torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset hyppelöt

Heippatirallaa, pitkästä aikaa!

Ratsastukset ovat jatkuneet normaaliin tapaan, vaikka postauksia ei ole tullutkaan. Sain pitkästä aikaa videon pätkää estetunnista ja tartuin itseäni niskasta ja aloin kirjoittamaan. Kiitosta Jennille kuvaamisesta.

Esteitä ollaan hypelty ja aika paljon olen hyppytunteja mennyt Sissillä. Hyppelöt ovat sujuneet ihan ok. Tuon suoristamisen kanssa tuppaa edelleen olemaan vaan ongelmia ja se taas vaikuttaa teiden ratsastamiseen ja etenkin keskelle estettä osumiseen. Korkeuksissa ollaan pysytty mukavuusalueella n.50-60 cm. Ihan muutama yksittäinen 70 cm ollaan ylitetty. 

Koulutunnit olen mennyt pääsääntöisesti Ladylla. Koulupuolessa ei mitään suuria mullistuksia ole tapahtunut. Vähän rohkeammin olen oppinut Ladya taivuttelemaan jo alkulämmittelyssä. Jotenkin olen tässä asiassa "säälinyt" hevosta liikaa ja tohtinut pyytää kunnon taipumista vasta lopputunnista. Luulen, että tästä eteenpäin saan enemmin tunneistakin irti.

Leiskan kanssahan meillä on myös ollut ongelmia karsinassa. Täti arkajalka arastelee tammaa kuntoon laittaessa ja Lady kyllä osaa käyttää sitä häikäilemättömästi hyväksi! Alkaa nostelemaan takajalkojaan siihen tyyliin että "menetkös siitä, mulla on täällä tällaset kivat takakaviot, jos satut muistamaan!". No tästä on nyt aika hyvin päästy jo yli. Kyllähän Lady vieläkin yrittää, mutta nyt käyn jo ihan näppärästi kaikki kaviotkin läpi ilman apuja. Suitsien laitossa tamma koittaa myös kaikki temput mutta siitäkin jo selvitään. Täytyy kyllä sanoa, että enpä olisi pari kuukautta sitten uskonut Ladyn takakavioita nostelevani. Tammahan lähinnä testailee, ei sen kummempaa. 

Nyt viimeviikkoina olen hypännyt muutaman tunnin Mortilla. Mortsalla on mukavasti virtaskaa ja tämän myötä laukankin saa helpommin ponnekkaammaksi. Tämä taas auttaa hyppypaikkojen löytymiseen. Sissin jälkeenhän minulla on mortin kanssa ollut ongelmana nimenomaan sen paikan löytäminen. Toisaalta mortilla on helpompi ratsastaa tiet ja osua keskelle estettä. Mortti on nyt välillä ollut kovinkin täpinöissään ja peräkin on hetkittäin ollut vähän kepeämpi. Erinäisiä muuveja on esitelty...

Suurin riemuvoitto on se, että ahteri alkaa VIHDOIN JA VIIMEIN pysymään melko hyvin siellä penkissä. Enään ei juurikaan tule hyökkäiltyä ennen estettä ja liioiteltua hyppyä. Laukkapuomitkin alkaa sujumaan jo paljon paremmin. Toki vieläkin vanhat tavat putkahtelevat esiin mutta pikkuhiljaa homma on alkanut menemään parempaan suuntaan. Vieläkään en kannattele ylävartaloani riittävästi ja lantiokin kaipaisi enemmin joustoa. Mutta omasta mielestäni kehitystä on kuitenkin tapahtunut hyppäämisen suhteen.

Mutta on sitä sitten treenattukin!

Jouluna heppasetkin saivat lahjan:




Tämän vuoden ratsastukset ovat sitten pulkassa. Ensivuonna jatketaan, samalla kaavalla. Toivottavasti kuitenkin kehittyen! Hyvää uutta vuotta kaikille!



2 kommenttia:

  1. Ootko tuol valkkujen kaa? Ku Miksun bongasin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksu oli ilmeisesti käymässä Perniössä ja oli tunnilla mukana.

      Poista

Kommentoi rohkeasti