Kylläpäs nyt pelottaa

Tänäänpä sitten otin härkää sarvista ja menin estetunnilla Sissillä. Jännitti ihan valtavasti. Olin pohjustellut Satulle jo useaan otteeseen, että seuraavan kerran kun Sissin selkään vihdoin uskaltaudun taas estetunnilla, niin meidän hypyt sitten pysyy TODELLA matalina. Satu onneksi muisti tämän.

Lämmiteltiin ensin ravilla ja sitten laukassa. Laukkaharjoituksissa nostettiin mm. aina pikän sivun alussa käynnistä ja lopulta pysähdyksistä. Tämä olikin kuulkaa oiva harjoitus. Sissi odotti laukkaa ihan malttamattomana ja laukka nousikin aina heti, ilman mitään juoksuravi vaiheita. Lisäksi pidin nyt raipan mukana, koko estetunnin, ja selkeästi poni pyrki koko ajan melko hyvin eteenpäin. Sain lähinnä enemmin pidätellä, eikä tarvinnut yrittää saada laukkaa väkisin pyörimään. Silloin yleensä pärjään Sissillä paljon paremmin. Käsi pysyy paikallaan, enkä ala "pumppaamaan" vauhtia.

Eka harjoitushyppy ei oikein osunut. Suoraan sanottuna minulla ei ollut mitään käryä, mistä hyppy lähtisi. Jotenkin vaan roikuin mukana. Sama este vielä pari kertaa ja paikat osuivat aika kivasti. Silti pelotti ihan vietävästi!

Alettiin hyppäämään rataa. Rata oli helppo. Ei mitään nopeita, jyrkkiä käännöksiä. Sitten kun pienen odottelun jälkeen tuli meidän vuoro, laukka ei ollutkaan enään niin pyörivää. Raipalla pieni kosketus, ja askeleesta tulikin huomattavasti parempi.
Oikeastaan paikat osuivat aika hyvin, mutta jotenkin en päässyt sellaiseen hyvään tunteeseen, koska suoraan sanottuna jokikinen hyppy jännitti ihan vietävästi. Vaikka yritin ajatella esteen yli enkä esteen eteen, päässäni soi vaan: "tuleeko kielto, kieltääkö se, vieläkö se ehtii kieltää??". Jännitin esteitä niin kovin, että katse ei pysynyt hommassa ollenkaan mukana. Vaikka radalla mentiin pikiä kaarevia teitä, yksi este meinasi kokonaan hukkaantua, koska yksinkertaisesti en katsonut, mihin olisi pitänyt mennä seuraavaksi. Ja kyseessä on siis 50 cm esteet!!
Toinen kierros meni jo jotenkin luontevammin. Tällä kertaa jo muistin pitää katseenikin paremmin mukana. Yksi hyppy tuli melko juureen, mutta se ei sekoittanut pasmojani. Lisäksi sain varmasti elämäni ensimmäisen kerran ristilaukan aikaiseksi Sissille (väärällä laukalla alas esteeltä ja koska kaarre oli loiva, en lähtenyt yrittämään vaihtoa. Tässä kohtaa Sissi heittikin sitten ristille) Siitäkin huolimatta jatkoin menoa, enkä alkanut säheltämään enempää. Este oli vain 50 cm joten ajttelin sen ylittäväni laukalla kuin laukalla. Ja ylihän me mentiin. Ihan kelvollisesti kai.
Lopussa vielä pari yksittäistä hyppyä, joista yksi oli ehkä n.60-70 cm. Hyvin se meni ja lopetin vielä 50 cm:n hyppyyn.

Tunti meni hyvin. Jopa ystäväni Jenni sanoi, että pitkästä aikaa istuin nätisti ja rauhassa ja homma näytti hyvältä. Koska hovikuvaajamme Janina oli itsekin mukana tunnilla, videota ei ole nyt sitten analysoitavaksi. Harmin paikka. Jotenkin en pysty luottamaan muiden arviointiin. Minun pitäisi itse nähdä.
Taikasana kuitenkin hommaan oli se eteenpäin pyrkimys ponilla. Silti huokaisin helpotuksesta, kun hypyt oli ohi vaikka normaalisti aina harmittelen, että joko se tunti loppui. Tähän on siis tultu. Siihen ei tarvittu kuin se yksi putoaminen kiellosta maaliskuussa. Siitäpä löytyy postaus täältä, "klik". Kieltokammo, tai lähinnä kiellosta putoamisen kammo on jäänyt nyt jotenkin niin tiukasti takaraivoon, että siitä on taas todella vaikea päästä irti. Luultavasti ei onnistukaan tämän kauden aikana. Hulluinta tässä on se, että nyt kun vihdoinkin pääsen kisaamaan, olkoonkin tallin leikkikisat, niin vieläkin olen kahden vaiheilla, jäänkö sittenkin vain katsomoon? Minä, joka olen mankunut aina, että kumpa pääsisi itsekkin vähän koittamaan... Ja kun se nyt on kerran vuodessa mahdollista, niin minäpä hetkittäin mietin luistavani koko hommasta! Yksinkertaisesti minua pelottaa.

Huomenna pääsen kuitenkin vielä uudestaan harjoittelemaan Sissillä, ja koska yksi rstsastaja perui tuntinsa, saan ehkä mahdollisuuden hypätä myös Mortilla. Mortin kanssa siis mennä siihen 70 cm luokkaan ja Sissillä 50 cm. Vielä muutama kuukausi sitten olisin ilman muuta mennyt tuohon "isompaan" Sissillä.  Nyt katsoin, kun muut hyppäsivät lopussa pari kasikymppistä ja ajattelin mielessäni, että mikään mahti maailmassa ei olisi minua saanut yrittämään samaa.

Tulihan meillä aina ennen noita kieltoja, useinkin, mutta en silloin pelännyt niitä samanlailla kuin nyt. Kiellot olivat yleensä pehmeitä, tai sellaisia "ohi luikahduksia", että lähinnä aloin nauramaan, kunnes silloin eräänä sunnuntaina kielto olikin niin töksähtävä, että täti tuli maneesin pohjaan . En loukannut, ei edes sattunut. Luulin että en edes säikähtänyt ja hyppäsin samaisella tunnilla vielä, mutta seuraavalla tunnilla olinkin ihan kauhuissani. Sillä tiellä tässä ollaan edelleen. Lähinnä siis Sissin kanssa.
Kysinkin Satulta tänään, onko hänellä ollut ennen näin arkajalkaa oppilaana. On kuulemma, pahempiakin. Lohduttavaa...

Onko tässä nyt oikeesti mitään järkeä?? Jonkinlainen sisäinen esteratsastaja pakottaa minut kuitenkin yrittämään ja yrittämään ja yrittämään.

Katsotaan huomenna, miten ämmän käy ja mihin lopputulokseen tullaan.

Vielä muita kuulumisia:

Selkä vihoitelee näköjään taas. En ole jumpannut, enkä varannut aikaa osteopaatille.

Remulla, meidän labbiksella on paha furunkuloosi, varvasvälitulehdus. Erikoisruokavaliolla mennään. Eläinlääkäriltä saatiin erikoisruokaa, luultavasti erikoishinnalla...laskua odotellessa. Herkut on kielletty. Hirmu vaikeeta.

Kesälomaan on aika tarkkaan 3 kuukautta aikaa.

Vene lasketaan tällä viikolla vesille.

Roskiskaapissa rapistelee hiiri.

Heip.