sunnuntai 23. elokuuta 2015

Nyt leijutaan!

Keskiviikkona kävin ratsastelemassa Riksen kanssa itsenäisesti kentällä ennen tunteja. Hetken harkitsin koulusatulan laittamista, mutta päädyin kuitenkin Riksen omaan satulaan. 

Kentällä köpsyteltiin pitkät alkukäynnit ja ravailtiin. Tarkoitus oli saada vain polle rennoksi. Riksellähän on vanhaa vaivaa ja alussa aina jäykkyyttä, joten hyvät alkulämmittelyt on tarpeen. Jalustimet tuntuivat vähän lyhyiltä, mutta tammalla on vähän korkea ravi joten päätin jatkaa niillä. Olisi pitänyt vaan pidentää, jotenkin olisin päässyt paremmin hevosen "ympärille".

Vanha Pärre poni seuraili touhujamme kentän sivulla. Pärre vaeltelee pihalla vapaana silloin kun ei ole tunteja. Mamma loukkasi jalkansa laitumella ja joutuu nyt sitten pysyttelemään tallin alueella. Siellä hän viipottaa menemään pitkin pihoja, välillä käy tallissa, omassa karsinassa oleilemassa ja taas menee ulos.
Jossain vaiheessa huomaan että Pärre tulee tomeran päättäväisesti kentälle. En yleensä laita lankaa kiinni joten "portti" oli siis auki. Pärre tallustelee siinä hetken aikaa ees taas ja seurailee minun ja Riksen puuhia, sitten alkaa seuraamaan. Mennään Riksen kanssa kentällä omia kuvioita, ympyröitä, kahdeksikkoa, kiemuroita ja sen sellasia, uralla ei juuri käydäkkään. Pärre seuraa touhussaan. Välillä vähän oikoo kun kaarretaan "pimeälle puolelle". Pärrellähän ei ole kuin yksi silmä. Siellä me mennään peräsin kuin possujuna. Joskus oli puhetta, että 33 v ponimamma osaa helpon C:n kouluohjelman ulkoa. Luulen, että jos ois alettu kyseistä ohjelmaa vetämään, niin Pärre olisi hoitanut homman itsenäisesti perässä. On se vaan kertakaikkisen mainio poni!

Jossain vaiheessa tallia lähestyi kolme traktoria heinäkuormien kanssa. Ponitallillahan säilytetään kuivaheinää maneesin toisessa päädyssä ja maneesiin kuljetaan kentän poikki. Rikse on aika rohkea ja en ollut huolissani, vaan menin kentän kulmaan odottamaan että traktorit kuormineen päristelee ohi maneesiin. Pärre tuli myös siihen seisoskelemaan ja pällistelemään koneita. Hetken tuumittuaan kipstti pois kentältä ja lopulta talliin varmuuden vuoksi turvaan.

Yksi traktori odotteli pitkän aikaa kentällä. Rikse ei ollut millänsäkään, jatkettiin ratsastelua. Laukat onnistuivat yllättävän mukavasti. Alussa tuli pari ihan kohtuullisen rentoa nostoa. Vasemmankin sain nousemaan. Lopussa tamma alkoi kuitenkin vähän kuumumaan. Sain kuitenkin pienen pätkän istuttua melko rennosti kyydissä. Ihan pikku pätkä, mutta jotain sekin. Olin tyytyväinen. Selkeää edistystä kuitenkin.

Perjantaina sitten arposin, mennäkkö ratsastamaan vai ei. Päätin kuitenkin mennä ja Riksellä taas. Nytpä laitoin oikein koulusatulan. Ja kyllä kannatti. Ihan eritavalla pääsin hevosen ympärille ja asentokin oli selkeästi parempi. Täytyypä jatkossa alkaa käyttämään koulusatulaa, mahdollisuuksien mukaan.
Tallissa kyselin Satulta, tohtisinkohan käydä Riksen kanssa maastossa pikku pätkän, ihan vain lähinnä käyntiä. Minähän en ole mikään maastofani. Tai siis ainakaan ryhmämaastot ei ole minun juttu. Haaveilen siitä että saisin maastoilla hevosen kanssa ihan kahdestaan, omaan tahtiini. Ponitallin hevoset ovat kuitenkin niin laumasieluja, että jännittyvät melkoisesti yksin ollessaan, ja siitä maastosta ei oikein nauti hevonen, eikä ratsastaja. Olen koittanut. Kerran Pallerolla ja kerran Moppella. Niin tasaisen lunki Pallero muuttui kyllä melkoisesti maastossa. Ei se nyt mahdoton ollut, mutta sellainen jännittynyt kiirehtijä ja vähän jopa säikky. Ei ollenkaan tyypillistä Palleroa.
Moppe ei meinannut suostua edes pihasta pois. Tikutti menemään kuin poni ja jatkuvasti yritti tehdä u-käännöstä kotiin. Lopulta teki topin yhden sillan kohdalla. Jätin homman sikseen, olkoon. 

Nyt kuitenkin ajattelin koittaa Riksellä ihan pientä pätkää. Vähän tunnustella. Rikse on tallin yksi kuumimmista hevosista (ainakin tädin mielestä), ja minä olin mokoman kanssa lähdössä maastoon, hehheh! Pitkää lenkkiä ei tehty. Olen nähnyt kuinka Rikse ei meinaa pysyä nahoissaan, niissä kohdissa missä on tapana ollut laukata. Muuttuu todella vahvaksi, laukkaa ja steppaa paikallaan ja poikittain. Päätin mennä pikku lenkin pelkässä käynnissä ja pysyin poissa niillä pätkillä joissa on ollut tapana laukata. 
Ja ai että minä nautin! Siellä me Riksen kanssa köpsöteltiin hiekkatietä vailla huolen häivää! Rikse on rohkea ja eikä haikaillut yhtään kaverien perään. Mopoautokin päristeli vastaan eikä mitään ongelmaa. Toki ponitallin hevoset ja ponit ovat liikennevarmoja, mutta aina tilanne on toinen kun ei ole kaverita mukana. Muutama askel tohdittiin ottaa raviakin. Vaikka lenkki ei ollut pitkä, oli se mukavaa ja rentouttavaa. 
Niin että täti löysi itselleen "maastomopon" - tallin kuumakallen. Heti tilaisuuden tullen, teemme saman uudestaan, ehdottomasti!

Tämän "alkulämmittelyn" jälkeen mentiin kentälle. Riksestä kuoriutukin lähestulkoon laiskahko hevonen. Ravi oli löysää löpsyttelyä joka melkein putosi käynnille. Tässä kohtaa se on vain positiivista. Hevonen oli rento. Ei merkkiäkään siitä pinkeästä pollesta joka alkuun kulkee pää ylhäällä jännittyneenä, niin ettei tohdi kunnolla edes ohjia käsiin kerätä. 
Tehtiin ihan perusasiaa, kiemuroita, tavuttelua, sisälle ja ulos, siirtymisiä. Ei sen kummempaa. Toki tamma siitä heti reipastui kun pyydettiin. Riksehän ei millään muotoa ole laiska. Mutta siihen verrattuna mitä yleensä on, tuntui melkein laiskalta. 
Sittenpä taas se iänikuinen laukka. Aloitin oikealle, kun se on Rikselle helpompi. Mentiin suurella ympyrällä. Koitin olla roikkumatta sisäohjassa ja mietin täsmällisiä apuja. Ja sitten nosto. Tehtiin pari kierosta ympyrällä ja arvatkaa mitä! Ihan rennon letkeää laukkaa! Riksellä oli nenu rennosti alhaalla ja vauhti oli ihan "normaali". Ei syöksytty, ei kiihdytetty, ei kiirehditty. Ja sitten kiinni ja raville. Ihan tuosta noin vaan! Olin aivan puulla päähän lyöty! Mitä ihmettä?? Tätä en osannut odottaa.
Sitten uusi nosto. Etukäteen jo päätin, että jos nyt onnistuu yhtä hyvin, niin koitan jo lyhentää. Ja taas lähti letkeän rennosti, koitin vain isua ja myötäillä mukana, ilman että jäisin sisäohjaan roikkumaan. Puoli kierrosta normi laukkaa ja puoli kierrosta lyhensin, ja sehän lyheni! Taas puoli kierrosta annoin laukata vapaammin ja puolikas ympyrä lyhentäen. Onnistui! 
Nauroin ääneen. Kukaan ei ollut näkemässä, onneksi (tai oikeastaan harmiksi). 
Vielä kerran nosto ja silloin jo yritettiin vähän kiihdyttää mutta nätisti antoi kiinni ja himmasi.

Vasempaan nostin vielä paristi. Siinä ainoastaan katsoin että nousi vasen ja niin me mentiin. Koitin vain myötäillä Riksen isoa laukkaa ja ei se nyt ihan täydellisesti vielä onnistunut mutta herranpieksut, hurjasti paremmin kuin ennen! Minä laukkasin, en vain matkustanut! Leijuin pilvissä! Ajatelkaa, näin pienistä asioista sitä voi melkeen itkeä ja nauraa yhtäaikaa. 
Harmitti että Satu ei ollut näkemässä. Mahtaako moinen onnistua enään ikinä kuuna päivänä? Oliko tämä nyt sattuman kauppaa vai uskaltaako tässä ajatella, että yhteinen sävel saattaa sittenkin löytyä? Nyt kesällähän Rikse saa liikuntaa enemmin ja maastoköpöttely sekä koulusatula teki varmaan oman asiansa. 

Voi olla, että kuvittelen vain, mutta jotenkin Riksekin tuntui jotenkin tyytyväiseltä. Kentällä jo hörähti pari kertaa (tai sitten se ryki tai yski, mutta haluan ajatella sen hörähdyksenä, kun kuullosti ihan siltä). Karsinassa painoi pään olkapäälle (tässäkin kohtaa saattoi oikeasti hamuta ruokakuppia, mutta ei kai sitä lasketa, eihän?) tosin vähän närkästyi, kun menin kajoamaan herkkää hipipää märällä sienellä. Rikse ei oikein siedä edes harjausta. No, antaa toki harjata mutta ei nauti siitä ja harmistuu.

Sen verran täpinöissäni olin, että pakkohan se oli Sadulle soittaa, hehkuttaa onnistumista ja toivoa tiistain tunnille Rikseä. Tähänastihan olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta harjoitellut Riksellä lähinnä itsenäisesti. Tuntuu, että tuntityöskentelyyn olisi vaikea osallistua, kun tavoitteena on on ollut vain rento hevonen, ilman mitään ihmeellisempiä kuvioita. 

Löytyikö meille se punainen lanka vai oliko tämä sattuman kauppaa? Se jää nähtäväksi. 

Olen siis jälleen kerran rakastunut tähän hevoseen, niin kuin aina. Tädin haasteheppa, jota en usko(nut) koskaan oppivani ratsastamaan. En osaa sitä vieläkään, mutta selkeästi edistystä on tullut. Uskon siihen varovasti toistaiseksi, kunnes putoan taas maan pinnalle (toivottavasti en kuitenkaan sananmukaisesti). Mutta nyt leijutaan.

Maanantaina mennään kuitenkin ensin ilman satulaa. Siihen en sentään Rikseä pyytänyt.

Minä jatkan leijumista, heip!







perjantai 21. elokuuta 2015

ADHD prinsessa: Panda

Tiistaina oli testissa sitten nuori Panda. Sakken täyssisar, vain vuoden nuorempi tapaus. Panda on aivan eri rakenteinen kun Sakke. Sakke on sirojalkainen tynnyri, hevosen mitassa, pullea mutta rungoltaan lyhyt. Pandakin on siro, mutta jotenkin paljon sopusuhtaisempi. Ravista löytyy yhtäläisyyksiä, sellaista tikuttavaa poniravia.

Panda on tullut kyllä äitiinsä Cleoon. Nuoren pää viuhtoo ja häärää minkä kerkiää... Ylös, alas, sivulle ties vaikka mihin.  Pandan äiti Cleo onkin super adhd. Samanlainen häärääjä ja matka taittuu kiiruulla. Millään ei malttaisi. Cleolla ratsastin kerran. Alkukäynneissä jo taisi ravistaa suitset irti päästä. Miten se on edes mahdollista?? En tiedä, mutta niin teki. Meille ratsastus jäi viimeiseksi. Ponihan on minulle oikeastaan liian pienikin.

Panda on selkeästi äitiänsä isompi (veikkaisin hevoskokoiseksi) mutta varsoista taitaa olla kaikkein pienin. Ihan passelin kokoinen tädillekkin. Jaksaa kantaa hyvin aikuisen, joka ei ole ihan luuta ja nahkaa eikä vajaa 170 cm pikän ratsastajan jalatkaan roiku siellä mahan alla.

Tallille tullessa jo karsinaan meno jänskätti vähäsen. Ei ollut mitään käryä, miten neitonen siellä käyttäytyy. Satukin oli vetämässä maastoa. Onneksi oli tukihenkilöitä tallissa. Prinsessahan oli ihan viilipytty. Riimunnaru oli kiinnostava, sitä solmua piti kokoajan yrittää avata. Tämä uteliaisuus on luontaista sekä sakkelle että pandalle. Sakkehan oli kerran napannut mönkkäristä avaimet, kun Satu oli vienyt heiniä tarhaan. Vikkelä kaveri ja näppärä!
Pandan etukaviotkin nousi mallikkaasti ja nätisti antoi putsata. Takajalkoihin en tohtinut mennä koittamaan. 
Tuo takakavioiden putsaaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. En omaa hyviä hevosmiestaitoja ja olen (ylläri ylläri) melko arka varsinkin vieraiden hevosten kanssa. Niiden tutumpienkin, jotka ovat vähänkin hankalia. Toisaalta näiden nuorten kanssa pitäisi mahdollisimman paljon touhuta, että tottuisivat. Ja onhan niitten kanssa touhuttu ja ovathan ne tottuneetkin. Mutta sitten taas tiedän itsestäni sen, että kerran kun sen takakavion riuhtaisee minulta, niin luovutan ja näin ollen ruokin sitä pahaa tapaa. Hevonen oppii: Jos vähän venkuloin, niin kavioon ei kajota. Eli suosiolla olen jättänyt nuorten takakaviot Sadun putsattaviksi. Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä enkä tiedä toiminko edes järkevästi. Itseni kannalta en, mutta hevosen kannalta ehkä? On muuten harvoja hevosia ja poneja, joiden takajalkoja en pelkää. Sissi kuuluu näihin harvoihin valittuihin. En oikein tiedä millä pääsisin tästä(kin) pelostani. Jotenkin kuvittelin aikanaan, että arkuus on vain kokemattomuutta, ja ehkä se onkin, mutta jotenkin luulisi, että kolme vuotta, kolme kertaa viikossa olisi jo vähän luonut rohkeutta ja rutiinia lisää. 
Ponitallilla ei onneksi mitään kamalan hankalia tapauksia ole. Lady nyt on sellainen tuuliviiri, että aina ei oikein tiedä mitä se meinaa. Käyttääkin tädin arkuutta ihan häikäilemättömästi hyväkseen.

Mutta nyt lähti juttu ihan väärille raiteille, palataanpa tuntiin.
Panda oli yllättävän taipuisa ja kuuntelikin, minkä hääräämiseltään malttoi. Mentiin maneesissa, piilossa ötököiltä ja vähän siellä oli mörkökulmia, mutta melko ennakkoluulottomasti panda siellä kulki. Tehtiin asetuksia, taivutuksia, temmonvaihteluita. Itse keskityin enimmäkseen vaan saamaan ponin rennoksi. Koitin kuin koitinkin myös laukkaa molempiin suuntiin, vaikka ensin ajattelin että jätän kokonaan väliin. Vähän sellaista rynnistystä se liikkelle lähtö oli ja kerran taisin ulkopohjetta siirtää liikaa taakse, poni aavistuksen säikähti ja hyökkäsi eteen. mutta yksi tai kaksi nostoa  oli omassa kategoriassani kelvollisia. Sain niissä jollain tapaa istuttua satulassa ja nosto oli kohtalaisen rento.

Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, näillä taidoilla nuorella ratsastaminen on vähän niin kuin sokea taluttaisi sokeaa. Itselläni reagointikyky ei ole riittävän nopea palkitsemaan hevosta, mikä lienee tärkeä asia nuoria ratsastettaessa. No tarkoitushan olikin vain koittaa. Pandasta tulee varmasti hieno poni kun kokemusta karttuu. Katsotaan vaikka vuoden päästä uudestaan!

Vanha kuva Pandasta. Kenenköhän riimun on ryöstänyt?

Tunnin jälkeen karsinassa oli tarkoitus vähän pestä hikeä pois sienellä. Annoin Pandan nuuskaista sientä ensin ja neitonenpa totesi että "en halua"! Kääntyi sellaisella marttyyri-ilmeellä peränurkkaan ja kuikuili sieltä välillä, nenu maassa, että vieläkö se siellä päivystää. Oikeen teini murjotus. Ihan älyttömän hellyyttävä. Alkoi naurattaa. Vasta kun naapurikarsinasta Eve tuli ovelle maanittelemaan, poni päätti että jos nyt kuitenkin sitten. Loppujen lopuksi sieni ei ollutkaan yhtään pelottava. Taisi olla ihan mukava.

Keskiviikkona jätin estetunnin väliin. Mortti oli varattu ja jotenkin ei vaan kiinnostanut hypätä muilla. Vaihtoehtona olisi ollut sakke tai moppe. Osa hevosistahan on tosiaan laidunlomalla koko viikon, mm Sissi. Mortti taas lomaileekin sitten ainakin ensiviikon. 

Päätin sensijaan mennä itsenäisesti ratsastamaan Riksellä. Siitä sitten oma postaus.

tiistai 18. elokuuta 2015

Kaukana mukavuusalueelta

Maanantaina päätinkin sitten huonosta ratsastuskunnostani huolimatta, mennä kaksi tuntia putkeen. Ensin koulutunti ja perään estetunti. Koulutunnille toivoin Rikseä tai Verttiä ja Riksehän se siellä listassa luki. Samaisessa listassa luki sitten estetunnin kohdalla: SAKKE. Voi elämä. Olin tuudittautunut siihen, että pääsisin hyppäämään Mortilla ja harkitsin jo jättäväni koko estetunnin väliin.

Riksen selkään kipusin innoissani. Rikse on yksi lempihevosistani. Ei ollenkaan tyypillinen ratsastuskouluhevonen. Erittäin herkkä ja eteenpäinpyrkivä. Kuumuu kuitenkin laukoissa. Valitettavasti taitoni eivät ikinä ole riittäneet tämän hevosen kanssa, joka ei siedäkkään sitten mitä tahansa. Tietysti se laukka meidän kompastuskivenä on aina ollut. Suoraan sanottuna tamma on aina lähtenyt avuilta heti ekan laukannoston jälkeen ja homma muuttuu siinä silmänräpäyksessä. Minä jään roikkumaan suuhun, ja ratsastus on muuttunut kilvanvedoksi. Se tuntui kovin epäreilulta hevosta kohtaan, joten olen jättänyt koko Riksellä ratsastamisen. Istuntani ja tasapainoni ei kertakaikkiaan riittäneet hallitsemaan hevosta. 
Toisaalta Rikse toimii käytännössä ajatuksesta, ennen niitä ensimmäisiä laukannostoja. Ja todellakin tarkoitan AJATUKSESTA. Jos vaikka käynnistä ajattelet, että pysähdytäämpä, heppa on jo pysähtynyt. Jos tarkoitus on peruuttaa, rikse ottaa askelia jo sujuvasti taakse päin. Tämä hevonen on käsittämättömän hieno ja herkkä, mutta haastava. Tammahan on Sadun entinen kilpahevonen, mutta loukkaantumisen vuoksi esteitä Riksellä ei enää hypätä.

Nita piti meille tunnin ja tehtiin paljon siirtymisiä sekä peruutuksia. Rikse oli tarkasti kuulolla ja homma luisti ihan mukavasti, varsinkin kun olin pitkästä aikaa tamman selässä. Vähän oli itselläni tasapainossa hakemista, koska tamma tosiaan on tarkka istunnasta, mutta hetkittäin tuli ihan kohtuullisia pätkiä, huomioon ottaen tasoni. Ravikaan ei tuntunut enään ihan niin korkealta kuin ennen. Olisikohan tasapainoni aavistuksen parantunut..?
Aika pian tuli sitten sen laukan vuoro. Jännityin vähän ja Rikse jännittyi, mutta ihmeen kaupalla saatiin alussa melko rauhalliset nostot aikaiseksi. Nenukaan ei noussut ekoissa nostoissa vaan muutama askel saatiin ihan rentoa laukkaa. Loppua kohden tamma kuitenkin kuumui ja homma alkoi mennä pipariksi, mutta olin ihan huippu tyytyväinen. Ehkä minulla on toivoa vielä Riksen kanssa.
Meno oli siis todellisuudessa ihan aloittelijan menoa. En osannut edes istua rennosti vielä montaakaan askelta. Mutta se, että en ollut ihan niin paskajäykkänä siellä kuin ennen ja sain laukan myös kiinni, ilman että jarruttelin ensin koko kierrosta maneesissa, oli minulle jo ihan mahtava riemuvoitto. 

Sitten oli vuorossa se estetunti.

Pienen harkinnan jälkeen päätin ottaa härkää sarvista ja osallistua myös estetunnille. Sakke alle ja menoksi vaikka kroppani oli jo aika kuitti. Alkulämmittelyissä olin nyt tarkempi laukan kanssa. Koetin saada sen pyörimään edes jollain tavalla, että ei tulisi rikkoja raville. 

Hypättiin ihan minikokoisia esteitä, koska tunnilla oli myös mukana nuori Panda. 
Sakken hyppy on jotenkin todella outo. Laukkakin on vähän takakorkea ja hypyssä jalkani lipsui aina taakse ja alastulossa sitten kippasin eteen. Jotenkin tuntui että hyppy "heitti" minua eteenpäin. Ei hyvä. Muutenkin minulla on ongelma etukenosta. Jo 55 cm tuntui ihan liian korkealta. Alastulo lennätti minua kaulaa kohti ja hypystä ylös nousu tuntui vaikealta. Nitan kanssa oli puhetta, että saattaa osin johtua satulasta. Sakkelle oli nimittäin ihan mahdottoman vaikea löytää sopivaa satulaa ja tässä on melko korkea tuo takaosa.

Tässä teille tyylinäyte: Suu auki etukenossa. Jalkakin elää omaa elämäänsä. Sakkekin näyttää ihan hassulta.

Hypättiin myös pieni rata ja siitä se show sitten alkoikin. Ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Loppujen lopuksi taisin mennä este kerrallaan ja homma alkoi tosiaan mennä melkoiseksi sirkukseksi. Positiivista tunnissa oli kuitenkin se, että en ollut aivan kauhuissani ja hyppyjä ei hypätty parku kurkussa! Saatan kyllä ottaa sakken estetunnilla alle toistekin, mutta ei meistä taida oikein esteparia tulla, mutta ehkä ei pidä heti kuitenkaan heittää kirvestä kaivoon?

Mutta jos homma ei ala luistamaan niin lähtöruudussa ollaan jälleen. Mistä tädille hyppyhevonen? Mortin lisäksi siis. Mortilla vakioratsastajia riittää, joten tulevaisuudessa tädin estetunnit jäävät aika vähiin, ellei toista vaihtoehtoa löydy.

Tänään olisi maastotunti kuudelta. Sen jätän väliin kun tädin lemppari, Moppe maastomopo on jo varattu. Ei haittaa. Maastoilu ei oikein ole tädin juttu. Ainakaan isoissa ryhmissä. Koulutunti meneekin sitten testatessa nuorta Pandaa. Rikse into olisi nyt päällä, mutta tamma oli jo varattu. Sanotaanko näin, että sirkushuvit todennäköisesti jatkuvat. Panda vaikuttaa olevan aika vauhtipakkaus. No tuleepahan testattua.

Tähän loppuun vielä muutama kuva. Ilmeellä taas mennään!

Tästä näkee, kuinka jalka menee taakse ja sen myötä tulee sitten se "kippausefekti"
Onks tää nyt se ulko-ohjan tuki?? :P


Painopiste on jotenkin ihan edessä. Taas kipataan...

Tässä jo vähän parempi asento, mutta mikä ihme tuota mun suuta oikeen vaivaa?? :D

Ei lisättävää.... huoh





maanantai 17. elokuuta 2015

Vuokrauskausi on alkanut!

Ensimmäinen ratsastusviikko on jo takana. Viikko olikin sitten Mortti painotteinen. Mikäs sen mukavampaa!

Maanantaina aloitin reteesti ratsastamalla puolitoista tuntia putkeen. Voin kertoa, että olin aivan loppu tuon rupeaman jälkeen. Tunnit oli koulutunteja, mutta lopussa otettiin kuitenkin muutama hyppy. Kylläpä jännitti ja jotenkin oli "hutera" olo, koska en ollut laittanut liiviä päälle. Hypyt olivat pieniä ja onnistuivat ihan mukavasti.
Laukassa oli taas hakemista ja sen huomasi estettä lähestyttäessä. Paikka ei meinannut osua ja hääräilin taas ihan liikaa. Satu huomautti hartioista, että koitahan pitää ne paikallaan äläkä pumppaa vauhtia, vaan myötää lantiolla. Ja kas, heti alkoi luistaa paremmin.
Mortti oli kesätuulella ja yllätti: laukka ei pysynytkään ihan noin vain, vaan meinasi rikkoa välillä raville. Mortin kanssa tuleekin helposti vain "matkustettua" selässä, vaikka laukkakin pitäisi oikeasti ratsastaa, jotta se olisi ponnekasta.
Nostettiin laukkaa keskihalkaisijalla ja valitsin joka kerta oikean laukan, koska Mortti niin mielellään ottaisi sen vasemman, jos saisi itse päättää. Ja oikeathan nousi joka kerta hienosti!

Tiistaina oli jälleen koulutunti ja alla taas Mortti. Tunnin pitikin tällä kertaa Nita ja kyllä taas hikeä pukkasi. Tehtiin paljon taivutuksia ja väistöjä. Nuo väistöt ovat minulle aina se kompastuskivi. Alan miettimään omaa painopistettäni ja siinähän käy niin, että lähestulkoon roikun siellä väistön puolella. Nitakin jo naureskeli, että näyttää ihan siltä niinkuin keikahtaisin sieltä kohta alas :D. Tulee vähän liioiteltua ehkä tuota painoa väistön puolelle? Mutten tunti meni ihan mukavasti. Mortin kanssa tulee monesti illuusio, että minähän ehkä osaankin jotakin. Mutta totuus puskee taas esiin, kun alle tulee joku toinen hevonen. 

Keskiviikkona oli sitten se hyppytunti! Jälleen Mortilla! Hyvä niin, koska kellä muulla tahansa hyppääminen olisi jännittänyt vielä enemmin. Nytkin se jännitti, mutta ehkä hyvällä tavalla. Nita piti taas tunnin ja oikein hyvän tunnin pitikin. Meillä oli alkutunnista vähän nihkeää ja laukka ei pyörinyt ollenkaan. Vauhti hyytyi ihan olemattomaksi. Pari spurttia kentän pitkällä sivulla ja johan parani. Hypättiin lopussa rataa ja tietysti minulla oli taas vaikeuksia muistaa järjestys. Tuossa radan hyppäämisessä on tosiaan se ongelma, että kaikki energia menee sen järjestyksen muistamiseen ja varsinaseen ratsastamiseen keskittyminen on hankalaa. Okseri oli meille taas se kompastuskivi. Siihen ei paikka osunut millään ja joka kerta tuli melkoinen sammakkoloikka ihan juuresta. Sen jälkeen heitti tasapaino ja loppurata menikin vähän pipariksi. Tosin, jälkeen kun katsoin, niin okseri oli 85 korkea, eli mukavuusrajan yläpuolella. Jotenkin en hoksannut sitä hypätessä. Mortin kanssa ei tule korkeuksiin niin kiinnitettyä huomiota.

Toinen kierros pitikin sitten hypätä uusintarata tyyliin. Yritin lintsata tästä ja ehdotin, josko vaan ihan normityylillä yrittäisin hommasta selviytyä. Höpö höpö, ei kuulemma tule kuuloonkaan. Piti yrittää ratsastaa hieman pienemmillä teillä, mutta ennen kaikkea hyvällä, ponnekkaalla, pyörivällä laukalla. Radan jälkeen palaute oli: nyt oli sopiva "perusratavauhti" ja ponnekas laukka. Eli minun tulisi siis ilmeisesti ajatella aina uusintarataa, jotta lopputulos olisi riittävän hyvä. Eli perusratavauhdilla mentiin, vaikka itsestäni tuntui että höökittiin menemään ihan kamalaa haipakkaa! Nyt hoksasin, miksi ei tädin annettu lintsata ;)

Harjoiteltiin myös laukan vaihtoja esteellä. ja tässäpä tulikin yllätys. Mortilla kun tuo vasen on ehdottoman vahva niin vasemmat laukat eivät tulleetkaan vaan jouduin ravin kautta vaihtamaan. Oikeat vaihtuivat taas sitten joka kerta. Kyselin taas neuvoja tähän vaihtamiseen. Jälleen kerran pistän painoa liikaa sinne "sisäpuolelle". Eli hevoselta menee tasapaino, kun roikun liikaa siellä sisäjalan puolella.  Mutta kun tein vaihdon oikealle, tuin tiukasti sisäpohkeella, eli sillä vaihtavalla pohkeella ja sepä toimi. Eli siis pohkeen kanssa pitää olla nyt tarkkana, ja vähentää sitä roikkumista. Kylläpäs olenkin oppinut huonon tavan. Siitä pitää päästä irti!

Tänään taisi olla tiedossa myös estetunti. Ehkä kokeilen sitä ennen Verttiä tai pitkästä aikaa Rikseä pienten tunnilla. Katsotaan. Heips.

lauantai 15. elokuuta 2015

täti tuuliviiri


Noniin. Blogi on jälleen auki ja syksyn ratsasteluta aloitettu. onnistuin jo sössimään hetkeksi koko blogin ihan sekaisin, muta sain kun sainkin sen taas toimimaan.

Tässä yksi vanha postaus kesältä, joka on jäänyt luonnoksiin roikkumaan. Kirjoitettu siis ennen vuokrakauden aloittamista. Kävin ottamassa yhden irtotunnin kesätauolla. Vähän on mollivoittoinen mutta julkaistaanpa nyt kuitenkin:

Viime postauksessa touhotin kovin, että vuokrauskaudella täytyy ehdottomasti päästä testaamaan nuoria tulokkaita: Mertsiä, Pandaa ja Mimosaa. No, eilisen ratsastustunnin myötä aloin miettimään, että onkohan tuo sittenkään ihan järkevää.
Vihdoin ja viimein siis kipusin ratsaille, yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Valitettavasti ei ole kuva- eikä videomateriaalia, koska tämän viikon leiriläisistä ei innokkaita kamerankäyttäjiä löytynyt. Kuvauspalkkioksikin olisi saanut vitosen, mutta yhtään vapaaehtoista ei ilmottautunut, tiedusteluistani (ja lahjontayrityksistäni) huolimatta. Ehkä nuorilla ei ollut pikkurahan puutetta, tai sitten tätiratsastaja oli yksinkertaisesti niin pelottava, että kukaan ei uskaltanut avata suutaan. No, ilman kuvia mennään....

Ohjelmassa oli koulutunti ja Satu oli valinnut minulle Sakken. Sakke on siis nuori, mutta ei kuitenkaan näitä kaikkein nuorimpia. Selvennettäköön vielä, että ponitallilla on tullut varsoja kahdessa erässä, ja näillä on siis vuoden ikäerot. Vanhempaa erää on Vertti, Sakke ja Mira. Nuorempaa taas Panda, Mimosa, Mertsi ja Vivi.
Tunti pidettiin maneesissa. Täällä satoi nimittäin yöllä ihan kaatamalla ja kenttä oli melkoisen märkä. Heinäpääty (lue: mörköpääty) oli onneksi melkein tyhjä, joten sitäkään ei tarvinnut jännätä, tosin pienien alkuneuvottelujen jälkeen.

Kyllä nyt täytyy sanoa, että vaikka odotin tuntia kuin kuuta nousevaa, niin ihan hirmuisen kovia kiksejä en sitten kuitenkaan saanut. En tiedä mitä oikein kuvittelin. Että kahden kuukauden löhöilyllä olisin saanut jotain superkykyjä?? Ehkä osittain johtui siitä, että ratsastuskuntoni on lopahtanut ihan surkeaksi. Siinä tunnin edetessä kauhistelin, että talvella menin välillä kolmekin tuntia putkeen. Välillä vaihdoin vain hevosta. Tunnin päätteeksi oli aivan kuitti ja hiestä märkä. 

Sakke oli karsinassa kuin viilipytty. Aikaisemminhan tamma on on ollut semmoinen häärääjä, että hiki tuli pelkästään ponia kuntoon laitettaessa. Nyt melkein nukahti seisaalleen. Maneesissa vähän laiskan puoleinen, mutta virkistyi kyllä sitten kun alettiin pyytämään. Pohkeelle reagointi jäi kyllä vähän hitaaksi, koko tunnin ajaksi. Pakko sanoa, että kyllä se nyt vaan on niin, että jomman kumman pitäisi olla se opetusmestari. Joko hevonen ratsastajalle tai ratsastaja hevoselle. Sakken kanssa ollaan molemmat sellaisia, että osataan jo vähän mutta homma on kuitenkin vielä alkutekijöissään. Eli vähän niinkuin sokea taluttaisi sokeaa. Itse tunsin olevani ihan hukassa siellä selässä. Silloin kun keskityin istuntaan, jalat oli miten sattuu. ja sitten taas kun jalat oli jotenkin hyvin niin tuntui että olkapäät oli edessä jne. Jotenkin en saanut vain kertakaikkiaan sellaista sopivaa asentoa aikaiseksi. Tasapaino heitteli ja laukatkaan ei sujuneet. Sakke lähti testailemaan, josko omin päin voisi pudotella raville ja täti ei nyt kyllä ollut tässä asiassa tarpeeksi skarppina. Eli vaikka viime postauksessa innokkaana hehkuttelin, että pitää päästä testaamaan uusia tulokkaita, en ole ollenkaan hommasta enään niin varma. Ehkä on kuitenkin parempi jättää nuoret kokeneemmille ratsastajille.

Meitä oli neljä ratsukkoa ja ponitallin maneesi on melko iso. Silti minusta tuntui että siellä oli ahdasta. Kuvittelin koko ajan että joku tulee minua päin tai minä olen edessä. On se vaikeaa...Tuntui taas hetkittäin, että meno oli kuin villissä lännessä. 

Jotenkin se "jee, tää on kivaa" -fiilis jäi puuttumaan! Mitä ihmettä!!? Oli meillä kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä siellä joukossa mutta koko homma tuntui jotenkin kamalan vaikealta. Onko se aina ollut näin vaikeaa?? Voiko kahdessa kuukaudessa unohtaa senkin vähän mitä on oppinut? Vai johtuiko siitä, että alla oli kokemattomampi hevonen ja tauko on vienyt tädin kunnon?

Kyllä olin muuten kipeä tuon tunnin jälkeen. Jalkojen lisäksi varsinkin yläselkä ja hartian lihakset huusivat hoosiannaa. 

Noin! Hienosti tuli bloggaaminen aloitettua valitusvirrellä, mutta minkäs teet. Elokuussa sitten aletaan tositoimiin.