tiistai 17. helmikuuta 2015

Yhden hevosen nainen?

Pistetäänpä taas välillä vähän pohdintaa....

Kun näin aikuisiällä aloittaa ratsastuksen, sitä on varmasti paljon arempi kuin nuoremmat. Minä ainakin. Tosin taisin pelätä hevosia silloin nuorempanakin, sen verran kun nyt niiden kanssa olin tekemisissä. En nyt varsinaisesti pelkäämällä pelkää hevosia, mutta toisiin pystyn luottamaan niin selässä kuin hoitaessa ja toisiin taas suhtaudun aina vähän varauksella. Olen huomannutkin olevani hyvin pitkälti yhden hevosen nainen.

Kellekkään blogiani seuranneista, ei liene jäänyt epäselväksi, että nyt Sissistä on tullut se tädin luottoratsu. Mukavaahan se on päästä eri hevosten selkään ja varsinkin kun siihen on tallillani täydet mahdollisuudet, mutta etenkin esteillä kaipaan alle sen tutun ja turvallisen ponin tai hevosen, jonka olen jo oppinut tuntemaan. Ja meidän tallihan painottuu esteille, eli hypätään paljon.
Nämä "lempparit" ovat muutamaan kertaan vaihtuneet tässä parin vuoden aikana ja lopulta olen päätynyt tuohon valkoiseen poniin, jonka kanssa yhteistyö ei alkanut ihan heti sujumaan, ei todellakaan! Minusta kuitenkin Sissi on melkoisen täydellinen paketti tälle tätiratsastajalle. Ponissa on haastetta, asioita ei saa ilmaiseksi eikä poni kuljeta tätiä automaattisesti esteen yli. Tuloksia kuitenkin näkyy pikkuhiljaa, kun vaan oppii ratsastamaan. Tähän tarvitsen sen yhden ja saman ponin, että voin hioa asioita päivästä toiseen. Toisaalta, kun joskus joutuu hyppäämään jollain vähän vieraammalla, niin on paljon asioita, mihin alkaa enemmin kiinnittämään huomiota. Mm kesällä Moppe ei liikkunut sitten mihinkään, jos ahteri ei pysynyt penkissä. Sillä tunnilla ei tädin etukenoa paljoa näkynyt ;)

Sissi on maailman kiltein karsinassa, kunhan ei sido kiinni. Poni potee nimittäin pientä vetopaniikkia. Useimmat muut sidon kyllä hoitaessa kiinni, vaikka olisivatkin mallikkaasti käyttäytyviä, mutta Sissin hoidan aina "irrallaan". Sissi lukeutuu myös niihin muutamaan harvinaiseen tapaukseen, jonka uskallan kiertää karsinassa hännän puolelta. Sekin on jännä juttu. Mortti ja Vaavi ovat minulle erittäin tuttuja ja käyttäytyvät kiltisti mutta siltikään en saa niihin sellaista täyttä luottamusta, että kiertäisin hännän takaa, muuta kuin sillon kun on tavallaan pakko. Sissin kanssa sain tämän luottamuksen heti alussa. En tiedä mistä se johtuu, se on vaan jonkin sortin vaisto...
Sitten on tämä yksin kulkeminen. Koska ratsastan välillä itsenäisesti, on tärkeää että poni suostuu kulkemaan yksin, myös maneesissa. Ja Sissiltähän se sujuu ilman suurempaa numeroa. Ponin selkään joudun nousemaan tuolilta, en siksi ettei konttini nousisi, vaan siksi että satula meinaa pyörähtää. Tamma seisoo mallikkaasti paikallaan kun kiikutan tuolin viereen ja könyän selkään. Tämän kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Mörköpääty maneesissa saattaa välillä jännittää, mutta ponissa on se jännä piirre, että vain kyttää. Voin melko luottavaisin mielin ratsastella, sillä Sissi ei juurikaan harrasta mitään sivuloikkia eikä säpsähdyksiä. Koulupuolella poni on vähän tönkkö ja tädin taidoilla muuveja ei irtoa ihan tuosta noin vaan, mutta kukapa olisi täydellinen. Ei ratsastaja ainakaan!

Kuten varmaan arvaatte, olen umpirakastunut tähän poniin ja toivon että yhteistyö meillä jatkuu pitkään. Sissihän on ratsastuskoulukäytössä, eikä omani. En ole Sissiä edes vuokrannut mutta melkeinpä pääsen ratsastamaan kuin omallani. Näillä järjestelyillä en koe edes minkäänlaista tarvetta hankkia omaa hummaa.

Että tällaista hehkutusta tällä kertaa. Huomenna onkin taas tiedossa esteloikkaa, siitäpä sitten postausta viimeistään loppuviikosta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti