maanantai 20. marraskuuta 2023

Huijari käyttää kuvaani facessa!

Eli netissä huijaa henkilö, ainakin fb kirpputoreilla, käyttäen profiilissaan tätä vanhaa kuvaani. 
Kuva on siis tämä joka on otettu minusta ja Sissistä Perniön Ponitallilla. Itse en tätä kuvaa käytä somessa profiilikuvanani, joten olkaapa tarkkoja jos tulee vastaan.
Kyseinen profiili on ilmiannettu sekä facebookille, että nettipoliisille.

maanantai 8. helmikuuta 2021

Pari sanaa eestin polleista

Tallillammehan ei ole koskaan ollut näitä eestinpolleja ja kevään "setissä" niitä saapuikin sitten kolme. Tellen lisäksi eestiläisiä on Viida ja Hector

Viidan oikea nimi on, uskokaa tai älkää, Vöö Vau. Koitimme selvittää mitä tuo tarkoittaa. Vöö tarkoittaa vyötä ja Vau ilmeisesti riikinkukkoa?? Että ei nimessä mitään järkeä ole. Edes virolaissyntyinen tuttavani ei osannut selittää sitä. No mutta hauska nimi silti. Lempinimi Viida taisi olla ponilla jo tullessaan, eli tällä kertaa emme "sörkkineet" kutsumanimiä.

Eestinhevoset osoittautuivat heti vallan mukaviksi tapauksiksi. Lunkeja kavereita, jotka ei turhia hötkyile. Luotettavia hoitaa ja aloittelijatkin uskaltaa mennä selkään. Ponit ovat kohtuullisen vankkarakenteisia ja terveitä. Yhdelläkään eestiläisellä ei ole tainnut ilmaantua minkäänlaisia vaivoja tässä vajaan vuoden aikana. Joku taisi saapua ilman kenkiäkin, mutta kengitys ei ole tuottanut mitään ongelmia. Kertakaikkisen onnistuneita ostoksia ja mainioita otuksia.

Mutta, 

ja ainahan asioissa on se MUTTA...

Selkeästi jokaisessa eestinhevosessa asuu myös pienen pieni jääräpäinen shetlanninponi. Eli aina pitää vähän testailla, olla ehkä vähän hassu ja toimia oman pään mukaan. Tunnin alussa pitää katsoa, että vaatikohan tuo ratsastaja nyt oikeasti minulta jotain. Varsinkin Telle osaa esittää, että en minä mitään osaa, kun olen vaan tällainen pullaponi... 

Hah! Katin kontit! 

Jos Tellen selkään kiipeää aloittelija, niin tamma saattaa hyvinkin juurruttaa kaviot maneesin pohjaan. Ainakin ennemmin tai myöhemmin ja viimeistään silloin, kun pitäisi mennä possujonossa etummaisena. Mutta annas olla, kun vähän osaavampi ratsastaja kiipeää selkään, niin Tellestähän kuoriutuu ihan kunnollinen dressageponi. Mennään niin peräänannossa, niin peräänannossa ja kaula nätisti kaarella, että ei kaikki osaakkaan! Pientä neuvottelua on yleensä ekassa laukannostossa, mutta senkin yli päästään, kun on määrätietoinen kuski. Ja niin pistelee kuulkaa Tellekin ihan oikein mallikelpoista settiä. Ekan kerran kun tämän näin, meinasi leuka loksahtaa. Siihen asti oli esitelty vain jääräpäisyyttä. Poni kyllä selvästi ja kaikkien yllätykseksi osaa jos ratsastaja osaa pyytää! Alussa vaan feikkasi, mokoma. Kertakaikkisen mainio tapaus. Hassu poni.

Itsehän en ponia osannut juurikaan ratsastaa, en ainakaan heti kevään toisella ratsastuskerrallani ja nämä ponit joilla on ns. "pilkettä silmäkulmassa" eivät ole ollenkaan minun juttuni. Telle on silti tällä hetkellä yksi suosituimmista ratsuista tunneilla. Aloittelijat ei hänestä niin innostu, sattuneesta syystä.

Telle on käynyt nyt myös muutamissa pikkukisoissa, sekä talliltamme, että edellisellä omistajalla. Luonnollisesti sieltä kuoriutui myös hyvä hyppyponi. Pääsin seuraamaan tässä alku syksystä kisoja. Jo alkulämmittelyssä poni juurrutti taas kaviot kentän pohjaan. Telle suostui liikkumaan vain ja ainoastaan, jos tuttu tarhakaveri kulki edellä, tai ainakin lähellä. Mitähän tästäkin tulee... Pientä kisayleisöä nauratti valtavasti ja kellään ei varmasti ollut suuria odotuksia suorituksen suhteen. 

Sittenpä soi pilli ja Telle paineli radalla menemään kuin konkari konsanaan ja vei luokkansa voiton, osaavan ratsastajan johdolla. Noin!

Siitäs saitte! Hah!

Tosin kunniakierros palkintojen jaon jälkeen tuotti pieniä hankaluuksia, kun parin ekan laukka-askeleen jälkeen Telle hoksasi jälleen olevansa taas jonon etummaisena, ja teki jo niin tutuksi tulleen täyspysähdyksen. 

- MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU, MIKS MÄ OON EKA? 

- Luokkavoiton huonoja puolia, sori Telle... 

Onneksi kakkossijalla ollut ratsukko läksi jonon eteen ja kunniakierros saatiin kuitenkin suoritettua loppuun, tosin väärässä järjestyksessä.

Yleisöä taas vähän nauratti.

Hector ja Viida ovat vielä nuorempia ja eivät yllä vielä mihinkään mestarisuorituksiin: Hectorista on kuitenkin kuoriutumassa hyvä ja rohkea esteponi. Ruunaherra on myös ennakkoluuloton ja ihan hirvittävän utelias! Kesälaitumella ja tarhassa on ensimmäisenä aidan vierustalla kerjäämässä rapsutuksia, jos siihen joku vähänkin pysähtyy. Hector huokuu hyväntuulisuutta ja näyttää siltä, että hymyilee aina. Jotenkin minulle tulee vähän Pallero poni mieleen. Pallerohan on nykyään viettämässä eläkepäiviään yksityisomistuksessa, jossa hemmottelun määrällä ei taida olla rajaa. Hector on myös hyvin leikkisä. Tarhassa on lojunut leikkipallo, varmaan vuosikausia. Ensitöikseen Hector päätti päästää pallon päiviltä. Kyytiä saa riimunnarut, raipat ja mitkä tahansa rievut, joita nyt jostain kumman syystä on saanut haalittua... no, jostain. Lempeä jättiläinen, Manu, on Hectorin paras leikkikaveri. BFF ja silleen.

Vesi on selkeästi näiden eestiläisten elementti. Tallin pihapiiriinhän kaivettiin keväällä hevosille kahluulampi ja nämä yksilöt painelevat veteen ennakkoluulottomasti. Lieneekö osa ainakin niitä "saaren" kasvatteja? Luultavasti.

Viida on jäänyt minulle vielä vähän vieraammaksi. Pitääkin tutustua tammaan joskus paremmin. Ehkä kiipeän oikein ratsaille. Nyt ei tarkene.. Liikaa pakkasta. Hrrrr....

T. Marika


Hector



lauantai 6. helmikuuta 2021

Keväällä hevosia tuli ovista ja ikkunoista!


Aloitetaanpa keväästä 2020, jolloin heppakärpänen taas pikkuhiljaa, hyvin vaivihkaa ja vienosti puraisi. Tallilla tapahtui suuria muutoksia ja kevään mittaan hankittiin yhteensä 9 uutta hevosta ja ponia, lähes kertarysäyksellä! Tämä kaikki juuri ennen, kuin korona valtasi maailman.

Olemme siis tallin pitäjän Sadun kanssa ystävystyneet vuosien varrella, ja naapureitakin, joten olemme tekemisissä muulloinkin kuin ratsastustuntien yhteydessä. Vaikka puhun aina tallistamme, jokainen ymmärtänee, että en omista kyseisestä paikasta edes nurkkalautaa, vaan olen ihan puhtaasti ratsastuskouluoppilas, sekä ystävä. 

Olin siis tallilla auttelemassa vapaa-ajallani ja siinä sitten tietysti tuli seurailtua välillä tuntejakin. Sehän on selvä, että itsellenikin iski hinku päästä taas ratsaille Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! Menin muistaakseni Sissillä. Ilmeisesti pysyin selässä, koska sen ihmeempiä muistikuvia tunnista ei ole.

Seuraavaksi halusin koittaa uusia tulokkaita ja ratsuksi valikoitui eestinhevostamma Tellu. Tellu, Telle eli oikealta nimeltään Repro ostettiin, uskokaa tai älkää, videoiden perusteella ja näkemättä huutokaupasta! Kuulostaa uhkarohkealta ja hullulta mutta vaihtoehdot olivat silloin vähissä ja aikataulu tiukka. Samalla kyydillä talliin tuli lempeä jättiläinen Manu ja kaikkien sydämet valloittanut pieni Martta poni.

Tellu ei tietenkään ollut alun alkaen Tellu. Olimme tosiaan etsineet ratsastuskoululle sopivia hevosia todella niukalla aikataululla netistä ja sieltä bongasimme huutokaupasta Manun ja Repron, jotka vaikuttivat videoiden perusteella sopivilta. Emme kuitenkaan muistaneet koskaan keskusteluissa Repron nimeä ja koska Manu oli Manu niin Repro vääntyi Manun kaveriksi Telleksi. Luonnollisesti Mauno ja Tellervo Koiviston mukaan. Sen koommin Repro nimeä ei ole käytetty. Eihän sitä kukaan edes koskaan muistanut. 

Kun kuljetusauto kaarsi iltamyöhään, pilkkopimeällä ja vesisateessa pihaan, Satu muisti mainita, että ainiin, hän osti muuten samaan syssyyn sieltä tallilta vielä yhden pikkuponin, että kolme on nyt sitten tulossa. Olipa se jännää aikaa! Tuntui että uusia hevosia tuli ovista ja ikkunoista! Myöhemmin tallin jengiin liittyivät vielä Viida, Hector, Amira, Fanta, Sandra ja Vili.

Kun sitten Manu ja Telle saapuivat, niin Satu kuitenkin unohti että Telle on Telle, ja kirjoitti karsinan oveen tussilla lapun Tellu. Vaikka kuinka yritin sinnikkäästi korjata, niin Telluksihan tuo sitten jäi. Omassa suussani tuo Telle nimi kuitenkin tuntuu edelleen pysyvän tiukasti. Ihana Martta poni on oikeasti Marina mutta joku keksi nimen Martta, ja sekin jäi heti luontevasti käyttöön.

Nämä kaikki kolme ovat osoittautuneet vallan mainioiksi tuntihevosiksi ja -poneiksi ja onnistuneiksi ostoksiksi.

Tuurilla ne laivatkin seilaavat.

Kuulemma.

Marika

tiistai 5. tammikuuta 2021

Takaisin satulaan!

Tällainen perinteinen blogin kirjoittaminen on jo auttamattomasti vanhanaikaista. Nykyäänhän pitäisi olla vlogeja, podcasteja ja mitänäitänyton... videopäiväkirjoja ja storyja instassa jne. Koska en ole näissä hevosasioissa(kaan) kovin trendikäs, taidan jatkaa kuitenkin toistaiseksi tässä perinteisen kirjoitetun tekstin muodossa, sikäli mikäli joku näitä vielä jaksaa lukea.

Eli täti on siis palannut takaisin satulaan, vuosien tauon jälkeen. Otsikosta saatoittekin päätellä... Teinkin tuonne "kuinka minusta tuli tätiratsastaja" -osioon lyhyen jatko-osan. Sinne pääsee tästä "klik".

Olen siis syksyn mittaan käynyt taas tunneilla, noin kerran viikossa. Tietysti vanhalla tutulla tallilla. Täytyy kyllä sanoa, että ei se ole ihan niin kuin polkupyörällä ajo. Ei ainakaan tuo lihasmuisti ja kehon hallinta. Ne ns. normaaleilla askeleilla tallustavat hevoset tuntuvatkin nyt siltä kuin perunasäkki yrittäisi pysyä kengurun selässä. Ja harjoitusravi!?  Sou lääst season. Kuka sitä tarvitsee kun koulukisoissakin saa jo kevennellä.  Niin ja hei, ratsastettiinko me joskus jopa ilman satulaa?? En usko... Estehyppelöistä puhumattakaan.

Jonkin verran olen havainnut että ne tutummat hevosetkin ovat muuttuneet tässä vuosien varrella. Nuoret, ja siis edelleen puhun varsoista vaikka ovat jo 10 vuotiaita, ovat jo osa kouliintuneet ratsastuskouluhevosina, osa on aikuistunut mutta osa on samanlaisia kuin ennenkin. Vertti, joka on osoittautunut edelleen lemppariksi, on onneksi melko lailla samanlainen kuin aikaisemminkin. Ihana ADHD Panda ei taas kestänyt aikanaan esimerkiksi sitä jos ratsastaja riisui takkinsa selästä käsin. Sai ihan mahdottomat kilarit ja paineli kunnon kiitoa pitkin maneesia. Nykyjään tamma ei ole moisesta moksiskaan, eikä muutenkaan hötkyile. Mertsillä en osannut enää ratsastaa yhtään. Korkeat askeleet olivat yksinkertaisesti liikaa ja olihan tuo homma muutenkin ihan hakusissa. Niin paljon kun tällä pienellä ruunalla tuli aikanaan ratsastettua!

Lady on nyt yllätyksekseni muodostunut myös yhdeksi lempiratsuksi ja karsinassakin yhteistyö on sujunut ihan vallan mainiosti. Tammapäiviä ei ole esiintynyt nyt oikeastaan ollenkaan. Lady on ollut karsinassa jopa pelottavan herttainen. Pitänee koputtaa puuta. Seuraavalla kerralla on todennäköisesti karsinan oven takana tarjolla takakenkää.

Jätetäänpä tämä postaus tällä kertaa tähän, ja kirjoitellaan tarkempaa analyysia sitten seuraavissa.

Palataan, 

t. Marika


uljas Vertti 


torstai 22. syyskuuta 2016

Kevyttä istuntaa ja myötäystä. Kasikymppiin vai puomiluokkaan?

No okei, ei vielä sentään kepparikauppaan tarvii lähteä, vaikka sellaisen jo työpaikkani hevostarvike osastolta valmiiksi katsoinkin, kun sattui yksi olemaan jäljellä..

Sissin kanssa siis loikkatunnilla. Teemana oli kevyt istunta ja myötääminen. Alussa mentiin ihan käynnillä ja ravilla puomeja, jossa harjoiteltiin kevyttä istuntaa. Se on kuulkaa ihan pirun vaikeaa, etenkin käynnissä! Ja ravissakin meinasi keikahtaa minne sattuu. No, sen verran puolustukselle annetaan puheenvuoro, että Sissin satula ei sovi minulle yhtään. Ei niin kertakaikkiaan! Joskus koitettiin muutaman tunnin ihan perus Wintecciä, tädin ahterille sopiva, mutta ei ponille. Eli takaisin siihen ponin omaan satulaan.

Parin harjoitushypyn jälkeen pompittiin sitten jumppasarjaa, jossa oikein keskityttiin siihen kevyeen istuntaan ja tarkkailtiin, että ei oteta ohjista tukea. On muuten aivan kamalaa, kun sitä oikein alkaa miettimällä miettimään. Meinas mennä ihan plörinäksi.

Tämän jälkeen hypättiin yksittäistä estettä, jossa taas lähestyminen esteistunnassa, kunnon myötäyksellä yli. Vietiin homma vielä astetta pidemmälle. Ohjat solmuun ja esteellä kädet irti ohjista ja myötäys ilman ohjia. Ihan mielettömän vaikeaa! Vaistomaisesti kädet lähti nousemaan sivulle. Vähän samalla tavalla kun joskus loikitaan ilman satulaa tunnilla ja levitetään kädet sivulle. Mutta koitappa tehdä kunnon myötäysliike eteen, niin että ohjia ei ole, vaan kuvittelet niiden olevan kädessä. Helpommin sanottu kuin tehty!! Sissi innostui ihan vietävästi kun sai "puolivillinä" painella menemään :D

Sitten oli vuorossa okseri jonka leveyttä (vai onko se pituutta?) kasvatettiin, joten hypystä tuli siis pitkä. Oli kuulkaa ihan 70 cm korkeakin. Oijoi. Tässähähän mennään jo suurissa luokissa :D. No, blogia seuranneet tietää, minkälaista kammoa tässä on podettu moneen otteeseen, kun on lähetty soitellen sotaan ja liian korkeita loikkimaan.
Vähän siinä pohje tuppasi lentämään taakse alastulossa ja paristi jäin tuijottamaan alas puomeja. mutta kaikenkaikkiaan tunnista jäi hyvä fiilis. Ei nimittäin pelottanut. Ei oikeastaan sitten yhtään!

Lopussa tultiin vielä kaarevalla tiellä pysty ja perään se pitkä okseri. Jostain kumman syystä aloin lyhentämään laukkaa ja yritin kummallekin mahduttaa vielä yhden askeleen, mutta Sissi ratkaisi asian hyppäämällä askelta aikaisemmin molemmat ja ihan oikeasta kohtaa poni loikkasikin. Jos itse olisin näihin päässyt kunnolla mukaan, niin olisi tullut oikein sutjakkaat hypyt. Jotenkin itse olisin taas vaan ohjannut ponin ihan juureen. Pah! Jännä tapa mulle on nyt tullut, ja huono sellainen. Alan ihan turhanpäiten nyppimään ennen estettä. Muka säätämään... katinkontit! Kunnon hyvää laukkaa eteenpäin, niin siitä on sitten varaa vaikka tarvittaessa sitten lyhentää. Eikä nyppiä ja häiritä hevosta siinä juuri ennen estettä. Pitääkin oikein keskittyä tähän seuraavalla sissi tunnilla.

Sissi tuntuu nyt muutenkin hyppäävän mukavan varmasti ja epärömättä. Ei yhtään sellainen fiilis että tulisi kielto. Tärkeää tämän ponin kanssa on se, että käsi pysyy hiljaa ennen estettä. Ajatuksen kanssa painan kättä melkein harjaan lähestymisessä, vieläkin...

Alkutunnista oli fiilis että poni ei kertakaikkiaan liiku. Laukka oli nihkeää ja tuntui että joka ikisen askeleen sai ratsastamalla ratsastaa, ja siltikin oli käsijarru päällä. Mutta poni heräsi eloon heti muutaman loikan jälkeen ja loppujen lopuksi oli mukavasti vetoa päällä.



Mutta arvatkaapas mitä!
Meilläpä on tallikisat viikon päästä lauantaina! Ilmoitin itseni Sissin kanssa jälleen 60 luokkaan ja (apua apua) Mortin kanssa 80 luokkaan! Onneksi pääsen Mortilla maanantaina hyppäämään ja katotaan miten ne kasikympit menee.. saattaapi olla että pudotetaan sinne kuuteenkymppiin.

Kevään tallikisoista ei tullut kirjoitettua mitään, mutta kerrottakoon että sissillä hyppäsin silloinkin 60 cm. Perusrata oli ihan ok, mutta uusinnassa sitten homma kaatui liikaan yrittämiseen ja kaksi kieltoa siellä tuli.

Mortin kanssa mentiin 75 luokka. Lähdin radalle asenteella, että ihan niinkuin tunnilla menisin. Avot! Meillä meni ihan hyvin. Joku kaarre siellä tuli väärässä laukassa, mutta kun oli loiva niin annoin mennä. Uusinnassa en lähtenyt pahemmin hanuttamaan, ja vähän sitten jälkeen sapettikin, koska jäin sijoituksesta alle puoli sekuntia. Oisiko sittenkin pitänyt yrittää vähän?

No, saapa nähä onko minusta sitä kasikymppiä hyppäämään, mutta jotenkin ei luonne antaisi periksi mennä 60 luokkaan Mortilla. No maanantaina testataan. Jos tuntuu hankalalta niin mennään sitte vaikka Mertsillä puomiluokkaan. Siellä on avustaja sallittu ;)

ps. Tämän viikon 4 tunnin ratsastuksen jälkeen voin kertoa, että kyllä, istuinluut ovat löytyneet. Saattaisin väittää, että berberi on mustelmilla. En tohdi tarkistaa...



Sissiloikka kevään tätileiriltä.
Ilme kertonee kaiken....

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ostaisinko kepparin?

Tiistaina oli vihdoin odotettu estetunti. Eka varsinainen hyppytunti ratsastustauon jälkeen. Jostain syystä päädyin tälle tunnille Ladylla, vaikka tarkoitus oli aloittaa tutulla ja turvallisella Mortilla tai Sissillä. Viime viikollahan käännyin jo tallin ovella kannoilla, kun listassa luki Lady/Mertsi. Se oli viimeviikolla se...
Tunnilla oli mukana tallin kaikki kolme shettistä ja täti tallin isoimmalla hevosella! Se vaan passasi. Vaikeuksia tuotti shettiskorkeudetkin.. Oikeastaan maapuomitkin :D

Lady oli jo yhden tunnin mennyt ja heti huomasin, että pollella oli kiinnostus viisisataa koko hommaa kohtaan. Aavistuksen nihkeää oli meno. Mitähän tästäkin tulee, ajattelin... Estekorkeus oli meillä koko tunnin sarjassa maahankaivetut. Olisiko ollut 40 cm :D. Hurjaaa. Mutta yhtään enempää en kaivannut. Ei nimittäin kulkenut silläkään.
Ekat harjoitushypyt ei osuneet yhtään. Ei mulla ollut minkäänlaista käryä mistä loikataan, joten otin varman päälle ja hyökin n. seitsemää meriä ennen surinpiirtein Leiskan kaulalle, että josko se jo vaikka päättää loikata... Hahhah. Oishan sitä tietysti voinut vaikka ratsastaa, vai mitä meinaatte? Käsi vispasi, jalat viuhtoi, persaus ei pysynyt penkissä...ja mitähän vielä. Pelottikin niin vietävästi, että kädet tärräs.

Kauhukseni alettiin hyppäämään 8 esteen rataa. Hyvän tähden. Jos yhdelle ei osu, niin mitä tästä tulee! No ei mitään. se on selvä se. Oli kyllä niin pyllystä koko touhu allekirjoittaneella, että oikeen hävetti! Välillä raville ja hyvä että osuttiin edes esteeseen. Viimesellä oli liki ettei menty päin tolppaa. Täti oli kuin lännenratsastaja selässä ja kirosikin kiukuspäissään kuin arabi! Sekin hävetti.

Viimesenä hypättiin kaksi estettä kaarevalla tiellä ja ne oli tunnin ainoat onnistuneet hypyt. Hammasta purren yritin rentoutua ja vain odottaa, odottaa, odottaa, ahteri penkissä. No se onnistuikin sitten, kun näin selkeästi hyppypaikan. Mukavan sujuvat loikat.

Jos jotain muuta positiivista tunnista nyt väkisin yrittää keksiä, ettei vallan mollaamiseksi mene, niin ratsastin radan kerralla läpi. Räpiköiden, mutta kuitenkin. Ei voltteja, ei ohi ajamista, ei luovutusta.

Päätin, että jos keskiviikon hyppelöt eivät suju tutulla ponilla, Sissillä, hankin keppihevosen
...tai ryhdyn puskaratsastajaksi.

Siitäpä sitten seuraavassa postauksessa.

Moro.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Vauhtiponi ja ruutitynnyri

Nonni. Koitetaanpa rustata taas pari riviä, vaikka mitään ihmeellistä kerrottavaa ei olekaan...

Maanataina paineltiin menemään tunti ilman satulaa ja toinen tunti olikin sitten sellainen puolikas maasto ja puolikas koulutunti. Sekalaista settiä...

Ekalla tunnilla pääsin verestämään vanhoja muistoja: alla oli nimittäin vanha luottoponi Vaavi. Ihana vaavi. Mamman mussukka ja tädin opetusmestari. Voi että sentään, on siinä kyllä kertakaikkisen hieno poni.
Tehtiin kaikenlaisia hassutteluharjoituksia. Pelkällä istunnalla ratsastusta ja sen sellaista. On tuo ruuna herra sen verran "urautunut", että viis veisasi tädin painoavuista... Ääniapuja kuunteli kyllä mukavasti ja ravilta käynnille puotteli istunnalla ja äänellä, vaikka ohjat olivat vapaana kaulalla.
Vaavillahan ei enään varsinaisesti hypätä, mutta sain luvan ylittää paristi pikku esteen. Pitihän siinä vähän pelleillä ja nakata kädet sivulle ja loikkasta ilman ohjia. Taisin kiljaista, kuin teini siinä mennessä. Olipa ihanaa päästä Vaavilla loikkaamaan edes paristi. Ponihan innostui vallan vietävästi ja lopputunnin olikin melkonen menojalka päällä. Harjoiteltiin pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja avot että vaavi pinkoi menemään, kun vaan luvan antoi. Kyllä siinä kyydissä pysyi, jotenkin..

Lopputunnista leikittiin hippaa ja siinä sitten jo tuotti haasteita nuo kaarteet, kun paineltiin kunnon poniravia menemään. Vaavilla melkeen takajalat sauhusivat, kun pinkoi melkoista kyytiä! Hah, melkonen poni! Tädilläkin oli hauskaa :) ...ihan lapsetti.

Toisella tunnilla sitten kipusin, lähes vuoden tauon jälkeen, Riksen selkään. Mentiin puolisen tuntia maastossa, ja Riksula olikin ihmeissään, kun ei päässytkään vetohevosen paikalle, vaan joutui tyytymään kakkoseksi. Oli ruutia ahterissa ja laukkaakin haki. Suoritettiinkin siinä pariin otteeseen lähes paikallaan laukkaamista ja muutamia erinnäisiä sivuaskelia ja steppailuja. Olipa tamma täpinöissään.
Rikse oli todella vahva maastossa, ja hetkittäin meni kyllä ihan kilvan vedoksi. Koska meillä oli ensikertalainen mukana (meidän tallilla on uusi tätiratsastaja, ja on minun uusi naapuri :) ) emme laukanneet ollenkaan, tai siis ei ainakaan pitänyt. Hyvä niin. Passasi minulle vallan mainiosti.
Täytyy kyllä sanoa että Rikse on tädille oiva maastomopo, jos ollaan ihan vaan kaksin liikenteessä. Porukkamaastoon en taida tammalla enään lähteä...

Kentällä tehtiin sitten väistöjä käynnissä ja ravissa. Käynnissä ne menivätkin ihan kivasti mutta ravissa homma oli ihan hakusessa. Rikse oli kuin ruutitynnyri. Laukat olivat taas sitä perus Rikseä. Höökitään menemään vahvasti, mieluiten kuuntelematta ratsastajan apuja.
Mutta nyt tässä kohdassa on vuodessa tapahtunut edistystä, jonka Satukin huomasi. Minä annoin laukata. Sain ehkä aavistuksen koottua välillä muutamalla askeleella mutta en sen kummempaa. Silti me laukattiin ilman, että paniikissa olisin alkanut kiskomaan hevosta raville ja käynnille. Koitin ihan työskennellä laukassa (huonolla menestyksellä tosin) enkä pelännyt, panikoinut tai luovuttanut. Selkeä edistysakel. Laukka ei ole enään se suurin kompastuskivi! Jeee.

Ehkä vuoden päästä me osataan laukata jo nätisti... tai viiden?


maanantai 5. syyskuuta 2016

Jaksaa se täti vieläkin yrittää...

Jaaha, heipparallaa vaan.

blogi on jäänyt unholaan, mutta kirjoitellaanpa tähän nyt muutama rivi kuulumisia.
Kuten arvata saattaa, tässä ei edelleenkään olla mestareita ratsastuksen saralla, eikä loikita sujuvasti metrin ratoja, ehei... Pientä edistystä on kuitenkin tapahtunut monella eri osa-alueella.

Hyppääminen on alkanut sujumaan jo paremmin. Olen jo alkanut hahmottamaan hyppypaikkoja ja jopa säätämään hieman laukkaa, että saisi paikat osumaan. Vaihtelevalla menestyksellä tosin. Jonkin aikaa hyppäilin Kingillä mutta sitten palasin taas Sissiin ja Morttiin, niihin tuttuihin ja turvallisiin. Loppukeväästä inostuin jo koittamaan hyppyjä Ladylla ja Mertsillä. Mertsillä olisi nyt tarkoitus sitten yrittää useamminkin esteitä. Huomenna se alkaa, tämän syksyn ekat estetunnit kesätauon jälkeen. Olin nimittäin melkein kolme kuukautta pois ratsailta...

Mertsistä onkin tullut yksi tädin lempiratsuista, ja myös Vertistä. Mertsi on siis Kingin ja Ladyn varsa ja on melkein kuin Kingillä ratsastaisi, mutta aavistuksen pehmeämpi. Mutta kyllä tällä upealla pienellä hevosella liikettä löytyy, todellakin! Ja kauniskin vielä kuin mikä! Ja melkoinen viilipytty. Kisapaikoillakin kuin vanha tekijä! Ei paljoa hötkyile. Selkeesti tätiratsu ainesta, eikö?

Verttihän on sitten Mortin varsa. Perinyt kyllä isänsä Kingin korkeammat raviaskeleet, ja tämän vuoksi Vertistä en niin aluksi piitannutkaan. Pystyynkin tapasi nousta, mokoma. Mutta kun viime keväänä kiipesin nuoren tamman selkään vuoden tauon jälkeen, ei askel tuntunutkaan juuri miltään! Ihmekös tuo kun on Kinkulla Mertsillä painellut menemään pitkin vuotta. Niin sitä vaan kaikkeen tottuu! Rakastuin Verttiin ihan mahdottomasti. Koulua ollaan menty, hyppyjä pitäisi varmaan alkaa varovasti testaamaan.

Viimeisen vuoden aikana olen oppinut ratsastamaan laukkaa ihan eritavalla ja paremmin kuin ennen. Tämä on "pikkasen" ollut hyödyllistä estetunneilla. Laukassahan noin niinkun niitä esteitä yleensä pyritään hyppimään ja jos ei osaa laukata niin ei siitä oikeen mitään sitten voi kait tullakkaan?

Salitreeniä olen nyt tehnyt vähän on-off meiningillä. Aina tulee jokin vaiva, johon treenaaminen tyssää. mutta hyvää on tehnyt! Paino on pudonnut lähes kymmenen kiloa, toki siinä on suurin osuus ruokavaliolla. Kehonhallinta on ihan eri luokkaa kuin ennen. Kesätauon jälkeen sainkin Sadulta kuulla että ryhti on parantunut paljon. Eli raudan pumppaaminen ja pitkä ratsastustauko on tehnyt mitä ilmeisimmin hyvää!

Mutta hei. Mepä pidettiin toukokuussa tätileiri, josta Eve kirjoitti jutun jalustin.nettiin. Käykääpä lukasemassa, tästä, klik. Siellä tätikin on päässyt mm. Sissin kanssa kuvaan... vedetään oikeen ilmeellä.