torstai 22. syyskuuta 2016

Kevyttä istuntaa ja myötäystä. Kasikymppiin vai puomiluokkaan?

No okei, ei vielä sentään kepparikauppaan tarvii lähteä, vaikka sellaisen jo työpaikkani hevostarvike osastolta valmiiksi katsoinkin, kun sattui yksi olemaan jäljellä..

Sissin kanssa siis loikkatunnilla. Teemana oli kevyt istunta ja myötääminen. Alussa mentiin ihan käynnillä ja ravilla puomeja, jossa harjoiteltiin kevyttä istuntaa. Se on kuulkaa ihan pirun vaikeaa, etenkin käynnissä! Ja ravissakin meinasi keikahtaa minne sattuu. No, sen verran puolustukselle annetaan puheenvuoro, että Sissin satula ei sovi minulle yhtään. Ei niin kertakaikkiaan! Joskus koitettiin muutaman tunnin ihan perus Wintecciä, tädin ahterille sopiva, mutta ei ponille. Eli takaisin siihen ponin omaan satulaan.

Parin harjoitushypyn jälkeen pompittiin sitten jumppasarjaa, jossa oikein keskityttiin siihen kevyeen istuntaan ja tarkkailtiin, että ei oteta ohjista tukea. On muuten aivan kamalaa, kun sitä oikein alkaa miettimällä miettimään. Meinas mennä ihan plörinäksi.

Tämän jälkeen hypättiin yksittäistä estettä, jossa taas lähestyminen esteistunnassa, kunnon myötäyksellä yli. Vietiin homma vielä astetta pidemmälle. Ohjat solmuun ja esteellä kädet irti ohjista ja myötäys ilman ohjia. Ihan mielettömän vaikeaa! Vaistomaisesti kädet lähti nousemaan sivulle. Vähän samalla tavalla kun joskus loikitaan ilman satulaa tunnilla ja levitetään kädet sivulle. Mutta koitappa tehdä kunnon myötäysliike eteen, niin että ohjia ei ole, vaan kuvittelet niiden olevan kädessä. Helpommin sanottu kuin tehty!! Sissi innostui ihan vietävästi kun sai "puolivillinä" painella menemään :D

Sitten oli vuorossa okseri jonka leveyttä (vai onko se pituutta?) kasvatettiin, joten hypystä tuli siis pitkä. Oli kuulkaa ihan 70 cm korkeakin. Oijoi. Tässähähän mennään jo suurissa luokissa :D. No, blogia seuranneet tietää, minkälaista kammoa tässä on podettu moneen otteeseen, kun on lähetty soitellen sotaan ja liian korkeita loikkimaan.
Vähän siinä pohje tuppasi lentämään taakse alastulossa ja paristi jäin tuijottamaan alas puomeja. mutta kaikenkaikkiaan tunnista jäi hyvä fiilis. Ei nimittäin pelottanut. Ei oikeastaan sitten yhtään!

Lopussa tultiin vielä kaarevalla tiellä pysty ja perään se pitkä okseri. Jostain kumman syystä aloin lyhentämään laukkaa ja yritin kummallekin mahduttaa vielä yhden askeleen, mutta Sissi ratkaisi asian hyppäämällä askelta aikaisemmin molemmat ja ihan oikeasta kohtaa poni loikkasikin. Jos itse olisin näihin päässyt kunnolla mukaan, niin olisi tullut oikein sutjakkaat hypyt. Jotenkin itse olisin taas vaan ohjannut ponin ihan juureen. Pah! Jännä tapa mulle on nyt tullut, ja huono sellainen. Alan ihan turhanpäiten nyppimään ennen estettä. Muka säätämään... katinkontit! Kunnon hyvää laukkaa eteenpäin, niin siitä on sitten varaa vaikka tarvittaessa sitten lyhentää. Eikä nyppiä ja häiritä hevosta siinä juuri ennen estettä. Pitääkin oikein keskittyä tähän seuraavalla sissi tunnilla.

Sissi tuntuu nyt muutenkin hyppäävän mukavan varmasti ja epärömättä. Ei yhtään sellainen fiilis että tulisi kielto. Tärkeää tämän ponin kanssa on se, että käsi pysyy hiljaa ennen estettä. Ajatuksen kanssa painan kättä melkein harjaan lähestymisessä, vieläkin...

Alkutunnista oli fiilis että poni ei kertakaikkiaan liiku. Laukka oli nihkeää ja tuntui että joka ikisen askeleen sai ratsastamalla ratsastaa, ja siltikin oli käsijarru päällä. Mutta poni heräsi eloon heti muutaman loikan jälkeen ja loppujen lopuksi oli mukavasti vetoa päällä.



Mutta arvatkaapas mitä!
Meilläpä on tallikisat viikon päästä lauantaina! Ilmoitin itseni Sissin kanssa jälleen 60 luokkaan ja (apua apua) Mortin kanssa 80 luokkaan! Onneksi pääsen Mortilla maanantaina hyppäämään ja katotaan miten ne kasikympit menee.. saattaapi olla että pudotetaan sinne kuuteenkymppiin.

Kevään tallikisoista ei tullut kirjoitettua mitään, mutta kerrottakoon että sissillä hyppäsin silloinkin 60 cm. Perusrata oli ihan ok, mutta uusinnassa sitten homma kaatui liikaan yrittämiseen ja kaksi kieltoa siellä tuli.

Mortin kanssa mentiin 75 luokka. Lähdin radalle asenteella, että ihan niinkuin tunnilla menisin. Avot! Meillä meni ihan hyvin. Joku kaarre siellä tuli väärässä laukassa, mutta kun oli loiva niin annoin mennä. Uusinnassa en lähtenyt pahemmin hanuttamaan, ja vähän sitten jälkeen sapettikin, koska jäin sijoituksesta alle puoli sekuntia. Oisiko sittenkin pitänyt yrittää vähän?

No, saapa nähä onko minusta sitä kasikymppiä hyppäämään, mutta jotenkin ei luonne antaisi periksi mennä 60 luokkaan Mortilla. No maanantaina testataan. Jos tuntuu hankalalta niin mennään sitte vaikka Mertsillä puomiluokkaan. Siellä on avustaja sallittu ;)

ps. Tämän viikon 4 tunnin ratsastuksen jälkeen voin kertoa, että kyllä, istuinluut ovat löytyneet. Saattaisin väittää, että berberi on mustelmilla. En tohdi tarkistaa...



Sissiloikka kevään tätileiriltä.
Ilme kertonee kaiken....

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ostaisinko kepparin?

Tiistaina oli vihdoin odotettu estetunti. Eka varsinainen hyppytunti ratsastustauon jälkeen. Jostain syystä päädyin tälle tunnille Ladylla, vaikka tarkoitus oli aloittaa tutulla ja turvallisella Mortilla tai Sissillä. Viime viikollahan käännyin jo tallin ovella kannoilla, kun listassa luki Lady/Mertsi. Se oli viimeviikolla se...
Tunnilla oli mukana tallin kaikki kolme shettistä ja täti tallin isoimmalla hevosella! Se vaan passasi. Vaikeuksia tuotti shettiskorkeudetkin.. Oikeastaan maapuomitkin :D

Lady oli jo yhden tunnin mennyt ja heti huomasin, että pollella oli kiinnostus viisisataa koko hommaa kohtaan. Aavistuksen nihkeää oli meno. Mitähän tästäkin tulee, ajattelin... Estekorkeus oli meillä koko tunnin sarjassa maahankaivetut. Olisiko ollut 40 cm :D. Hurjaaa. Mutta yhtään enempää en kaivannut. Ei nimittäin kulkenut silläkään.
Ekat harjoitushypyt ei osuneet yhtään. Ei mulla ollut minkäänlaista käryä mistä loikataan, joten otin varman päälle ja hyökin n. seitsemää meriä ennen surinpiirtein Leiskan kaulalle, että josko se jo vaikka päättää loikata... Hahhah. Oishan sitä tietysti voinut vaikka ratsastaa, vai mitä meinaatte? Käsi vispasi, jalat viuhtoi, persaus ei pysynyt penkissä...ja mitähän vielä. Pelottikin niin vietävästi, että kädet tärräs.

Kauhukseni alettiin hyppäämään 8 esteen rataa. Hyvän tähden. Jos yhdelle ei osu, niin mitä tästä tulee! No ei mitään. se on selvä se. Oli kyllä niin pyllystä koko touhu allekirjoittaneella, että oikeen hävetti! Välillä raville ja hyvä että osuttiin edes esteeseen. Viimesellä oli liki ettei menty päin tolppaa. Täti oli kuin lännenratsastaja selässä ja kirosikin kiukuspäissään kuin arabi! Sekin hävetti.

Viimesenä hypättiin kaksi estettä kaarevalla tiellä ja ne oli tunnin ainoat onnistuneet hypyt. Hammasta purren yritin rentoutua ja vain odottaa, odottaa, odottaa, ahteri penkissä. No se onnistuikin sitten, kun näin selkeästi hyppypaikan. Mukavan sujuvat loikat.

Jos jotain muuta positiivista tunnista nyt väkisin yrittää keksiä, ettei vallan mollaamiseksi mene, niin ratsastin radan kerralla läpi. Räpiköiden, mutta kuitenkin. Ei voltteja, ei ohi ajamista, ei luovutusta.

Päätin, että jos keskiviikon hyppelöt eivät suju tutulla ponilla, Sissillä, hankin keppihevosen
...tai ryhdyn puskaratsastajaksi.

Siitäpä sitten seuraavassa postauksessa.

Moro.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Vauhtiponi ja ruutitynnyri

Nonni. Koitetaanpa rustata taas pari riviä, vaikka mitään ihmeellistä kerrottavaa ei olekaan...

Maanataina paineltiin menemään tunti ilman satulaa ja toinen tunti olikin sitten sellainen puolikas maasto ja puolikas koulutunti. Sekalaista settiä...

Ekalla tunnilla pääsin verestämään vanhoja muistoja: alla oli nimittäin vanha luottoponi Vaavi. Ihana vaavi. Mamman mussukka ja tädin opetusmestari. Voi että sentään, on siinä kyllä kertakaikkisen hieno poni.
Tehtiin kaikenlaisia hassutteluharjoituksia. Pelkällä istunnalla ratsastusta ja sen sellaista. On tuo ruuna herra sen verran "urautunut", että viis veisasi tädin painoavuista... Ääniapuja kuunteli kyllä mukavasti ja ravilta käynnille puotteli istunnalla ja äänellä, vaikka ohjat olivat vapaana kaulalla.
Vaavillahan ei enään varsinaisesti hypätä, mutta sain luvan ylittää paristi pikku esteen. Pitihän siinä vähän pelleillä ja nakata kädet sivulle ja loikkasta ilman ohjia. Taisin kiljaista, kuin teini siinä mennessä. Olipa ihanaa päästä Vaavilla loikkaamaan edes paristi. Ponihan innostui vallan vietävästi ja lopputunnin olikin melkonen menojalka päällä. Harjoiteltiin pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja avot että vaavi pinkoi menemään, kun vaan luvan antoi. Kyllä siinä kyydissä pysyi, jotenkin..

Lopputunnista leikittiin hippaa ja siinä sitten jo tuotti haasteita nuo kaarteet, kun paineltiin kunnon poniravia menemään. Vaavilla melkeen takajalat sauhusivat, kun pinkoi melkoista kyytiä! Hah, melkonen poni! Tädilläkin oli hauskaa :) ...ihan lapsetti.

Toisella tunnilla sitten kipusin, lähes vuoden tauon jälkeen, Riksen selkään. Mentiin puolisen tuntia maastossa, ja Riksula olikin ihmeissään, kun ei päässytkään vetohevosen paikalle, vaan joutui tyytymään kakkoseksi. Oli ruutia ahterissa ja laukkaakin haki. Suoritettiinkin siinä pariin otteeseen lähes paikallaan laukkaamista ja muutamia erinnäisiä sivuaskelia ja steppailuja. Olipa tamma täpinöissään.
Rikse oli todella vahva maastossa, ja hetkittäin meni kyllä ihan kilvan vedoksi. Koska meillä oli ensikertalainen mukana (meidän tallilla on uusi tätiratsastaja, ja on minun uusi naapuri :) ) emme laukanneet ollenkaan, tai siis ei ainakaan pitänyt. Hyvä niin. Passasi minulle vallan mainiosti.
Täytyy kyllä sanoa että Rikse on tädille oiva maastomopo, jos ollaan ihan vaan kaksin liikenteessä. Porukkamaastoon en taida tammalla enään lähteä...

Kentällä tehtiin sitten väistöjä käynnissä ja ravissa. Käynnissä ne menivätkin ihan kivasti mutta ravissa homma oli ihan hakusessa. Rikse oli kuin ruutitynnyri. Laukat olivat taas sitä perus Rikseä. Höökitään menemään vahvasti, mieluiten kuuntelematta ratsastajan apuja.
Mutta nyt tässä kohdassa on vuodessa tapahtunut edistystä, jonka Satukin huomasi. Minä annoin laukata. Sain ehkä aavistuksen koottua välillä muutamalla askeleella mutta en sen kummempaa. Silti me laukattiin ilman, että paniikissa olisin alkanut kiskomaan hevosta raville ja käynnille. Koitin ihan työskennellä laukassa (huonolla menestyksellä tosin) enkä pelännyt, panikoinut tai luovuttanut. Selkeä edistysakel. Laukka ei ole enään se suurin kompastuskivi! Jeee.

Ehkä vuoden päästä me osataan laukata jo nätisti... tai viiden?


maanantai 5. syyskuuta 2016

Jaksaa se täti vieläkin yrittää...

Jaaha, heipparallaa vaan.

blogi on jäänyt unholaan, mutta kirjoitellaanpa tähän nyt muutama rivi kuulumisia.
Kuten arvata saattaa, tässä ei edelleenkään olla mestareita ratsastuksen saralla, eikä loikita sujuvasti metrin ratoja, ehei... Pientä edistystä on kuitenkin tapahtunut monella eri osa-alueella.

Hyppääminen on alkanut sujumaan jo paremmin. Olen jo alkanut hahmottamaan hyppypaikkoja ja jopa säätämään hieman laukkaa, että saisi paikat osumaan. Vaihtelevalla menestyksellä tosin. Jonkin aikaa hyppäilin Kingillä mutta sitten palasin taas Sissiin ja Morttiin, niihin tuttuihin ja turvallisiin. Loppukeväästä inostuin jo koittamaan hyppyjä Ladylla ja Mertsillä. Mertsillä olisi nyt tarkoitus sitten yrittää useamminkin esteitä. Huomenna se alkaa, tämän syksyn ekat estetunnit kesätauon jälkeen. Olin nimittäin melkein kolme kuukautta pois ratsailta...

Mertsistä onkin tullut yksi tädin lempiratsuista, ja myös Vertistä. Mertsi on siis Kingin ja Ladyn varsa ja on melkein kuin Kingillä ratsastaisi, mutta aavistuksen pehmeämpi. Mutta kyllä tällä upealla pienellä hevosella liikettä löytyy, todellakin! Ja kauniskin vielä kuin mikä! Ja melkoinen viilipytty. Kisapaikoillakin kuin vanha tekijä! Ei paljoa hötkyile. Selkeesti tätiratsu ainesta, eikö?

Verttihän on sitten Mortin varsa. Perinyt kyllä isänsä Kingin korkeammat raviaskeleet, ja tämän vuoksi Vertistä en niin aluksi piitannutkaan. Pystyynkin tapasi nousta, mokoma. Mutta kun viime keväänä kiipesin nuoren tamman selkään vuoden tauon jälkeen, ei askel tuntunutkaan juuri miltään! Ihmekös tuo kun on Kinkulla Mertsillä painellut menemään pitkin vuotta. Niin sitä vaan kaikkeen tottuu! Rakastuin Verttiin ihan mahdottomasti. Koulua ollaan menty, hyppyjä pitäisi varmaan alkaa varovasti testaamaan.

Viimeisen vuoden aikana olen oppinut ratsastamaan laukkaa ihan eritavalla ja paremmin kuin ennen. Tämä on "pikkasen" ollut hyödyllistä estetunneilla. Laukassahan noin niinkun niitä esteitä yleensä pyritään hyppimään ja jos ei osaa laukata niin ei siitä oikeen mitään sitten voi kait tullakkaan?

Salitreeniä olen nyt tehnyt vähän on-off meiningillä. Aina tulee jokin vaiva, johon treenaaminen tyssää. mutta hyvää on tehnyt! Paino on pudonnut lähes kymmenen kiloa, toki siinä on suurin osuus ruokavaliolla. Kehonhallinta on ihan eri luokkaa kuin ennen. Kesätauon jälkeen sainkin Sadulta kuulla että ryhti on parantunut paljon. Eli raudan pumppaaminen ja pitkä ratsastustauko on tehnyt mitä ilmeisimmin hyvää!

Mutta hei. Mepä pidettiin toukokuussa tätileiri, josta Eve kirjoitti jutun jalustin.nettiin. Käykääpä lukasemassa, tästä, klik. Siellä tätikin on päässyt mm. Sissin kanssa kuvaan... vedetään oikeen ilmeellä.



torstai 28. tammikuuta 2016

Pientä edistystä esteillä

Kirjoitellaanpa pitkästä aikaa taas kuulumisia. 

Pakkaskelit (jotka ovat täällä jo vaihtuneen vesisateeseen) on meidän tallilla verottaneet jonkin verran ratsastajia, joten ihan niin paljon tunteja ei ole pidetty kuin normaalisti. Lähes kaikki mahdolliset tunnit olen kuitenkin ratsastanut, itsenäisillä ei ole juuri tullut käytyä.

Meillä on nyt ollut aika paljon esteloikkaa. Olenkin "parannellut" hyppykammoa putoamisen jälkeen Sissillä, ja tällä kertaa se menikin sitten ohi ihan muutamassa hyppykerrassa! Sovittiin että hyppään max 40-50 cm esteitä, että saan taas hyppyvarmuutta. No, eipä nuo korkeudet kovin kummallisia ole olleet sitä ennenkään. Max 70 cm olen tainnut ihan yksittäisenä/kaksittaisena hypätä tässä talven mittaan ponilla. Mortilla vähän korkeampaa. Tosin eilen Satu nosti vähän salaa yhtä estettä, ja hyvin me se loikattiin. Satu välillä vähän ketkuilee noiden korkeuksien kanssa, kun huomaa että homma sujuu. Tietää, että muuten hyppäisin vielä 10 vuoden päästäkin maapuomista seuraavia. Eilen taisin sanoa että kyllä mä ehkä voisin, mutta en taida tänään. Ja kas kummaa, kun hain vauhtia maneesin perältä, niin yksi este oli noussu sillä aikaa n. 15-20 cm. Heti tuli vähän voittaja olo, kun sen "korotetun" olin loikannnut.

Jotain ahaa-elämyksiäkin on taas saatu. Ponin suoristamisessa on aina ollut ongelmia ja varsinkin toiseen kierrokseen kaarteet ovat välillä sellaista kylki edellä punkemista. Välillä tuntuu että en saa asetuksen suuntaakaan vaihdettua sitten millään. Satu on miljoona kertaa huutanut että hellitä sisäohjasta, mutta neuvo on tainnut kaikua kuuroille korville tähän asti. Mutta sitten tajusin! Jään hätäpäissäni kertakaikkiaan kiskomaan siitä sisäohjasta! En ole vain tajunnut sitä. Mutta kun tajusin hellittää välillä ja pyytää asetusta uudestaan niin poni rentoutui ihan eri tavalla ja lähestymiset eivät jääneet tahtojen taisteluksi ja kilvan vedoksi! Miten minä en ole tätä aikaisemmin tajunnut!! Tämäkin lienee joku piintynyt tapa.

Nyt olen taas rohkaistunut ratsastamaan Kingillä. Koulutuntia, pienten estetuntia ja eilen jäin vahän "puolivahingossa" hyppäämään tavalliselle estetunnille. Tarkoitus oli sissiloikan jälkeen jäädä vain seuraksi ratsastelemaan vähäksi aikaa ja tehdä alun puomitehtävät. Loppujen lopuksi olinkin sitten koko estetunnin mukana. Sanoivat, että minä olin kuulemma ainut joka ei tiennyt jäävänsä tunnille. Muut arvasivat heti, että hyppään tunnin alusta loppuun :D. 

Pienten tunnilla ollaan menty Kingillä vain 20-30 cm esteitä, mutta eilen loikkasin jo "hurjat" 50 cm. Hahhah, tässähän ollaan Kinkun kanssa jo "suurissa luokissa"!! Mini kokoisilla mennään edelleen, tarkoituksena tutustua ja totutella Kingiin paremmin esteillä ja kun hyppy sujuu jänskäämättä niin sitten pystyn keskittymään siihen kaikkeen muuhunkin tekemiseen paremmin. Nämä minun estetuntien "lempilapset": Sissi, Mortti ja Kingi ovat kaikki aivan tyystiin erilaisia hypättäviä ja kaikilla on täysin erilainen askellus. Paikkoja olen alkanut jo näkemään ja eilen testasin hyppäämistä ihan reilusti kevyessä istunnassa ja homma luisti itseasiassa aika hyvin! Alastulossa meillä on vielä tekemistä. Kingillä kun on tapana heti esteen jälkeen kiihdyttää kunnolla (kunnon kilpaponi :) ) ja se tuottaa minulle vielä ongelmia. Menee monta askelta ennen kuin heppa on taas kunnolla hanskassa ja täti on löytänyt tasapainon. Mutta selkeästi parempaan suuntaan ollaan menossa. Sissin kanssa olen huomannut näkeväni hyppypaikan päivä päivältä paremmin. Nyt jo reilusti muutamia askelia ennen estettä. Helpottaa säätämistä kummasti ja näin ollen lähestyminen ei jännitä enään niin paljoa, kun ei mene ihan arpapeliksi.

Itselläni on sellainen tunne, että olen tuon hyppäämisen suhteen edistynyt melkoisesti puolen vuoden sisällä. Sukeltamiset ovat jääneet vähemmälle ja muutenkin pystyn paremmin jo keskittymään rataan, enkä vain esteen ylitykseen. Paljon joukkoon mahtuu vielä kömmähdyksiä, mutta paljon myös niitä onnistuneita hyppyjä ja ratoja, entiseen verrattuna.

Olen aloittanut nyt kunnon kuntosalitreenauksen ja täytyy sanoa että 3-4 viikossa on jo selkeästi tullut keskivartaloon parempi hallinta. Olen aina tiennyt että istun jollain tavalla toispuoleisesti satulassa, mutta en ole tunnistanut että miten. Tällä viikolla olen ainakin Kingin selässä huomannut useaan otteeseen, että paino on enemmin vasemmalla kankulla, joten oikea puoleni menee "ruttuun". Toivotaan että salitreeni parantaisi tätä vinoutta edes vähän ja toisi muutenkin tiukkuutta tuohon korsettiin! Läskin palaminen olisi plussaa ja ei habastakaan haittaa olisi!

ps. Varasin Melkkilästä tunnin estevalmennuksen parin viikon päähän. Saapa nähdä kuinka tädin käy!

Kinkku ei oikein piitannut kuvaamisesta. Korvien asento kertoo kaiken....



tiistai 12. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa maneesin pohjalla...

Tämä viikko aloitettiin estetunnilla. Kuuden vakiotunnille ei ollutkaan tulijoita, joten olin mukana vain pienten viiden tunnilla. Vaihtoehtona minulla oli Sissi tai Mortti ja koska nyt on vierähtänyt jo useampi viikko siitä kun olen viimeksi hypännyt Sissillä, päätin valita tällä kertaa ponin. Ehkä olisi pitänyt kuitenkin ottaa se Mortti...

Sissillä oli virtaskaa ja laukka pyöri mukavasti, vaikkakin meno oli vähän sellaista höökimistä. Alussa muutama harjoitushyppy ja oli taas Mortin jälkeen hyppypaikka hakusessa, mutta kyllä se siitä sitten lähti luistamaan. En saanut ponia oikein taipumaan kunnolla toiseen suuntaan ja kaarteiden ratsastus tuntui kylki edellä kaahottamiselta. Hetkittäin pidätteet kaikuivat myös kuuroille korville ja jäin välillä ihan liikaa roikkumaan suuhun ennen estettä. Heti kun sain pidätteet ajoissa läpi ja saimme "vapaammin" laukata estettä kohden, paikat löytyivät mukavammin.

Aloimme tekemään s-mallista tehtävää jossa siis este oli lyhyen sivun suuntaisesti ja hypyssä piti vaihtaa suunta. Eli siis hyvin yksinkertainen tehtävä, vain yksi este, mutta arvasin tämän tuottavan meille vaikeuksia. Ongelmaksi muodostui ponin suoristaminen esteelle ja vielä perään laukan ja suunnan muutos, ja seinäkin tulee vastaan! Aikaa oli ihan liian vähän. Tässä olisi pitänyt olla nopea ja johdonmukainen, mutta sellaiseksi paniikinomaiseksi räpellykseksi se jäi, valitettavasti....

Niinhän siinä sitten kävi, että kieltohan sieltä tuli ja melkonen äkkipyssäys se olikin! Tajusin jo pitkältä sivulta kaartaessani että nyt ei kyllä mene ihan niinkuin strömsössä. Poni kaahotti ja "reittivalinta" ei ihan onnistunut. Pidätteet eivät menneet läpi ja viipotettiin menemään vain vauhdilla eteenpäin ja ponin korvat oli melkein tädin suussa. Yritin keskittyä suoristamiseen ja valmistauduin johtamaan esteellä oikealle, joten kun hyppypaikka jäikin sitten vähän kauas, unohdin kokonaan avittaa kunnolla pohkeella ponia lähtemään hyppyyn. Sissi jäi ratkaisunsa kanssa tavallaan yksin ja viimehetkellä päätti kuitenkin yrittää ottaa yhden askeleen vielä.  No Mortillahan tässä tapauksessa oltaisin menty yli, ehkä vähän "paikaltaan" ja ei niin nätisti mutta yli oltaisiin menty. Sissipä ei sellaista epämääräisyyttä hyväksy. Jos kerran täti ei siellä selässä ole nyt ihan varma mistä ja miten loikataan niin eipä sitten loikata ollenkaan. Piste. Muks.

Sieltä sitten kiepsahdettiin melkoisella voltilla kaulan yli esteen sekaan, joka tosin oli ihan minimaalinen... Kupperskeikan tuloksena onneksi vain vähän venähtänyt pikkusormi ja jäykät niskat. Turvaliivi on kyllä pop.

Kyllä sapetti! Mielessäni ajattelin, että joudunko TAAS aloittamaan homman alusta. Se on nimittäin semmoinen juttu että kun sieltä kiepsahdetaan alas (kiellosta) niin se on lähes takuuvarmaa hyppykammoa tiedossa taas. Sujuvasti kyllä hyppelin vielä radankin samalla tunnilla mutta huomasinpa vaan että vanha jännittynyt etukeno teki taas tuloaan. 
Vaikka sinänsä en ollut juuri moksiskaan putoamisesta niin takaraivoon jää sellainen jännitys ja todennäköisesti seuraavat estetunnit menevätkin siinä, kun mietin jokaisessa lähestymisessä että hyppääkö se vai eikö... ja sehän tarkoittaa sitä, että pönötän siellä satulassa kiitoasennossa ja hyökin varmuudeksi hyvissä ajoin... ei hyvä. 
No, aika näyttää miten käy vai josko pääsisin tällä kertaa tuosta jännitystilasta yli nopeammin.

Tänään on sitten tiedossa kouluvääntöä ja pitkästä aikaa menen tunnille Riksellä. Katotaanpa miten polle pysyy hanskassa... heip.


torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset hyppelöt

Heippatirallaa, pitkästä aikaa!

Ratsastukset ovat jatkuneet normaaliin tapaan, vaikka postauksia ei ole tullutkaan. Sain pitkästä aikaa videon pätkää estetunnista ja tartuin itseäni niskasta ja aloin kirjoittamaan. Kiitosta Jennille kuvaamisesta.

Esteitä ollaan hypelty ja aika paljon olen hyppytunteja mennyt Sissillä. Hyppelöt ovat sujuneet ihan ok. Tuon suoristamisen kanssa tuppaa edelleen olemaan vaan ongelmia ja se taas vaikuttaa teiden ratsastamiseen ja etenkin keskelle estettä osumiseen. Korkeuksissa ollaan pysytty mukavuusalueella n.50-60 cm. Ihan muutama yksittäinen 70 cm ollaan ylitetty. 

Koulutunnit olen mennyt pääsääntöisesti Ladylla. Koulupuolessa ei mitään suuria mullistuksia ole tapahtunut. Vähän rohkeammin olen oppinut Ladya taivuttelemaan jo alkulämmittelyssä. Jotenkin olen tässä asiassa "säälinyt" hevosta liikaa ja tohtinut pyytää kunnon taipumista vasta lopputunnista. Luulen, että tästä eteenpäin saan enemmin tunneistakin irti.

Leiskan kanssahan meillä on myös ollut ongelmia karsinassa. Täti arkajalka arastelee tammaa kuntoon laittaessa ja Lady kyllä osaa käyttää sitä häikäilemättömästi hyväksi! Alkaa nostelemaan takajalkojaan siihen tyyliin että "menetkös siitä, mulla on täällä tällaset kivat takakaviot, jos satut muistamaan!". No tästä on nyt aika hyvin päästy jo yli. Kyllähän Lady vieläkin yrittää, mutta nyt käyn jo ihan näppärästi kaikki kaviotkin läpi ilman apuja. Suitsien laitossa tamma koittaa myös kaikki temput mutta siitäkin jo selvitään. Täytyy kyllä sanoa, että enpä olisi pari kuukautta sitten uskonut Ladyn takakavioita nostelevani. Tammahan lähinnä testailee, ei sen kummempaa. 

Nyt viimeviikkoina olen hypännyt muutaman tunnin Mortilla. Mortsalla on mukavasti virtaskaa ja tämän myötä laukankin saa helpommin ponnekkaammaksi. Tämä taas auttaa hyppypaikkojen löytymiseen. Sissin jälkeenhän minulla on mortin kanssa ollut ongelmana nimenomaan sen paikan löytäminen. Toisaalta mortilla on helpompi ratsastaa tiet ja osua keskelle estettä. Mortti on nyt välillä ollut kovinkin täpinöissään ja peräkin on hetkittäin ollut vähän kepeämpi. Erinäisiä muuveja on esitelty...

Suurin riemuvoitto on se, että ahteri alkaa VIHDOIN JA VIIMEIN pysymään melko hyvin siellä penkissä. Enään ei juurikaan tule hyökkäiltyä ennen estettä ja liioiteltua hyppyä. Laukkapuomitkin alkaa sujumaan jo paljon paremmin. Toki vieläkin vanhat tavat putkahtelevat esiin mutta pikkuhiljaa homma on alkanut menemään parempaan suuntaan. Vieläkään en kannattele ylävartaloani riittävästi ja lantiokin kaipaisi enemmin joustoa. Mutta omasta mielestäni kehitystä on kuitenkin tapahtunut hyppäämisen suhteen.

Mutta on sitä sitten treenattukin!

Jouluna heppasetkin saivat lahjan:




Tämän vuoden ratsastukset ovat sitten pulkassa. Ensivuonna jatketaan, samalla kaavalla. Toivottavasti kuitenkin kehittyen! Hyvää uutta vuotta kaikille!



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ku ei tää mee...

Estehyppelöä

Viikko alkoi taas sissiloikalla. Tai oikeastaan mentiin ensin koulua ja jatkettiin vielä estetunnilla. Tällä kertaa meidän hyppelöt eivät menneet ihan niin sutjakasti ja kerran tasapaino heittikin pahasti, kun hyppy lähti vähän kaukaa. Tai oikeastaan jäin arvuuttelemaan paikkaa ja poni jäi ratkaisun kanssa yksin. Alastulon jälkeen maneesin seinä lähestyi uhkaavasti ja Sissi oli sitä mieltä, että tästä kurvataan vasemmalle, kun minä taas olin menossa oikealle, roikkuen epämääräisesti kyydissä. No oikealle me loppujen lopuksi kuitenkin kaarrettiin ja selässäkin pysyin, vaikka vähän siinä oli tekemistä... Sillä radalla ei sitten enää askeleet osuneetkaan yhdellekkään esteelle kunnolla.

Täytyy kyllä sanoa, että onneksi ollaan saatu nyt paljon varmoja hyppyjä tätä ennen alle. Vaikka niin hullulta se kuullostaakin, tällainen pikku horjahdus olisi saattanut aiheuttaa tätiratsastajalle paljon epävarmuutta, jos olisi sattunut sillä ensimmäisellä hyppykerralla, sissitauon jälkeen. Se on todellakin noin pienestä kiinni. Näitä nyt sattuu tämän tästä ja oikeasti ei siinä edes ollut mitään ihmeellistä, mutta kun sitä varmuutta ei ole ollut viimeaikoina oikeastaan yhtään (lue: juuri koskaan) niin tällainen pikku lipsahdus olisi jo horjuttanut sitä vähääkin. Nyt tämä meni kuitenkin sellaisen "normaalin säheltämisen" piikkiin. Hypättiin vielä sama rata toiseen kertaan, jopa muutamalla aavistuksen korotetullakin esteellä ja sehän meni jo paljon paremmin, oikeastaan jopa ihan kelvollisesti. Tuo "harha-askel" ei jäänyt kummittelemaan mieleeni yhtään!

Nyt kun olen jotenkin päässyt taas hommaan paremmin käsiksi, olen vähän pystynyt miettimään tekemisiäni radalla ja esteillä yleensäkin. Edelleen se eteen ratsastus on vähän niin ja näin ja varsinkin kaarteessa tasaisen ja ponnekkaan laukan ylläpitäminen tuottaa hankaluuksia. Pohkeiden käytössä on varmasti petraamista, mutta luulen, että sähellän myös tuntuman kanssa. Päätin nyt tarkkailla sitä erityisesti seuraavalla hyppykerralla, joka on muuten jo huomenna! Kirjataanpa sitten havainnot ylös, jos tulee ahaa-elämyksiä.

Eilinen estetunti oli taas pitkästä aikaa Nitan pitämä, ja koska hän tuntee entisen poninsa tietysti kuin omat taskut, niin saan aina hyviä täsmäohjeita. Siitä sissin punkemisesta ja suoristamisen vaikeudesta olikin sitten juttua. Ei kuulemma ole ihan pelkästään tätiratsastajassa "vika" vaan Sissi on kuulemma ollut aina vähän sellainen... Ponin suoristaminen saattaa olla välillä hyvinkin haasteellista ja Nita kertoi itsekin hiponeen niitä estetolppia välillä kisoissa... Toisaalta oma vinouteni kyllä varmasti vielä pahentaa asiaa, se on selvä.

Kerrottakoon että laukkasin muuten useammankin maapuomin omasta mielestäni jo melko hyvin, ainakin verrattuna aikaisempaan. En lähtenyt hyppäämään puomia, vaan monta kertaa onnistuin laukkailemaan luontevasti vain yli! Hyvä minä! Kait sitä tämän verran kehtaa hehkuttaa...


Ja sitten siihen perusnegatiiviseen...

Tänään olikin sitten koulutunti Ladylla. Voin kertoa että oli paskin tunti evö!
Lady oli jotenkin tosi jäykkä ja nahkea. En vain saanut verryteltyä hevosta kunnolla. Teki oikeasti mieli huutaa se maailman typerin lausahdus: "ei tää mee!!!" . No kyllähän minä tiedän, että menee se, mutta en ilmeisesti osaa/uskalla/raaski pyytää riittävästi heti alkutunnista, vaan lämmittelen lihaksia liian varovasti ja alan liian myöhään vaatimaan enemmin. Siinä sitten huomaa että tunti onkin jo mennyt, kun heppa alkaisi oikeasti kulkemaan.

Meidän tekemisestä ei tosiaan tullut sitten yhtään mitään. Laukatkin oli vain surkeeta kaahottamista joka ei pyörinyt eikä oikeastaan pysynyt edes yllä. En päässyt oikein mukautumaan liikeeseenkään ja rattikin oli suoraan sanottuna välillä hukassa. Koko oma ratsastukseni oli ihan käsittämättömän epämääräistä.

Tehtiin loppupuolella vähän lisää ravityöskentelyä ja keskityin taivuttelemaan hevosta kunnolla. Sittenhän ne laukatkin alkoivat tuntua jo paremmilta ja oikeastaan, kun siirryttiin loppuraveille niin minä ja Leiska oltaisiin oltu valmiita aloittamaan koulutunti.... No sellaistahan se välillä on. 
Ehkä huomenna parempi?


Tehtävänanto: rapsuta ja höpise!

Pääsinpä vielä seuraamaan eläinlääkärin touhujakin ja toimimaan virallisena rapsuttajana Sakkelle, joka polonen oli telonut jalkansa. Toisessa takajalassa oli siis haava joka vaati eläinlääkärin hoitoa. Sakke on eläinlääkärin mielestä herkkis. Kahdesti antoi rauhoitavaa eikä haavaa tahdottu saada ommeltua sittenkään, kun kontti ei vaan pysynyt paikallaan. Satu piti jalkaa, lääkäri piti jalkaa ja minä krupsutin ja krapsutin ja höpisin mukavia minkä kerkesin. No eläinlääkäri sai kun saikin tikin tai pari laitettua. Haava ei ollut pahassa paikassa ja luultavasti paranee melko helposti vaikka olikin sen sorttinen, että sitä ei voitu tikata kunnolla umpeen.




Moi, mä oon Sakke, ja nää on mun sieraimet. 


Alkaisko fitnesstädiksi?

Olen alkanut tässä yrittänyt kohottaa kuntoa ja vahvistamaan lihaksia. Salilla on puurrettu nyt muutamaan kertaan ja juoksulenkilläkin kävin. Jos vaikka jenkkakahvatkin siinä samalla pienenisivät. Polvien kipuilut välillä vähän rajoittaa, mutta selkeästi nekin kestävät jo paremmin. En oikeastaan ole koskaan perustanut punttiksesta (ehkä minulla tosiaan on se asennevamma!) mutta saattaa olla että pääsen hommaan vielä kiinni. Ekalla kerralla tein vaan sarjat nopsaan pois alta, vähän sinne päin mutta nyt pari kertaa olenkin oikein keskittynyt ja tehnyt liikeet ajatuksella ja huolellisesti. Jotenkin homma tuntuikin sitten mielekkäämmältä. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ensiviikolla saatta olla ihan eri laulu... Kävelylenkeistä en niin piittaa mutta juokseminen on mielekkäämpää. Kestävyyskuntoa ei vain minulla oikein vielä ole ja voi jestas että siitä tulikin jalat kipeäksi. Sinnillä taidan kuitenkin mennä taas huomenna, jompaa kumpaa. Juoksua tai punttia. Tai ehkä löhöän sohvalla. Sekin on yksi vaihtoehto... Ainakin paikkoja särkee nyt niin pirusti!


Jalustin.net!!!

Vielä muistutan, että käykäähän vilkaisemassa uutta blogiportaalia, jalustin.net!  Ja sinnehän saa siis kaikki lisätä hevosbloginsa. Mukaan mahtuu niin pienet, kuin isotkin blogit! Ihan mahtavaa minusta ja vaikka "palstalla jota kukaan ei tietenkään lue", höpistään mitä höpistään, niin kyllä tähän maahan mahtuu useampi hevosblogiportaali, eikö vaan? Minusta ainakin.