Takaisin satulaan!

Tällainen perinteinen blogin kirjoittaminen on jo auttamattomasti vanhanaikaista. Nykyäänhän pitäisi olla vlogeja, podcasteja ja mitänäitänyton... videopäiväkirjoja ja storyja instassa jne. Koska en ole näissä hevosasioissa(kaan) kovin trendikäs, taidan jatkaa kuitenkin toistaiseksi tässä perinteisen kirjoitetun tekstin muodossa, sikäli mikäli joku näitä vielä jaksaa lukea.

Eli täti on siis palannut takaisin satulaan, vuosien tauon jälkeen. Otsikosta saatoittekin päätellä... Teinkin tuonne "kuinka minusta tuli tätiratsastaja" -osioon lyhyen jatko-osan. Sinne pääsee tästä "klik".

Olen siis syksyn mittaan käynyt taas tunneilla, noin kerran viikossa. Tietysti vanhalla tutulla tallilla. Täytyy kyllä sanoa, että ei se ole ihan niin kuin polkupyörällä ajo. Ei ainakaan tuo lihasmuisti ja kehon hallinta. Ne ns. normaaleilla askeleilla tallustavat hevoset tuntuvatkin nyt siltä kuin perunasäkki yrittäisi pysyä kengurun selässä. Ja harjoitusravi!?  Sou lääst season. Kuka sitä tarvitsee kun koulukisoissakin saa jo kevennellä.  Niin ja hei, ratsastettiinko me joskus jopa ilman satulaa?? En usko... Estehyppelöistä puhumattakaan.

Jonkin verran olen havainnut että ne tutummat hevosetkin ovat muuttuneet tässä vuosien varrella. Nuoret, ja siis edelleen puhun varsoista vaikka ovat jo 10 vuotiaita, ovat jo osa kouliintuneet ratsastuskouluhevosina, osa on aikuistunut mutta osa on samanlaisia kuin ennenkin. Vertti, joka on osoittautunut edelleen lemppariksi, on onneksi melko lailla samanlainen kuin aikaisemminkin. Ihana ADHD Panda ei taas kestänyt aikanaan esimerkiksi sitä jos ratsastaja riisui takkinsa selästä käsin. Sai ihan mahdottomat kilarit ja paineli kunnon kiitoa pitkin maneesia. Nykyjään tamma ei ole moisesta moksiskaan, eikä muutenkaan hötkyile. Mertsillä en osannut enää ratsastaa yhtään. Korkeat askeleet olivat yksinkertaisesti liikaa ja olihan tuo homma muutenkin ihan hakusissa. Niin paljon kun tällä pienellä ruunalla tuli aikanaan ratsastettua!

Lady on nyt yllätyksekseni muodostunut myös yhdeksi lempiratsuksi ja karsinassakin yhteistyö on sujunut ihan vallan mainiosti. Tammapäiviä ei ole esiintynyt nyt oikeastaan ollenkaan. Lady on ollut karsinassa jopa pelottavan herttainen. Pitänee koputtaa puuta. Seuraavalla kerralla on todennäköisesti karsinan oven takana tarjolla takakenkää.

Jätetäänpä tämä postaus tällä kertaa tähän, ja kirjoitellaan tarkempaa analyysia sitten seuraavissa.

Palataan, 

t. Marika

uljas Vertti