan NOIN SURKEA??
No, suurin osa menee kyllä jännityksen piikkiin. Pitäisihän se tietää. Jotenkin kuitenkin luulin, että kisatilanteessa kokoaisin itseni ja saisin aikaiseksi ihan kelvollisen suorituksen, ainakin Mortilla, mutta sehän meni sitten aivan plörinäksi.

Pakko kait se vaan on todeta, että homma ei ole minua varten. Silti jotenkin halu olisi kova yrittää pian uudestaan, nyt kun jännitys on jo kerran podettu. Valitettavasti tässä vaan nyt joutuu odottamaan taas vuoden verran ja todennäköisesti minulla ei ole esitettäväksi yhtään sen parempaa suoritusta silloinkaan.

Kaikenkaikkiaan kisoissa nähtiin kyllä hienoja suorituksia. "Pienistä" otti silmään rämäpäinen Sofia, joka hyppäsi 50 cm luokan Mortilla. Voi tuota tyttöä ja sen rentoutta! Letkeästi hän loikkii ilman huolen häivää. Ratsasti vielä hienot tiet. Itselläni jäi kaksi ekaa hyppyä näkemättä ja vasta jälkeen sain kuulla, että Mortti oli kieltänyt ekalle esteelle! Mitä ihmettä?? Tyttö kuitenkin oli yrittänyt uudestaan vailla huolen häivää.
Se on selvä, että valmennettavat veivät pääosin sijoitukset, mutta yksi tuntiratsastaja menestyi hienosti Ponitalla ja Liinu sijoittui Pallerolla 50 cm luokassa upeasti 5. sijalle mikä oli minusta aivan mahtava suoritus. Liinun blogiin pääseepi tästä.  Janina ratsasti hienosti Cacrulla. Ponilla ei vain ollut oikein vauhtia päällä. Rata meni kuitenkin tosi hyvin ja ratsastajan hyppytekniikka on parantunut hurjasti, ainakin näin tätiratsastajan silmään.

Kaikki kuvat ja videot ovat Janskun ottamia.

Ainiin, kiitos vain kaikille kannustajille yleisössä. Lämmitti suuresti tätiratsastajan mieltä!







Kisojen jälkeen käytiin vielä Janskun kanssa katsomassa Kosken kartanon lehmäloikkaa. Kartanolla oli myös hevonen ja pari aasia tarhailemassa.






maanantai 11. toukokuuta 2015

Sisäinen kouluratsastaja heräilee?

Nyt tulee postaukset vähän väärässä järjestyksessä, kun viikonlopun kisapostaus on vielä kesken. Laitetaan tähän nyt kuitenkin tarinaa tämän päivän koulutunneista.

Vietin vapaapäivää, joten minulla oli mahdollisuus osallistua sekä klo 17, että 18 tunnille. Ensimmäiselle tunnille olin toivonut pitkästä aikaa nuorta Sakkea. Sakkella olen viimeksi ratsastanut joskus syystalvella. Tykkäsin tuosta ponihevosesta, mutta laukassa en oikein pärjännyt. Sakke on aavistuksen vielä sählä, mutta taipuisa poni. (Siis Sakkehan on hevonen, mutta jotenkin pidän sitä vaan ponina jostain kumman syystä...).
Täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen tuntiin. Ulospäin taivutukset ravivolteilla eivät ensin onnistuneet, ihan siitä syystä että annoin avut jotenkin väärin. Ulkopohjetta vähän eteenpäin ja kun Sakke hoksasi mitä häneltä toivotaan, ponihevonen toteutti pyynnöt, miten parhaiten taisi. Tehtiin myös väistöjä niin, että perää piti väistättää uran sisäpuolelle. No, tämä ei ole vahvin lajini, varsinkin kun alan roikkua aina jotenkin miten sattuu siellä selässä, ja Sakkekin on vielä raakile, mutta lopulta saatiin tulemaan ihan jokunen haparoiva askel sinne suuntaan....

Sitten tuli laukan vuoro. Olin hyvin skeptinen. Odotin ryntäystä laukalle ja itselleni epätoivoista etukenoa. Eka laukka ei noussutkaan heti kunnolla. Apuni eivät olleet riittävän täsmälliset ja valmistelukin taisi jäädä vähän puolitiehen. Toka sujui jo paremmin ja kas, saatiin melkoisen rentoa laukkaa aikaiseksi ja minäkin istuin kuulkaa siellä melkoisen hyvin. Ulko-ohjan kanssa kun vaan oli tarkkana, poni pysyi jokseenkin tasapainossa. Heti kun ulko-ohjan tuki unohtui, tasapaino hävisi.

Hehkuttelin Satulle, että ponihevosen laukka on kehittynyt tässä välissä valtavasti. Satupa esitti kysymyksen, että mitäs jos sinunkin taitosi ovatkin kehittyneet? Tosiaan, suoraan sanottuna ei edes tullut mieleeni. Ja nyt kun tarkemmin alan miettimään, niin laukat ovat olleet nykyään vähän helpompia jo. Olenko oppinut huomaamattani jotain?? Herranenaika! Mieltä lämmitti erityisesti se, että sain tosiaan kehua istunnastani laukassa. Sakken laukka on kuulemma sen tyyppinen vielä, että useat ratsastajat kellahtavat siinä etukenoon. Ja tätipä ei kellahtanut, vaikka on se kuuluisa "etukenoilija". Jiiihaaa!

Seuraavalla tunnilla allani oli Ponita. Ponita tuntui taas kovin pieneltä allani ja fiilis oli, että jalkani roikkuivat jossain mahan alla. Tunti ei varsinaisesti ollut mikään menestys, mutta muutama ihan kiva pätkä saatiin kuitenkin aikaiseksi. Tultiin keskihalkaisijaa, tavallaan vasempaan kierrokseen, missä piti nostaa oikea laukka. Saatiin jokaikinen kerta tulemaankin se oikea laukka sieltä. Käynnissäkin poni kulki halkaisijaa aika nätisti suorassa, vaikka yleensä on melkoinen kiemurtelija. Jonkunlaista protestointia oli kuitenkin jatkuvasti ilmassa kuolaimen suhteen. Ihan rennoksi ei menoa tälläkertaa saatu.
Tehtiin myös peruutuksia ja niitä ei saatu tulemaan aivan suoraan. Kolme askelta meni hyvin, mutta neljännellä alkoi aina kaartamaan. Tunnistan tämän johtuvan istunnastani, koska tämä ongelma esintyy minulla aina, lähes hevosella kuin hevosella.
Tehtiin pätkiä pohkeenväistöä ja ylläripylläri, oikealle saatiin tulemaan käynnissä oikein hieno väistö, mutta vasemmalle ei. Ravissa homma meni ihan väkisin vääntämiseksi.

Jotenkin Ponitalle jäi tuo peruutusmoodi päälle, kun aloimme vielä harjoittelemaan etuosakäännöksiä. Aina kun aloin käännöstä tekemään, Ponita tarjosi mielellään peruutusta, vaikka käytännössä heitin jo ohjatkin melkeinpä pois.
Ei mennyt tämä tunti putkeen, mutta ei haittaa. En turhautunut. Olin vaan niin tyytyväinen että päästiin vääntämään koulua. Voi kun tätä olisi tarjolla enemmin!
Huomenna taidan mennä kentälle hetkeksi pyörimään omiani ja klo 18 on tiedossa maasto. 19 tuntikin olisi, mutta sekin on maasto joten sen taidan jättää väliin.

lauantai 9. toukokuuta 2015

odota, odota, odota!

Tiistai oli oikein tehoratsastuksen päivä. Tarkoitukseni oli osallistua klo 17 ja klo 19 tunnille ja pitää se yksi tunti siinä välissä huilia, ihan jo senkin takia, että ehtisin laittaa hevosen välissä itse kuntoon. 18 tunnille oli tullut taas kuitenkin useampi peruutus ja Satu kysyi, josko osallistuisin keskimmäisellekin tunnille. No eipä siinä mitään, eihän se ensimmäinen kerta ollut kun, ratsastelisin kolme tuntia putkeen.

Ensimmäinen tunti oli "pienten" estetunti, jossa harjoiteltiin kisoja varten 50 cm rataa. Tässä olin siis mukana Sissillä. Pienen jännitysmomentin asetti se, että meillä oli sijaisopettaja, minulle täysin vieras. Onneksi Satu oli pohjustanut hyvin kaikki tämänhetkiset pelot, kammot ja vaikeudet.
Sissin kanssa tunti meni ihan hyvin, mutta kuten jokaikisestä vanhasta videostakin näkee, edelleenkään en malta odottaa hyppyä rauhassa, vaan sukeltelen jo ennen aikojani esteelle. Jatkuvasti ope huusi "odota, odota, odota!". Eli ohjeeksi tuli: lähesty rauhassa, odota ja HENGITÄ! Äläkä lähde liikaa hyppyyn mukaan. Sinänsä vanhaa tuttua...
Opettaja valaisi, että kun pistän painoni ennen aikojaan hevosen etuosalle, tämä voi hyvinkin vaikuttaa niin, että kielto tulee. Ihan loogista, kun nyt järjellä ajattelee. Miten ihmeessä saisin itseni malttamaan ja odottamaan? Kaikki vinkit asian tiimoilta otetaan vastaan. Ei niin helppoa, kuin luulisi. Jostain syystä aina vain "valmistaudun lähtöön" hyvissä ajoin, vähän niin kuin ihan varmuuden varoiksi.... Yksittäiset matalat esteet onnistuvat, kun lähestyn niitä erityisen keskittyneesti, mutta radalla pasmat ovat niin sekaisin, että vaikka kuinka tiedostaisin ongelman, niin ahterin pitäminen penkissä loppuun asti ei tahdo millään onnistua.
Positiiviset fiilikset kuitenkin tunnista jäi. Mielestäni olin katseen kanssa nyt paremmin mukana ja ainakin yritin lähestymisessä ajatella esteen yli, enkä esteen eteen.

Seuraava tunti olikin sitten koulua ja minulla oli alla Ponita. Meitä oli tunnilla vain kaksi ja toinen ratsastaja oli nuorella Mertsillä. Mentiin siten ihan perusjuttuja ilman monimutkaisia kiemuroita. Menimme lähinnä taivutuksia, ratsasteltiin paljon isolla ympyrällä ja lopussa yritettiin saada laadukasta laukkaa aikaiseksi. Ravissa sain kokoajan ohjetta ratsastaa ponnekkaampaa ravia. Eli vauhti ei saa kiihtyä vaikka pohkeella ratsastetaankin eteen, vaan takapään tulisi olla aktiivisempi. Jälleen kerran muistutan, että Ponita on super kapea ja itse olen ponille liian pitkä. Jos jalkani "lepäävät" sivulla, pohje ei edes kunnolla osu luontevasti ponin kylkiin, vaan saan oikein taivuttaa jalkojani ponin ympäri, vähän niin kuin olisin länkisäärinen.
Aina en välttämättä tunnista onko askeltaminen oikeanlaista ja perä alla, varsinkin kun poni pyrkii suht hyvin eteenpäin luonnostaan. Mutta kyllä sen eron huomasi, kun askellus muuttui jo vähän ponnekkaammaksi.
Laukassa edelleen yritettiin samaa. Siinä alkoi jo täti väsymään ja ponikin esitti vähän väsymyksen merkkejä. Huomautusta tuli nyrkeistä, ne ei aina pysyneet pystyssä. Ja ennen kaikkea, ulko olkapääni ei pysy ympyrällä takana, vaan tunkee eteen. Oikea kylki on rutussa (joo, tiedetään).

Päivän viimeinen tunti oli hyppyä Mortilla. Tällä kertaa harjoiteltiin 70 rataa. Tällä tunnilla sain kuulla samat huomautukset, kuin ensimmäisellä hyppytunnilla. Odota, odota, odota, ole rauhassa. Mortin kanssa en ole ihan niin jännittynyt kuin Sissin kanssa. Mortti hyppää varmasti, huonostakin paikasta. Mutta se paikka onkin sitten hakusissa. Mielellään Mortti ottaisi sen yhden ylimääräisen askeleen ja hyppy tuleekin ihan juuresta. Pari kertaa loikattiin lähes paikaltaan. Mutta Mortti hyppää, se on varma. Ihan lopussa, varmaan viimeisellä esteellä lähestyin vähän rennommin, ja en jäänyt liikaa pitämään suusta ja hyppy tuli paljon letkeämmin luonnostaan oikeaan kohtaan. Olikohan se sitten sattumaa, vai jäänkö yleensäkin liikaa roikkumaan suuhun, tiedä häntä.

Vaikka postauksesta tulee nyt tolkuttoman pitkä, kerrottakoon tähän vielä keskiviikon koulutunnista. En ollut toivonut mitään hevosta ja minulle oli valkkautunut tähänkin Mortti. No se vaan passasi. Nyt täytyy sanoa että olin ihan super tyytyväinen tuntiin. Harjoiteltiin lähinnä laukkaa. Tehtiin pitkällä sivulla loivaa kiemuraa, jossa nostettiin siis kiertosuuntaan nähden vastalaukka, mutta kaaren suuntaisesti se siis oli myötälaukkaa. Kaaren päätteeksi piti laukka vaihtaa mahdollisimman nopeasti ravin kautta. Morttihan ei sitä oikeaa laukkaa tarjoa aina ihan helpolla, mutta mepä saatiin laukat tulemaan ihan oikein ja joka ainut kerta! Ei siis yhtäkään väärää laukkaa koko tunnin aikana! Ihan,mielettömän mahtavaa!
Tunnilla keskityin täsmällisiin apuihin ja tarkkaan ja johdonmukaiseen ratsastukseen. Pyrin valmistelemaan laukat hyvin, jotta hevoselle ei jäisi yhtään epäselväksi mitä pyydetään, ja sehän toimi! Lopulta saatiin laukkakin vaihdettua niin nopsaan, että varsinaisesti yhtään raviaskelta ei tullut väliin. Mortti ei vaihda suoraan laukasta, mutta tavallaan pudotettiin raville, ilman että väliin tuli kuitenkaan yhtään askelta ravia, vaan uusi laukka nousi saman tien.

Tähän oli kyllä hyvä lopettaa viikon ratsastukset.

Päätin sitten että osallistun kisoissa molempiin suunnittelemiini luokkiin. Katsotaan nyt miten siinä käy. Itse kisaamista en niinkään jännitä, vaan lähinnä sitä, että muistanko radan ja pysynkö kyydissä.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Kylläpäs nyt pelottaa

Tänäänpä sitten otin härkää sarvista ja menin estetunnilla Sissillä. Jännitti ihan valtavasti. Olin pohjustellut Satulle jo useaan otteeseen, että seuraavan kerran kun Sissin selkään vihdoin uskaltaudun taas estetunnilla, niin meidän hypyt sitten pysyy TODELLA matalina. Satu onneksi muisti tämän.

Lämmiteltiin ensin ravilla ja sitten laukassa. Laukkaharjoituksissa nostettiin mm. aina pikän sivun alussa käynnistä ja lopulta pysähdyksistä. Tämä olikin kuulkaa oiva harjoitus. Sissi odotti laukkaa ihan malttamattomana ja laukka nousikin aina heti, ilman mitään juoksuravi vaiheita. Lisäksi pidin nyt raipan mukana, koko estetunnin, ja selkeästi poni pyrki koko ajan melko hyvin eteenpäin. Sain lähinnä enemmin pidätellä, eikä tarvinnut yrittää saada laukkaa väkisin pyörimään. Silloin yleensä pärjään Sissillä paljon paremmin. Käsi pysyy paikallaan, enkä ala "pumppaamaan" vauhtia.

Eka harjoitushyppy ei oikein osunut. Suoraan sanottuna minulla ei ollut mitään käryä, mistä hyppy lähtisi. Jotenkin vaan roikuin mukana. Sama este vielä pari kertaa ja paikat osuivat aika kivasti. Silti pelotti ihan vietävästi!

Alettiin hyppäämään rataa. Rata oli helppo. Ei mitään nopeita, jyrkkiä käännöksiä. Sitten kun pienen odottelun jälkeen tuli meidän vuoro, laukka ei ollutkaan enään niin pyörivää. Raipalla pieni kosketus, ja askeleesta tulikin huomattavasti parempi.
Oikeastaan paikat osuivat aika hyvin, mutta jotenkin en päässyt sellaiseen hyvään tunteeseen, koska suoraan sanottuna jokikinen hyppy jännitti ihan vietävästi. Vaikka yritin ajatella esteen yli enkä esteen eteen, päässäni soi vaan: "tuleeko kielto, kieltääkö se, vieläkö se ehtii kieltää??". Jännitin esteitä niin kovin, että katse ei pysynyt hommassa ollenkaan mukana. Vaikka radalla mentiin pikiä kaarevia teitä, yksi este meinasi kokonaan hukkaantua, koska yksinkertaisesti en katsonut, mihin olisi pitänyt mennä seuraavaksi. Ja kyseessä on siis 50 cm esteet!!
Toinen kierros meni jo jotenkin luontevammin. Tällä kertaa jo muistin pitää katseenikin paremmin mukana. Yksi hyppy tuli melko juureen, mutta se ei sekoittanut pasmojani. Lisäksi sain varmasti elämäni ensimmäisen kerran ristilaukan aikaiseksi Sissille (väärällä laukalla alas esteeltä ja koska kaarre oli loiva, en lähtenyt yrittämään vaihtoa. Tässä kohtaa Sissi heittikin sitten ristille) Siitäkin huolimatta jatkoin menoa, enkä alkanut säheltämään enempää. Este oli vain 50 cm joten ajttelin sen ylittäväni laukalla kuin laukalla. Ja ylihän me mentiin. Ihan kelvollisesti kai.
Lopussa vielä pari yksittäistä hyppyä, joista yksi oli ehkä n.60-70 cm. Hyvin se meni ja lopetin vielä 50 cm:n hyppyyn.

Tunti meni hyvin. Jopa ystäväni Jenni sanoi, että pitkästä aikaa istuin nätisti ja rauhassa ja homma näytti hyvältä. Koska hovikuvaajamme Janina oli itsekin mukana tunnilla, videota ei ole nyt sitten analysoitavaksi. Harmin paikka. Jotenkin en pysty luottamaan muiden arviointiin. Minun pitäisi itse nähdä.
Taikasana kuitenkin hommaan oli se eteenpäin pyrkimys ponilla. Silti huokaisin helpotuksesta, kun hypyt oli ohi vaikka normaalisti aina harmittelen, että joko se tunti loppui. Tähän on siis tultu. Siihen ei tarvittu kuin se yksi putoaminen kiellosta maaliskuussa. Siitäpä löytyy postaus täältä, "klik". Kieltokammo, tai lähinnä kiellosta putoamisen kammo on jäänyt nyt jotenkin niin tiukasti takaraivoon, että siitä on taas todella vaikea päästä irti. Luultavasti ei onnistukaan tämän kauden aikana. Hulluinta tässä on se, että nyt kun vihdoinkin pääsen kisaamaan, olkoonkin tallin leikkikisat, niin vieläkin olen kahden vaiheilla, jäänkö sittenkin vain katsomoon? Minä, joka olen mankunut aina, että kumpa pääsisi itsekkin vähän koittamaan... Ja kun se nyt on kerran vuodessa mahdollista, niin minäpä hetkittäin mietin luistavani koko hommasta! Yksinkertaisesti minua pelottaa.

Huomenna pääsen kuitenkin vielä uudestaan harjoittelemaan Sissillä, ja koska yksi rstsastaja perui tuntinsa, saan ehkä mahdollisuuden hypätä myös Mortilla. Mortin kanssa siis mennä siihen 70 cm luokkaan ja Sissillä 50 cm. Vielä muutama kuukausi sitten olisin ilman muuta mennyt tuohon "isompaan" Sissillä.  Nyt katsoin, kun muut hyppäsivät lopussa pari kasikymppistä ja ajattelin mielessäni, että mikään mahti maailmassa ei olisi minua saanut yrittämään samaa.

Tulihan meillä aina ennen noita kieltoja, useinkin, mutta en silloin pelännyt niitä samanlailla kuin nyt. Kiellot olivat yleensä pehmeitä, tai sellaisia "ohi luikahduksia", että lähinnä aloin nauramaan, kunnes silloin eräänä sunnuntaina kielto olikin niin töksähtävä, että täti tuli maneesin pohjaan . En loukannut, ei edes sattunut. Luulin että en edes säikähtänyt ja hyppäsin samaisella tunnilla vielä, mutta seuraavalla tunnilla olinkin ihan kauhuissani. Sillä tiellä tässä ollaan edelleen. Lähinnä siis Sissin kanssa.
Kysinkin Satulta tänään, onko hänellä ollut ennen näin arkajalkaa oppilaana. On kuulemma, pahempiakin. Lohduttavaa...

Onko tässä nyt oikeesti mitään järkeä?? Jonkinlainen sisäinen esteratsastaja pakottaa minut kuitenkin yrittämään ja yrittämään ja yrittämään.

Katsotaan huomenna, miten ämmän käy ja mihin lopputulokseen tullaan.

Vielä muita kuulumisia:

Selkä vihoitelee näköjään taas. En ole jumpannut, enkä varannut aikaa osteopaatille.

Remulla, meidän labbiksella on paha furunkuloosi, varvasvälitulehdus. Erikoisruokavaliolla mennään. Eläinlääkäriltä saatiin erikoisruokaa, luultavasti erikoishinnalla...laskua odotellessa. Herkut on kielletty. Hirmu vaikeeta.

Kesälomaan on aika tarkkaan 3 kuukautta aikaa.

Vene lasketaan tällä viikolla vesille.

Roskiskaapissa rapistelee hiiri.

Heip.






perjantai 1. toukokuuta 2015

Viikko tallikisoihin, jänskättää...

Kivasti on tullut blogiin kommentteja Vapun aikana. Kiitosta vaan, sekä uusille, että vanhoille lukijoille! Laitetaanpa tähän vielä koostetta loppuviikon heppailuista.

Tiistaina meillä oli vihdoin koulutunti ja olinkin toivonut tähän Ponitaa! Ponita on kyllä super kapea tapaus ja muutenkin aika pieni. Selässä tulee tunne, että jos oikein venyttäisin jalkojani, saisin ne mahan alla yhteen!

Poni on luonnostaan melko eteenpäin pyrkivä ja yllätyksekseni lähti jo alkumetreillä myötäämään niskasta. Ponitahan kulkisi mieluusti monesti sieraimet kohti taivasta, joten olin melko hämmästynyt. Tässäpä olikin sitten mahdollisuus päästä harjoittelemaan sitä muodon pitämistä. Yritin olla salaman nopea. Pientä kuolaimen liikuttelua ja heti sormet rauhassa kun poni myötäsi niskasta. Pohje kiinni ja yritin ratsastaa harkitusti ja johdonmukaisesti. Pitkin tuntia saatiin ihan mukavia tuloksia ja pääsin ehkä vähän jyvälle asiasta, vaikka muoto ei jatkuvasti pysynytkään. Välillä vaan unohdin pohkella ratsastuksen, mutta ehkä ensikerralla olen jo vähän viisaampi. Positiivista oli myös se, että saatiin myötäystä myös laukassa.

Keskiviikkona oli sitten vihdoin hyppytunti Mortilla. En oikein tiennyt mitä odottaa tunnilta. Tässä on kuitenkin vierähtänyt tovi siitä, kun olen tamman kanssa viimeksi esteitä ylittänyt.
Vähän mietitytti hyppypaikat. Mortti kun niin mielistään ottaa sen pikkuaskeleen ennen estettä, kun minä taas olisin jo hyppäämässä. Itse asiassa alkuhaparoinnin jälkeen meillä meni ihan mukavasti. Paikat löytyi kohtalaisen hyvin ja vähän avittamalla, sain mortin hyppäämään vähän kauempaakin, kunnes....

Hypättiin lopussa 70 cm rataa. Tarkoitushan minulla olisi osallistua tallin kisoihin mortilla 70 cm luokkaan ja Sissillä 50 cm luokkaan (sikäl imikäli Sissin kanssa homma luonaa ensiviikolla...). Radalla oli yksi este johon oli melko pitkä, suora lähestyminen. Luulisi että olisi helppoa, mutta jotenkin nuo pitkät lähestymiset on minusta kamalan hankalia, ehkä jopa pelottavia. En oikeastaan muista miten siinä hypyssä kävi, mutta jotenkin oltiin ponnistuspaikan kanssa taas hevosen kanssa ihan eri linjoilla ja kaulallehan siinä lennettiin! Mortti säikähti vähän ratsastajan tasapainon horjumista ja lähti kiihdyttämään vauhtia. No, ei siinä sen kummempaa. Tasapainottelin selässä ja sain pollen pyssäämään, mutta jotenkin taas sisäinen arkajalka heräsi. Mortin kanssa meno on kuitenkin ollut aina melko varmaa, vaikka paikat onkin olleet hakusissa. Tultiin hyppy vielä toistamiseen ja nyt se meni ihan hyvin. Sain kehuja tasapainoilusta selässä. Jalat olivat pysyneet hyvin jalustimissa, kantapäät alhaalla, vaikka yläkroppa kiikkuikin siellä edessä.

Luulen että häärään liikaa lähestymisessä ja hypyssä. Pitäisi ehkä vaan antaa Mortin hoitaa homma kotiin, hypätä rauhassa. Lähestyä letkeällä laukalla, eikä sortua liikaa säätelemään? Tai sanotaanko sortua "säätely-yrityksiin".
Muutaman kerran käytin muuten taas sitä laskutekniikkaa. Lasken ihan yksi-kaksi-yksi-kaksi, laukan tahtiin. Sepä toimisi muuten, mutta arvatkaapa mitä? Minä yritän ottaa ihan väkisin siihen sen kakkosen! Eli jos hyppy olisi luonteva lähteä ykkösen kohdalla, saatan tunkea väliin vielä kakkosen! Hehheh, eli eipä sekään nyt sitten toiminut. Ehkä pitäisi vaan laskea numero lotraa eteenpäin. Eihän siinä edes ole kyse laskemisesta vaan rytmistä. Sama kait se on, mitä siinä hokee...vaikka "klip-klop-klip-klop" tai "pam-pam-pam..." ?
Käytättekö itse jotain laskutekniikkaa??

Jostain kumman syystä nyt yksikin pieni epäonnistuminen herättää minussa liioitellun suuria epävarmuuden tunteita. Mielessäni jo ajattelin, että jätän kisoissa koko luokan väliin.. Harmi etten ehdi toista kertaa harjoittelemaan Mortilla ennen kisoja.

Toivotaan, että Sissin kanssa saataisiin varmoja hyppyjä ensiviikolla. Vielä muutama kuukausi sitten olisin varmasti osallistunut sissillä tuohon 70 cm luokkaan. Nyt jännittää se pienempikin. Keskittymiseni ei oikein riitä radan hyppäämiseen. Pieni epäonnistuminen matkalla sekoittaa pasmat täysin. En saa enään istuttua satulaan, vaan valmistaudun "seuraavaan epäonnistumiseen", vain matkustamalla kyydissä ja toivomalla parasta.

Sitten on vielä se radan opettelu. Pikkuhiljaa jo alan oppimaan niitä ulkoa melko nopeasti, mutta kun se tilanne on aivan toinen siellä selässä. Rahkeet ei riitä ratsastamiseen, sekä radan muistamiseen. Jompi kumpi jää taka-alalle.

Hehheh, kauheat paineet! Kyse on kuitenkin ihan pienistä leikkimielisistä tallikisoista. Minulle on ihan sama miten niissä pärjään! Se itsensä ylittäminen on se haaste. Ja se että pääsee "maistamaan" sitä kisajännitystä. Sillä jännitän ihan kamalasti, vaikka tilanne on periaatteessa ihan sama kuin tunnilla mentäisiin. Toki esteitä on nyt varmasti enemmän. Viimevuonna kisoissa ratsastin ekaa kertaa elämässäni 12 estettä putkeen. Ja muistin ne kuulkaa kaikki!
Eli tässä tavoite: pysyn selässä, paikat löytyy ja muistan radan! Kaikki muu on sitten suurta plussaa.

Olisipa mukavaa, jos Satu pitäisi joskus koulukisat. Siinä olisi se etu, että radan voi opetella etukäteen ulkoa. Helpompi sitten keskittyä itse ratsastukseen. No ehkäpä joskus vielä...