maanantai 13. heinäkuuta 2015

Laidunkuvia ja laukkalähtöjä

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Ratsastustauko on pitänyt (ja bloggaustauko siinä samalla), vaikka ikävä on hevosia kyllä ollut. Onneksi näen niitä kuitenkin laitumella ja välillä tulee napattua kamera mukaan, kun koiran kanssa käy lenkillä. Vähän kyllä kutkuttaisi tällä viikolla varata tunti, tai viimeistään ensiviikolla. Täytyy nyt katsoa.
Muutamia kisoja olen käynyt katsomassa ja viikonloppuna meidän kylän pienellä raviradalla oli harjoitusravit. Mukaan oli lisätty ohjelmanumeroksi esittely aidosta laukkahevosesta ja lopussa pari oli pari kiitolaukkalähtöä, ihan tavallisille hevosille. Toinen oli lämppäreille ja toinen suomenheposille. "Aito" laukkahevonen päästeli radalla  n. 60 km/h. Melkosta haipakkaa...
Oli kuulkaa hauskaa katsottavaa, varsinkin suomenpollet kun pinkoivat harjat hulmuten, minkä konteistaan pääsivät.

Koska saavuin paikalle loppumetreillä, työpäivän jälkeen, ravilähtöjä en ehtinyt montaa nähdä. Muutaman kuitenkin ja yhden monten. Näitä kumpaakaan lajia en ollut ikinä ennen nähnyt livenä. En tosiaan ole eläessäni käynyt raveissa!
Saavuin paikalle hippulat vinkuen, mielessä, että ehtisin lopun laukkalähdöt näkemään. Mieleeni ei edes juolahtanut, että radalle olisi pääsymaksu. Eihän pienissä este- tai koulukisoissakaan mitään pääsymaksuja koskaan peritä. Ei edes Salon horse showssa, joka on kuitenkin 4-päiväinen, melko iso tapahtuma. Lipunmyyjät olivat kuitenkin ymmärtäväisiä tätiratsastajan tietämättömyydestä (varsinkin kun missään mainoksissa ei mainittu pääsymaksuista) ja päästivät alueelle katsomaan. Käteistähän ei tietenkään ollut mukana ja pankkikortti ei luonnollisestikaan käynyt. Täytyypä ensivuonna muistaa varata riihikuivaa mukaan.

Tässä muutamia kuvia kesältä:











Ja tässäpä vielä videonpätkät laukkaajista:
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti